Yhdessä vaiheessa olin aika paljonkin tekemisissä kaverini LPn kanssa, jonka tyttö täytti viime toukokuussa 2v. Kyläiltiin puolin ja toisin, käytiin leikkipuistossa ja kävelyillä. Jossain vaiheessa sitten alkoi tälle kaverille ilmestyä esteitä sovittujen tapaamisten aikoihin, ilmoitti niistä tekstiviestillä yleensä siinä vaiheessa, kun jo piti olla tapaamispaikalla, tai aikaisintaan hieman aiemmin.. Siis vaikka oli ensin itse ehdottanut treffejä, tai ainakin suostunut mun ehdotukseeni.
Selitykset ovat järjestäen ympäripyöreitä, tyyliin ”kävi tapaturma, ei päästäkään tulemaan!” tai ”mulla kuumeinen pissatulehdus, meen lääkäriin”. Jotenkin kuvittelisin, että tuon pissatulehduksenkin olisi huomannut vähän aiemmin kuin puoli tuntia ennen sovittua kyläilyä. Varsinkin kun vajaata viikkoa myöhemmin kysyessäni, että ”ootko jo parantunut?” sain vastaukseksi kummastuneen katseen ja vastakysymyksen ”parantunut mistä?” Mutta ehkä se tulehdus oli sitten vaikuttanut lähimuistiinkin, mistä näistä tietää.
Mun nimiäisiin silloin pari viikkoa sitten olin tietysti taas heidät kutsunut. Samana aamuna tuli viestiä, etteivät pääsekään tulemaan. Toisaalta sain kuulla, että hällä oli samana iltana ”henkilökohtaista menoa”, joten ei voinut päivällä käydä meillä. Eipä siinä, olisi nyt kuitenkin voinut ilmoittaa suoraan.
Viime sunnuntaina olisi tämän kaverin luona ollut vastaavat nimiäiset. Ilmoitin heti kutsun saatuani ettei päästä tulemaan, Ekalla kun on tanssikoulu samaan aikaan. Sovittiin sitten, että tullaan lauantaina käymään kakulla, joten en suunnitellut sille päivälle muuta. Paitsi että taas tuli aamulla viesti ”tyttö räkäinen, ei teidän kannatakaan tulla.”
Kyliltä sain kuulla, että LP järjestää kynttiläkutsut nyt marraskuulla. Mua ei tietenkään ole kutsuttu. Rivien välistä oon saanut sen käsityksen, että mun lapset ovat liian villejä ja huonotapaisia. Että varsinkin Toka on täysin vailla kuria. Edelliskerralla kun tavattiin, ei Toka saanut mennä kahta metriä lähemmäs hänen tytärtään, ja lähtivät kesken teenjuonnin.
Kysäisin sitten tänään päiväkodissa Tokan ryhmän hoitajalta, että ”onko mulla oikeasti ihan kamalat lapset?” ja kerroin hieman tästä taustasta. Ajattelin, että kyllä nyt ammatti-ihminen ainakin osaa sanoa, etten mä ole ihan kohtuuttoman huono äiti, kun on hieman enemmän tuota vertailupohjaa. Mutta ilmeisesti edelleen pätee se sama viisaus, ettei kannata kysyä asiaa, jonka vastausta ei oikeasti halua tietää.
Vastaukseksi sain nimittäin hieman vaivautunutta mutinaa ja toteamuksen, että [I]”Kyllähän tuolle Tokalle kieltämättä on viime aikoina tullut vähän sellaisia kyseenalaisia tapoja… Ja voin vaan kuvitella, että jossain kyläpaikassa saattaa olla aika vauhdikas, ja vaatia sitä aikuisen jakamatonta huomiota, ja jos ei voimat jaksa sitä vahtia, niin. Kun kyllähän sen huomaa, että Toka kovasti niitä rajojaan kokeilee.. Mutta jokainen lapsi on aina omille vanhemmilleen se kultamussukka jossa ei ole mitään vikaa!”[/I]
Okei, mä olen siis ammattilaistenkin mielestä huono äiti. Mä en jaksa pitää lapsilleni kuria joten meitä ei voi kutsua kyläilemään. Mä oon vaan puolustanut itseäni aiheetta sillä, että Tokalla on 2v uhma, että se on perinyt jostain aika helvetin itsepäisiä geenejä, ja on temperamentiltaan huomattavasti isosiskoaan vauhdikkaampi ja ”kovempi”. Mutta tosiasiassa oonkin vaan laiska ja välinpitämätön sen käytöksen suhteen ja annan lasteni elää kuin lehmien pellossa – ilman sitä sähköaitaa.