[I]”Valitettavasti kukaan ei ole käynyt tutustumassa luomaasi sisältöön viimeisten 24 tunnin aikana. Lisää kuvia, videoita, blogimerkintöjä ym. – ole aktiivinen City.fi:ssä, ja sinut huomataan.”[/I]
Mummot ovat siis selvästi mielenkiinnottomia. Silloin, kun pidin [URL=http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/292972/]kuvaa[/URL] peilikuvassa, vieraskirjaan paukkui reilusti yli sata kävijää päivässä.
Naapuriin muuttamassa oleva perhe on pussittanut mut. Aamupäivän pysäköivät tuossa edustalla niin, että saivat peräkärrystä kannettua tavaraa suoraan omalle kuistilleen. Muuten hyvä, mutta auto oli sitten suoraan meidän kuistin edessä. Iltapäivällä vaihtoivat pakettiautoon – niin, että edelleen meidän edusta on tukossa.
Kyllä mä ymmärrän, että muuttaessa täytyy saada auto ovelle. Ajanhan mä tuohon itsekin, jos vaikka tulen useamman kauppakassin kotiin eivätkä kädet riitä parkkipaikalta asti. Etenkin silloin, jos pitää vielä lapsistakin huolehtia samalla. Mutta mun mielestä meininki on ”tavarat sisään, auto pois”. (tuossa luki ensin, että ”rojut sisään”, mutta se kuulosti jo liian pahalta.) Luulisi kuudessa tunnissa pikkupakun jo tyhjennetyn. Varsinkin, kun kyseessä on kapea pelastustie, jota ei tosiaankaan olisi tarkoitus tukkia, ja nyt jos aikoo kävellen päästä autosta ohi, niin pitää tarpoa penkassa. Rollaattorin kanssa ei ole mitään toivoakaan päästä kotiovesta ulos.
Eilen kävin lääkärissä, tuon polven turvotus kun ei laske – päinvastoin. Ei tarvinnut onneksi enää uudestaan punkteerata, mutta hieman ihmeissään lekuri oli siitä, ettei mulla ollut reseptiä kuin Panadoliin. Sain sitten vahvempia nappeja. Jatkossa taidan kyllä ajanvarauksen yhteydessä kysäistä lääkärin nimen – en erityisemmin välitä riisua housujani minkään pizzanpaistajan näköisen karvakäden edessä. Tosin tuon lääkärin nimeä ei varmaan kukaan osaisi edes lausua.
Tuo mun ”kadehdittavan rauhallinen ja hyväntuulinen” Vikani on onnistunut viimein punkeamaan ensimmäisen hampaan näkyviin! Voin siis sittenkin perua tekemäni tekaritilauksen. Ja saanpahan samalla hyvän syyn vähennellä tissittelyä, meillä kun saattaa mennä päivä pelkällä maidolla – ja jätkä on 7½ kk. Lisäksi mulla on edelleen tuoreessa muistissa Tokan harrastama nännien pureskelu.
Ensi viikolla olisi yhden mun hylänneen ihmisen synttäritkin, ja nyt kamppailen itseni kanssa; lähetän kortin, en lähetä, lähetän, en lähetä…