Mulla on jotenkin ihan uskomaton tuuri. Sain vihdoin joulukuussa levinneen läppärini tilalle uuden koneen. Tai siis, puoli vuotta vanhan, mutta ”liikkeessä tarkastetun ja hyväksi havaitun”. Mikäpä siinä, sama tuo mulle kunhan kone toimii, kun takuutakin on vielä se 6kk jäljellä. [I]Vaan eipäs se toimikaan.[/I]
Ensimmäisillä kerroilla ajattelin sählänneeni itse, se kun ei olisi mitenkään uutta. Vaan kun kone kerta toisensa jälkeen ei suostu siirtymään verkkovirtaan vaikka laturi on kiinni, niin jossain muualla täytyy olla vika kuin käyttäjässä. Kone siis toimii hienosti kun se on roikassa kiinni, ja akulla niin kauan kun akkua riittää. Vaan kun akku herjaa kriittisestä varauksesta, ja yrittää siirtää koneen lataukseen, niin mitään ei tapahdu. Akun loputtua kone sitten sammuu, ja uudelleenkäynnistyksen jälkeen alkaa [I]ehkä[/I] lataamaan. Tai sitten ei. Loistavaa toimintaa läppäriltä, jos mä haluaisin pitää koneen koko ajan johdoissa kiinni niin ehkä mulla olisi pöytäkone..
Liikkeeseen kun sanoin asiasta, niin vastaus oli vaan, että ”ei se ole mahdollista! Jos siinä olisi joku vika niin ei se ottaisi latausta vastaan ollenkaan, ei se voi niin tehdä että joskus lataa ja joskus ei..” No, se nyt kuitenkin tekee niin, ja jonkun aikaa väännettyäni sain epämääräisen toteamuksen, että ”no saattaahan se tietysti johtua siitä, ettei se laturi ole sen koneen alkuperäinen..” Siis mitä vittua!? Mulle annettaan useamman kuukauden taistelun jälkeen käytetty kone jossa ei ole edes alkuperäistä laturia mukana?
Lisäksi tää mun HYVÄ koneeni on nyt viikon sisällä kahdesti mennyt jostain syystä niin jumiin, ettei edes sammu virtanapista -saati sitten tee mitään muutakaan- vaan sekä johto että akku täytyy irroittaa jos haluaa jotain tapahtuvan. Ja kertaalleen sitten näyttö alkoi ”väpättämään” (tai oikeastaan ennemminkin vatkaamaan) edestakaisin niin, ettei mitään voinut tehdä kun hiiri hyppi missä sattui.
Joten, hiljalleen alkaa menemään hermot, taidan alkuviikosta kävellä liikkeeseen, purkaa kaupan, ottaa rahat takaisin ja siirtää ne viereiseen tietokonepuljuun. Luulisi, että jossain sentään tajutaan asiakaspalvelun päälle, eikä lykättäisi kaikkia raatoja sellaiselle tyypille, joka ei tajua koneista enempää kuin possu pohjantähdestä.
ARGH!
—
Oon ajatellut lopettaa -vaihteeksi- myös deittailun. Ei vaan jotenkin taas nappaa. Kun tarjokkaita kyllä olisi, vaikkei vuoronumerojärjestelmää tarvitakaan, mutta… Miehet, jotka olen treffannut, ovat suunnilleen poikkeuksetta olleet asiasta innostuneempia kuin minä. Eikä siinä, ”ihan kivoja” tyyppejä, mutta SE JOKIN on hukassa. Vaikken uskokaan, että rakkaus välttämättä roihahtaa heti ensitreffeillä, olisi silti suotavaa että jonkinlaista kipinää löytyisi. Kerran sitä tuntui löytyvän, mutta.. Noh, eipä siitä sen enempää.
Miksi kaikki oli niin paljon helpompaa nuorempana? (meinasin kirjoittaa tuohon että ”nuorena”, mutta en nyt NIIN ikälopuksi aio tunnustautua kuitenkaan.) Kymmenen vuotta sitten ihmisiin tutustui kuin itsestään, osasta jutuista kehkeytyi jotain ja suurimmasta osasta ei, mutta ainakin oli varsin mukavaa. Eikä silloin tarvinnut kuunnella äidin ”mä löysin paikallislehden kirjeenvaihtopalstalta pari sulle sopivaa sulhasehdokasta” -kommentteja.
Ja mun hienosti suunnittelema romanssini sulkapalloilija Ville Långin kanssakin kariutui siihen, että jätkä kehtaa olla mua nuorempi.
—
Muuten ollaan vietetty lähinnä rauhallista kotielämää, lapset on arkipäivät päiväkodissa ja äiti makaa saikulla kotona. Keskiviikon treffit neuvolalääkärin kanssa tuottiva 2kk lisää lomailua, siis mammaloman alkuun saakka. Perjantaina juniori tosi päätti repäistä, teloi itsensä niin että pääsi taksikyydillä päivystykseen liimattavaksi. Vaan tosiäijällä muutama arpi tai musta silmä tuo vaan lisää katu-uskottavuutta.
[IMG 1085757]
EDIT. Niin, ja se huoltomies tosiaan vaan kävi nuuskimassa, todeten ettei meillä hänen mielestää haise homeiselta. Heillä kuulema ei ole mitään mittauslaitteita, vaan täytyisi ottaa yhteyttä suoraan terveystarkastajaan, vaika sekin on oikeasti isännöitsijän hommia. Terveystarkastaja taas on sitä mieltä, että ensin täytyy tehdä isännöitsijälle kirjallinen valitus, ja vasta sitten palata asiaan mikäli mitään ei sitä kautta tapahdu. Sitä tosin en tiedä, mikä olisi tässä tapauksessa kohtuullinen odotusaika – varmaan vähintään se kolme kuukautta joka jouduttiin pakastintakin odottamaan.