Aamulla tuli taas aivan kaatamalla vettä. Edes koira ei suostunut lähtemään pihalle, löi jarrut tiukasti kiinni kun yritin työntää ovesta pihalle. Enkä mä nyt 45kiloista koiraa ala väkisinkään remmissä raahaamaan, aikuinen koira osaa varmasti pyytää pihalle jos on oikeasti pakko päästä.
Itse päätin olla reipas ja lähteä pyöräilemään. Lapsillahan on ihan kuivat oltavat peräkärryssä, kosteussulkuhaalarit päällään. Itse sonnustauduin ainoisiin omistamiini sadevarusteisiin, eli mopoilukesästä muistoksi jääneisiin saapassuojiin ja Diadoran [URL=http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=353696]haalariin[/URL].
Pyöräiltiin reipasta tahtia perinteiset 12km, ja puolessa matkassa meinasi alkaa tosissaan harmittamaan. Ei tippaakaan vettä! Aurinko vaan paistoi mitä kauneimmin ja [I]lämpimimmin[/I], ja haalarissa tuli melkoisen hiki. Kotimatkalla piti sitten ajaa jokaisen vesilätäkön kautta, että edes saapassuojilla olisi ollut käyttöä. Himassa sainkin sitten vääntää KAIKKI vaatteet kuiviksi, sen verran hyvin tuo puku pitää kosteutta – ei päästä sitä sen enempää ulko- kuin sisäpuolellekaan.
Siis minä, joka rakastan kesää ja lämmintä yli kaiken, olisin toivonut kaatosadetta! Tuntui siltä, että kun kerrankin olisi ollut kunnolliset varusteet, ja asenne kohdallaan, niin sitten ei vahingossakaan, [I]kiusallaankaan[/I] sada. Kummallisia perversioita sitä, normaalilla ihmisellä.
Hiekkalaatikolla oli taas tänään mielenkiintoinen tunnelma, pihalla oli kolme mammaa mun lisäkseni, lapsia yhteensä 7. Kukaan ei puhunut mulle sanaakaan, joten oli rattoisaa istuskella saman hiekkiksen eri laidoilla pitkälti toista tuntia ”Onneksi” me asutaan just hiekkalaatikon kohdalla, joten saatan vahtia lapsiani omalta kuistilta käsin.. Ja sen jälkeen kun erehdyin ojentamaan asiallisesti LVn vanhempaa poikaa (joka lupaa kysymättä hyökkäsi hakemaan neidin mopoa meidän varastosta) sain osakseni niin murhaavia katseita ettei paremmasta väliä. Vaikka mä vaan sanoin, että täytyy kysyä ensin lupa, neuvottelin lapsen kanssa ja sitten annoin sille sen mopon lainaan minkä halusi! Hitto mitä porukkaa. Tosin, en enää tiedä, onko vika niissä vai mussa. Jotenkin tuntuu, ettei KAIKKI voi olla väärässä, vaan mä olen tosiaan tehnyt jotain anteeksiantamatonta niitä kohtaan, tai sitten olen täydellisen kestämätön tapaus.
Tuo synnytyskipuja turhankin tarkkaan jäljittelevä kramppailu alamahassa ei ota helpottaakseen. Harmi ettei tosissaan pääse synnyttämään, siitä hyvästä tämän vielä kestäisikin! Olo on vähän parempi silloin kun liikkuu, mutta heti jos yrittää seistä paikallaan niin kohta on kaksin kerroin. Taas olisi sille haaveilemalleni juoksumatolle käyttöä, harmi vaan kun ne maksavat niin älyttömästi!
Tämän illan projektina on tuhota loputkin eilisistä mokkapaloista (saavutetut linjat tulee säilyttää!) sekä raivata tilaa sille meidän uudelle koneelle. Täytynee siirtää tuonne tyhjään yläkaappiin sellaista tavaraa, jota harvemmin tarvitaan, jotta alakaappi tyhjenee. Kaappitilaa täällä keittiössä kun on ihan reilusti, mutta mun HUIKEASTA pituudestani johtuen käytössä ei ole mistään kuin kaksi (tai ihan maksimissaan kolme) alinta hyllyä. Kuka sitä nyt jaksaa jatkuvasti raahata tuolia paikasta toiseen vaan ylettääkseen tavaroihin!?
Huomenna on kerho, en oon valmistellut sitä mitenkään. Tänään yritin epätoivoisesti hoitaa muutamaan asiaa, mutta kun kukaan ei suostunut vastaamaan puhelimeen (täysin vieraatkin ihmiset siis välttelevät mua!) joudun jatkamaan ohjelman suunnittelua huomenna. Onneksi viimekerrasta jäi tarjottavia sen verran, etten joudu aamulla enää leipomaan.