Valivalivali.
Mulla on angiina ja kurkku tosi kipeä, takaraivoakin jomottaa niin ettei tunnu edes eteensä näkevän. Puolikuntoisuus väsyttää ja töitä olisi niin paljon ettei niitä kannata edes miettiä tai vaan masentuu. Yhden päivän erehdyin potemaan kotona ja nyt näyttää siltä että saa paiskia viikon edestä sen yhden turkasen lepopäivän takia. Rankkaa…
Mä oon ollut oman mittapuuni mukaan sinkku jo älyttömän kauan; yhdeksän välillä piinallisen piiitkää, välillä liiankin nopeasti soljuvaa kuukautta. On juhlittu ja pidetty hauskaa, liiankin kanssa. Viime viikonloppuinen, omituisluontoinen muualta kuin kotoa herääminen sai mut miettimään asioita. Heräsin kivan tutun ukon luota, aamullakaan ei ollut kamalaa. Mitä nyt vähän hatara ja epäuskoinen olo. Aloin miettiä että kuinka ihanaa oliskaan herätä aina sen oman kullan vierestä. Alkaa olla tosiaan semmonen olo, että haluaisin jonkun jonka kanssa rauhottua. Mä en jaksa enää riekkua. Tääkin fiilis tulee tietysti läikähdyksittäin.
Mulla on kaikki oikeestaan tosi hyvin -angiinaa lukuunottamatta siis: Mulla on duuni josta tykkään ja jossa koen olevani aika omiani, on paljon kavereita ja perhettä (+kaikenlaisia muita hämäriä tapauksia:) ympärillä, ostin just oman asunnon jne. Kuitenkin juuri tän asunnon oston äärellä huomasin, että kuinka kivaa olisi kun olisi joku, jonka kanssa iloita. Onhan mulla siis ihmisiä joille vaahdota, mutta kun olisi se oma äijä jonka kanssa jakaa ne suurimmat ilot ja tietysti myös surut, olisi kaikki paljon mutkattomampaa. Taitaa olla liikaa vaadittu kun toivon että rakastuisin ihmiseen joka rakastuisi muhun, sillä silloin mun elämästä ei puuttuisi mitään. Voiko kukaan saada kaikkea, noin niinkun kerralla?