Eksyin eilen Citymarketin siiderihyllylle. Nimenomaan eksyin! Edellinen vierailu oli (muutamaa tuntia) ennen kuin aloin Vikaa odottamaan, ja silloin exä oli asiantuntijana konsultoimassa juomavalintaa. Itsenäisen, itselleni tarkoitetun alkoholihankinnan taisin tehdä viimeksi ennen Ekaa – siis joskus lähes viisi vuotta sitten.
Hetken hyllyn edessä palloiltuani tajusin, ettei mulla ole kuin kymmenen minuuttia aikaa olla kotona, pesukoneen korjaajaa odottamassa. Siideri jäi siis kauppaan, mutta pesukoneen sain kuntoon! Varaosien kilohinta mahtoi olla kotimaisten kantarellien luokkaa, matkakulut ja työt päälle. Tuli halvemmaksi kuitenkin kuin uuden koneen osto.
Tänään käytiin heti aamusta Ikeassa, matkalla näkyi jo pari mopoakin! Hieman alkoi kaasukättä kutittaa kun aurinko paistoi, moottoritie oli kuiva ja ja ja ja.. Ja mulla oli auto täynnä kitiseviä kakaroita ja polvi siinä kunnossa etten varmaan edes taipuisi ajoasentoon.
Shoppailun jälkeen nukuttiin päikkärit kotona, ja suunnattiin mummon ja papan luokse nimipäiväkahveille. Ehdittiin vielä sopivasti kauppaankin, ja tällä kertaa nostin – pitkän harkinnan päätteeksi – kärryyn [I]puoli litraa siideriä![/I] Valinta osui Kopparbergin karpalo-lime -tölkkiin. Kierrekorkkipullo olisi ehkä ollut parempi vaihtoehto, olisi voinut säästää puolet seuraavaan kertaan, mutta menköön nyt näin.
Isot ipanat auttoivat kovasti juomavalinnassa, näyttivät kaikkia pulloja ja tölkkejä vuoron perään. ”Haluatko sä äiti tätä?” Ehkä mä oon hieman herkkänahkainen, mutta heti tuli tosi syyllinen olo ja tuntui, kuin muut kaupassakävijät olisivat katsoneet harvinaisen pahasti kieroon. Yhden pariskunnan keskustelun kuulinkin, ja meinasin revetä siihen paikkaan.
Nainen: [I]Kato se osti siideriä vaikka lapset on mukana, ja pienin ihan vauvakin vielä![/I]
Mies: [I]No hei, sillä on kolme kakaraa, eikä edes sormusta, kyllä varmasti tekee mieli ryypätä![/I]
Alustavan tissuttelun perusteella väittäisin, että tuo on ihan juotavaa. Täytyy vaan ottaa varovasti, pikkuhiljaa, että osaa lopettaa ennen kuin pahasti kilahtaa nuppiin. Olen nimittäin nyt siemaillut ehkä desin verran, ja huomaan kyllä jo juoneeni..
Aamulla heräsin kuudelta siihen, että Vika seisoi kehdossa ja taputteli mun sänkyni reunaa. Ja oli vielä unipussissakin, joten ei tosiaankaan päässyt pystyyn kovin tukevasti. Päätin, että nyt on aika Vikankin jo siirtyä ”isojen poikien huoneeseen”, pinnasänkyyn nukkumaan. Johan tuo 8kk täytti, eikä kait loputtomiin voi olla vauva ja nukkua äidin vieressä…
Muutenkin tuntui, kuin olisi jo aika ottaa Vikaan hieman ”etäisyyttä”. Osittainhan sitä tapahtui jo tuossa kun yösyötöt lopetin. Ensimmäiset puoli vuotta meni niin, ettei tosiaankaan tehnyt edes mieli olla erossa vauvasta, eikä nytkään päiväsaikaan, tai pitkiä aikoja, tietenkään. Mutta kuitenkin huokaisen helpotuksesta saadessani huoneeni takaisin itselleni! Nyt voin taas maata sängyssä valot päällä ja lukea illalla kirjaa, ei tarvitse kököttää pelkästään keittiön pöydän ääressä tarjotakseen kaikille ipanoille unirauhan.
Huomenna kakkua tarjolla erään nimipäiväsankarin kunniaksi, edellyttäen ettei mulla ole kauheaa krabbista. Saa tulla piipahtamaan.