Otettiin miehen kanssa vaihteeksi yhteen. Yksi aiheista; saanko kirjoittaa hänestä, tai perheemme asioista blogiini? Kuulema en saa, mutta omasta elämästäni kylläkin.
Noh, tuo mies nyt sattuu kuulumaan ratkaisevasti mun elämääni, ainakin toistaiseksi. Ongelma on siinä, ettei mulla ole elämää perheen ulkopuolella. Joten melko typistetyksi jäisi sensuroitu versio itsestäni ja päivien tapahtumista.
”Aamulla heräsin yövuoron jälkeen, nukuttuani kolme tuntia. Kävin töissä ja kaupassa, puuhailin kotona, laitoin ruoaksi riisiä ja kanaa, ja nyt kirjoitan päiväkirjaani. Siinäpä tämä päivä, luultavasti menen ajoissa nukkumaan.”
Toisaalta ymmärrän miestäkin, mutta ainahan se oma näkökulma on omaa napaa lähinnä. Mulla vaan ei ole tällä hetkellä mitään muutakaan, ja tätä jaksamisen äärirajoilla keikkumista on helpottanut hieman se, että on tiennyt jonkun ”kuuntelevan.”
Näin siis päättyy kirjoitteluni tänne, kiitän ja kumarran, ja jään pelon sekaisella mielenkiinnolla odottamaan kauanko pää kestää ilman tätä ainoaa tilityskanavaa.