Nyt on taas vuodeksi bilekiintiö täynnä. Voi helvetti miten ihmiset voivatkin olla päissään typeriä!
Ensimmäinen ongelma tuli vastaan jo ennen lähtöä. Koska mä en ikinä käy missään, ei mulla ole myöskään mitään muita kuin hiekkalaatikolla käytettäviä vaatteita. (Tai on, mutta mä en mahdu niihin.) Ja koska mulla ei ole niitä, en mä voi käydäkään missään. Kaivoin siis kaapista jotain epämääräistä äitiyskolttua niskaan.
Saavuin paikalle vähän ennen kymmentä, jengi oli jo tuhannen tuiterissa. Näin pari miehistä elintäkin, kun jätkät lumpustivat saunasta pihalle ja takaisin eikä enää ollut niin tarkkaa mitä ne pyyhkeet peittivät. Onneksi ei tarvinnut tehdä tarkempaa tuttavuutta.
Volume oli melkoisen korkealla, ja kun kyseessä oli tiiviin harrastusporukan illanvietto, niin vähemmästäkin tuntee itsensä selvinpäin ulkopuoliseksi. Lisäksi mulla on jännittäessäni paha tapa puhua liikaa, liian typeriä asioita ja liian kovaan ääneen. Ja kuten epäilinkin – ketään ei kiinnostanut mun juttuni. Mitä yli 3-vuotiaiden kanssa ylipäätään edes puhutaan?
Yhdentoista aikaan lähdin kotiin. Aamulla on kuitenkin aikainen herätys ipanoiden kanssa, eikä kukaan jäänyt mua kaipaamaan. Olisi pitänyt alunperinkin jäädä himaan, silloin olisin sentään voinut kuvitella että kemuissa olisi hauskaa.