Onpa kerrassaan erikoinen fiilis. Hämmentävän pirtsakka ja aikaansaava olo. Sunnuntait ovat yleensä niitä päiviä, jolloin fyysinen paha olo huipentuu värihaukotukseen ja henkinen tola on mitä pelottavin; ahdistaa ja vituttaa. Tietynlaisista kännihölmöilyistä ja humalassa vapautuneesta rahankäytöstä johtuva morkkis kuuluu mun sunnuntaihin lähes poikkeuksetta.
Tämä sunnuntai on kuitenkin eri maata; mä olin eilen ihan rauhassa kaverin kanssa Vantaalla sen kämpillä jossa itse asiassa edelleen bostaan vaikka frendi lähti töihin aika päivää sitten. Katottiin vaan telkkaria ja mässättiin kuin syöttöporsaat. Kaiken lisäksi matkalla kaverin luokse mä törmäsin junassa parin kuukauden takaiseen herratuttavuuteen jonka kanssa vietettiin mukava ilta baarissa. Mä jostain syystä lopetin sillon yhteydenpidon tyyppiin ihan nurkan takaa vaikka ukko oli aika jees.
Viime yönä sitten istuessani junassa tsekkailin seuraavassa vaunussa jöötä pitänyttä vartijaa; katselin että onpas mukavannäköinen vahtija ja hetken päästä huomasin että tyyppi on myös tutunnäköinen. Herra tuli juttelemaan ja hyvin luisti keskustelu, nyt ollaan sitten menossa treffeille ensi viikolla.
Tiedä sitten etttä miten selittää asia hemmolle jota hieman tapailen… Luulen että sekin kyllä ymmärtää jo tässä vaiheessa sen ettei meistä mitään pariskuntaa tule, eikä me mitään olla mistään uskollisuudesta puhuttukaan joten otan oikeuden mennä treffeille. Täytyy varmaan joko ottaa kissa pöydälle ja puhua rehellisesti siitä että tapaillaan muitakin, tai sitten keksiä valkoinen valhe, mene ja tiedä. Kumpikohan olisi parempi tapa? Ehkä se rehellisyys, jotkut puhuu että se kannattaa aina. Puhelin soi…
10 minuuttia myöhemmin: Jei! Vanha -itse asiassa vanhin- kaverini soitti juuri ja kysyi että jos kuskaa mut kotiin niin hieronko herraa vastapalvelukseksi. Tottakai mä suostuin semmoseen järjestelyyn, tää mies kun on ainoa jolta otan tommosen ehdotuksen ihan asiallisesti. Kavereita ollaan oltu siitä asti kun ukko pääsi synnytyslaitokselta pari kuukautta mun jälkeen. Nähdään tosi harvoin mutta ystävyys on säilynyt nää kaikki 23 vuotta. Aika mukavaa. Mies on ainoa sukupuoltaan jonka ajattelen lähes sukupuolettomaksi… Täytyy kuitenkin mennä meikkaamaan kun ulos joutuu lähtemään. Se tästä ihanasta hyvinvointisunnuntaista, huomenna taas uraputki päälle ja hihat heilumaan samaan malliin kun viime viikolla (mm. pari 17- ja pari 16-tuntista päivää).
Maailman paras sunnuntai <3