[I]”Kemia ei liity sähköasennuksiin mitenkään!”[/I]
Oikeastaan mun ei pitänyt julkaista tätä tekstiä. Kirjoitin suurimman osan tästä jo eilen, mutta luulin asian käsitellyn loppuun ja jätin pöytälaatikkoon. Hitto mä en jaksa sosiaalipornoa! Tapelkaa, lapset, mutta älkää sekoittako mua asiaan!
Mä oon pyrkinyt pitämään matalaa profiilia. Oon yrittänyt vältellä esimerkiksi [URL=http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=57395]tällaisia[/URL] ketjuja, vaikka tekisikin mieli sanoa asiasta jotain. Oon pyrkinyt sietämään tahallistakin provosointia ja asiattomia kommentteja. En yleensä mainitse ketään nimeltä (tai nimerkiltä) jos siihen ei ole todellista tarvetta. Kun kaiken kaikkiaan netti nyt ei ole niin vakava paikka.
Kuitenkin aina löytyy sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei vaan kemiat synkkaa – edes netissä. Blogikommentoijien kohdalla tällainen tilanne tulee yleensä silloin, jos lukija ei ymmärrä tekstiin piilotettua [URL=http://fi.wikipedia.org/wiki/Ironia]ironiaa[/URL], tai ei muuten vaan omaa sisälukutaitoa, ja alkaa jankkaamaan yhtä ja samaa asiaa – yleensä vielä aiheen vierestä. Vähän sama homma kuin elävässä elämässäkin, jos ihmiset eivät ymmärrä toistensa huumorintajua, niin ei sitä kovin kauaa jaksa olla tekemisissä.
Cityssäkin on joitain sellaisia nimimerkkejä, joiden blogimerkinnät ja keskustelukommentit aiheuttavat lähinnä ärtymystä. Näiden henkilöiden tekstit yleensä ohitan, enkä ota niistä sen isompaa ongelmaa. Vähän sama juttu, mitä olen yrittänyt opettaa ipanoillekin; kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta ketään ei saa silti kiusata.
Tuolla oikeassa elämässä homma toimii samoin; on paljon ihmisiä, joiden kanssa mahdun kyllä samalle hiekkalaatikolle, mutta joiden juttuja en yksinkertaisesti jaksa kuunnella. Tällaisia ihmisiä pyrin välttelemään parhaani mukaan, mutta toki käyttäydyn asiallisesti mikäli jostain kohtalon oikusta joudutaan tekemisiin. Heidän kanssaan en kuitenkaan halua viettää aikaa, jos se vaan on vältettävissä.
Oon kuvitellut, että aikuiset ihmiset toimivat suunnilleen noin. Jos joku ei tykkää musta, niin olkoon lukematta. Ja jos ei kestä mun huumoriani (mähän olen todistetusti maailman huumorintajuttomin olio) tai juttujani, niin estäköön kommentoinnin. Ja vaikka näin ei olekaan vielä tapahtunut, ei se olisi mikään maailmanloppu, josta mun täytyisi tehdä oma blogimerkintä, ”yhyy, kun sekään ei musta tykkää eikä halua että mä kommentoin sen tekstejä…!” Luonnollisesti tässä merkinnässä täytyisi myös muistaa mainita toinen ihan nimeltä, ettei kenellekään vaan jää mitään epäselväksi.
Tähän asti mun estolistalleni on päässyt yleisimmin lähettelemällä jatkuvalla syötöllä läähätyspikaviestejä. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee se raja vastaan – mun blogi on mun blogi. En mä kutsu kotiinikaan sellaisia tyyppejä, joita en jaksa kuunnella. Ja jos se on sitten ”kaiken huippu”, niin olkoon. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että asiasta täytyy lähteä itkemään vieraisiin blogeihin.
Kyse ei olisi siitä, että suuttuisin. Tai etten kestäisi kritiikkiä. Mua vaan kyllästyttää vääntää rautakangesta selityksiä jokaiselle sanomalleni asialle. Jos satun heittämään epäilijöille jonkun ”täytyy sitten tarkastuttaa jollain [I]miehellä[/I] tuo” -kommentin, niin se ei tosiaankaan tarkoita sitä, että haluaisin ensimmäiseltä vastaantulevalta citymieheltä puolenkymmentä asiasisällöltään identtistä kommenttia tyyliin ”Minä olen asiantuntija, kyllä MINÄ tiedän, tarkistahan nyt vielä!” Yksi kerta riittää, kiitos vaan. Kysyn sitten varmasti lisäneuvoja mikäli koen niitä tarvitsevani.
Mun osaltani tämä aihe oli tässä.