Ollaan muuton jälkeen syöty melkein joka päivä makaronilaatikkoa – tai muuten vaan makaronia ja jauhelihaa. Tämä on johtunut lähinnä siitä, että erehdyin pari kertaa tekemään ”normaalikokoisen” satsin, ja sitä on sitten jäänyt aina useammaksi päiväksi pakkaseen kun syöjiä onkin ollut totuttua vähemmän.
Aloin epäilemään, että lapset unohtavat muiden ruokalajien olemassaolon, sillä neiti on parina päivänä pyytänyt makaronilaatikkoa niin aamu- kuin välipalaksikin. Tai nuudeleita ja lihapullia, jotka ovat periaatteessa ihan samaa tavaraa.
No, toissapäivänä sitten tein jauhelihakeittoa, jota syötiin vielä eilenkin. Ja tänään vuorossa oli lihaperunalaatikko, josta riittää myös huomiseksi. Ehkäpä tenavat alkavatkin kuvittelemaan, että liha kasvaa valmiiksi jauhettuna? Vaan kun juniori syö jo samoja ruokia kuin minä ja neiti, niin jauheliha on hänen helpompi pureskella kuin isot palat. Ehkäpä kohta voidaan jo siirtyä pihveihin!
”Pelkään”, että musta tulee totaalinen viherpiipertäjä (noh, en nyt sentään ala kutomaan villapaitaa omista karvoistani, mutta kuitenkin). Sen lisäksi, että luovuin autosta (vaikkakin tämä oli pohjimmiltaan enemmän ekonominen kuin ekologinen päätös), käytän lapsilla kestovaippoja, kierrätän mahdollisuuksien mukaan ja kierrän einekset kaukaa, olen alkanut siirtymään enemmän ja enemmän luomutuotteisiin. Maito meillä on nykyään aina luomua, ja viimeaikoina käyttämäni perunat (ja porkkanat myös) ovat olleet taatusti myrkyttömiä, mummon ja papan kasvimaalta haettuja. Ja [I]ihan mielettömään hyviä.[/I] Niin, ja jauhelihakin on ollut peräisin lyijymyrkytykseen kuolleesta hirvestä.
Tänään ollaan lähinnä ulkoiltu. Aamulla, päivällä, ja vielä illallakin. Päivällä vaunuteltiin kauppaan koiran kanssa, ja luonnollisesti kastuttiin ihan läpimäriksi. Tai siis mä ja koira kastuttiin, lapset oli suojassa vaunuissa. Kun päästiin kotiin, niin tyttö halusi jäädä vielä vesileikkeihin pihalle. Kaatosateeseen. Ruoan jälkeen piti päästä vielä takaisin lutraamaan, juniorikin konttaili yli tunnin lätäköstä toiseen.
Pikaviestien määrä on noussut parissa päivässä reiluun sataan. Ja mä tunnen siitä syyllisyyttä. En niinkään siitä määrästä, vaan siitä, että ylipäätään olen tekemisissä yhdenkään (tai tässä tapauksessa useamman) miehen kanssa. Vaikkakin täysin viattomasti. Deitti-ilmoituksenkin laitoin, ja olen saanut jopa muutaman vastauksen (!) mutten ole kehenkään ottanut yhteyttä. Epäilen, ettei kukaan voi kuitenkaan [I]oikeasti[/I] olla musta kiinnostunut, edes ihan kaverina. Tai sitten miehen pitää olla harvinaisen epätoivoinen. Tai tyhmä. Tai ainoastaan täysin vailla arvostelukykyä. Joten miksi tuhlaisin aikaani tutustumalla kehenkään? Ja vaikka tiedän, ettei asia lasten isälle kuulu enää pätkääkään,(eikä hänellä sitäpaitsi olisi varaa sanoakaan mitään!) niin silti mietin hänen reaktiotaan. Hitto mitä touhua.
Sitäpaitsi mulla tökkii ajatus ihan tosi pahasti, kuten tekstistäkin jo huomaa. Viimeyö oli melko huono, vauva tekee kahdeksatta hammastaan ja kitisi välillä. Joten jospa vaan käyttäisin koiran, kävisin suihkussa ja siirtyisin unten maille.