Oon tänään fillaroinut ympäriinsä n15km, etsien kylän halvinta kaasupulloa. Eikä vauva siltikään halua vielä syntyä, pah.
Kaverin kanssa oli pari viikkoa sitten alustavasti puhetta, että tulee 2-vuotiaansa kanssa meille grillaamaan juhannuksena. Eilen laittoi viestiä, että on tavannut jonkun Erkin (nimi muutettu), ja Erkki sitten tietysti tulee mukaan juhannusta viettämään. Erkki on kuulema ”ei paska jätkä”. Eipä siinä, tervetuloa vaan, Erkki, meille grillaamaan, vaikkakin synnytysvarauksella.
Vaikka en myönnä olevani kade, hieman silti ottaa päähän. Siis, mähän nyt olisin tietysti [I]huomattavasti[/I] parempi saalis, nuorempi ja paremman näköinenkin. No, okei, ehkä mä oon viimeisilläni raskaana, ”aavistuksen” ylipainoinen, helvetin hankalaluonteinen tapaus, ja mulla on kohta kolme lasta kaverin yhden sijaan, mutta onko tuo nyt niin iso miinus? Ja sitäpaitsi, tuolla kaverilla on monia vielä kummallisempia -eikun siis, anteeksi, persoonallisempia- tapoja kuin mulla. Joten, MIKSEN MÄ LÖYDÄ JUHANNUSHEILAA, jos kerran kaikki muutkin?
Pitäisikö sitä laittaa joku ”Aricalle jussimunaa”-ketju pystyyn? Tai edes julkaista taas tuo deittiprofiili? Vaan toisaalta, kun mun suurin mielenkiinto suuntautuu tällä hetkellä tuonne synnytyslaitoksen suuntaan, niin taitaisin vaan tuhlata kaikkien osapuolten energiaa. Onhan tässä loppuelämä aikaa, lapsetkin muuttaa pois kotoa jo kun mä olen viiskymppinen.
Toissapäivänä tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun mentiin lasten isän kanssa kihloihin. Eilen (vai tänään?) puolestaan oli tasan vuosi siitä, kun postitin avioeropaperit käräjäoikeuteen ja aloin järjestelemään muuttoa. Huomenna taitaa olla se päivämäärä, jolla kunnan asuntosihteeri soitti mulle, ja tarjosi tätä asuntoa. Ja kesäkuun viimeinen päivä sitten startattiin lentokone kohti etelää, vaikken ikinä olisi uskonut, että selvitän kaikki asiat ja pakkaan omakotitalon laatikoihin vajaassa kahdessa viikossa!
Kamalan paljon siis muuttunut vuodessa. Mutta edelleen oon sitä mieltä, että ratkaisu oli täysin oikea. Kummasti se elämä vaan tasaantuu ja asiat järjestyy, vaikkei sitä siinä kaaoksen keskellä uskoisikaan. Loppujen lopuksi, mulla on ihan hyvä elää kolmestaan (kohta neljästään) lasten kanssa. Vaikka liha onkin puutteessa, en silti [I]pelkästään[/I] sen vuoksi jaksaisi katsoa täällä yhtään turilasta.