Mä aloin tänään miettiä -kyllä, ajatteleminen on yksi mun monista kyvyistäni- ihan omituisia. Mä en todella tiedä että mikä mut siihen juuri nyt ajoi, mutta mä aloin ajatella mahdollisuutta, että olisiko mun elämäni mies voinut koko ajan seisoa mun edessäni? Kyse on siis ihan yhdestä tietystä ukonpuolikkaasta:)
Toisaalta tuntuu tosi typerältä edes ajatella asiaa (mahtaakohan vaan tääkin tunne olla vain hellyydenkaipuuta?!), mutta aloin ajatella aiemmin viikolla kaverille sanomaani lausetta jossa hehkutin että tämä kyseinen tyyppi on ”varmaan hyödyllisin ihminen mun elämässä”. Tämän sanoin siksi, että tää heppu on mulle aika monta asiaa, esim. tietynlainen uskottu ja ystävä, mutta toisaalta jostain syystä meidän välillä on jotain… määrittelemätöntä. Mä en tiedä että mitä se on, meidän välillä jotenkin vaan väreilee. Saattaapahan se olla ihan vaan jonkinnäköistä uteliaisuuttakin toista kohtaan, ollaan kuitenkin tunnettu jo pidempään. Mutta en mä tiedä. Kummallinen ajatuksentynkä.
Haukotuttaa poskettomasti ja mielessä pyörii aika monet muut asiat kuin työ, mutta pakko raataa vielä vähän aikaa. On niin ihana ilmakin, että tekis mieli unohtaa kaikki duuniasiat ja kirmata lenkille. Kohtakohtakohta… Mä hylkään kitkerän kahvikuppini, siivoan karsinani ja juoksen ulos, mutta se tarkoittanee sitä että nyt on palattava työasioiden pariin. *miettii kuumeisesti ja hieman pelokkaasti että mitä ihmettä on alkanut ajattelemaan*