Tavarat eivät vielä ole etsiytyneet omille paikoilleen, vaikka laatikot suunnilleen ovatkin purettuina. Eilen saatiin viimeiset verhot paikoilleen (lastenhuoneen rullaverhon asensin kolmeen kertaan, sen siis täytyy olla jo [I]todella[/I] hyvin laitettu!) ja lamppujakin on kaikkialla muualla paitsi eteisessä ja mun omassa makkarissa.
Ostin Ikeasta itselleni [I]oranssit[/I] verhot, [I]oranssin[/I] lampun ja [I]oranssin[/I] karvaisen koiratyynyn. Sen lisäksi käytin reilusti kuukausivuokran verran Kesportiin tilaamalla itselleni polkupyörän varusteineen, siihen peräkärryn lapsia varten, sekä tietysti uudet kypärät itselleni ja juniorille. Neidin kypärä onneksi vielä mahtuu hälle päähän, vaikka eipä tuo olisi tässä konkurssissa enää tuntunut. Uskon fillarin hankkimisen kuitenkin maksavan itsensä takaisin- tuleehan se huomattavasti edullisemmaksi kuin auton pitäminen.
Sen lisäksi, että kotini on [URL=http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=33458]alkoholiton vyöhyke[/URL], voinen sen julistaa myös miesvapaaksi vyöhykkeeksi. (Odotan kuitenkin siihen saakka, kunnes isoveljeni on kantanut sohvakaluston sisälle.) Voin todeta, että kanihäkin rakentamista varten ostamani Makita on ollut ehkä paras hankintani IKINÄ! Sen avulla olen kasannut sängyt, asentanut pimennysverhot, pesukoneen, oviportin… Ja tänään toivottavasti myös mun huoneen seinälampun. Olen harvinaisen ylpeä itsestäni, oli sitten syytä tai ei.
Olohuoneessa on kalusteita tasan (tulevaisuudessa lastenhuoneeseen siirtyvän) sohvan verran. Myös keittiön pöytä tuoleineen puuttuu vielä (syöttötuoli kyllä löytyy!), ja makkareissa on ainoastaan sängyt. Lasten leluja sensijaan tuntuu lojuvan jo joka paikassa, onhan nyt lähes 80neliötä tilaa levittää niitä.
Tämän muuton aikana olen kuitenkin huomannut itsessäni erään puutteen (sen erään toisen puutteen lisäksi). En nimittäin osaa ollenkaan visioida! Mun on jotenkin äärimmäisen hankalaa ajatella, mihin mitäkin kannattaisi laittaa, mikä järjestys toimisi ja ”miltä näyttäisi jos siirrän tuon tuonne”. Tosi ärsyttävää kun tietää, että paikat pitäisi järjestää, eikä millään keksi miten sen tekisi! Olen siis perusvittumainen emäntä, joka siirrättää sohvan ja lipaston paikkaa parikymmentä kertaa olematta silti tyytyväinen. (Tai siis siirrättäisin jos olisi joku joka siirtäisi ja jotain siirrettävääkin.) Asialle on varmaan joku hienompikin nimi, mutta jokainen kuitekin ymmärtänee mitä tarkoitan.
Sukulaisten nurkissa luuhaamisessa on se hyvä puoli, että voi kuvitella olevansa vaan lomalla ja unohtaa järjestelevänsä omia tavaroitaan jonkun toisen kotiin pari hassua tuntia päivässä. Tänään illalla iskenee todellisuus kun jään lasten kanssa ensimmäistä kertaa nukkumaan uuteen asuntoon. Voin jo tuntea sen yksinäisyyden ja ahdistuksen kun edes koira ei ole nukkumassa kanssani.. Vaan pakko kait siihen on tottua, ja onneksi koiruudenkin saan kotiin jo viimeistään kuukauden päästä.