Mua panettaa ihan älyttömästi. Yht’äkkinen yksin eläminen yli seitsemän vuoden parisuhteen jälkeen vaatii ilmeisestikin pientä totuttelua. Sinänsä hankala tilanne, kun seksiä tekee mieli, muttei nappaa pätkääkään harrastaa sitä. (tästä muuten keskusteltiin jo eräässä ketjussa, linkitän sen tähän myöhemmin jos muistan.) Ja koska tästä lausumastani olen saanut jo useamman yhteydenoton, enkä jaksa kaikille selittää samaa asiaa pikaviesteitse, selvennettäköön tilannetta tähän.
Fakta 1: paneminen on kivaa. En aio sitä kieltää, siitä ei olisi mitään hyötyä.
Fakta 2: paneminen panemisen takia ei ole läheskään niin mukavaa kuin se voi parhaimmillaan olla.
Fakta 3: paneminen panemisen takia jonkun satunnaisen tuttavuuden kanssa on parhaimmillaankin huonoa. Ja huonoimmillaan täysin luokatonta.
Fakta 4: mä olen vasta eronnut, enkä tosiaankaan jaksa uutta suhdetta.
Yhteenveto: Koska tällä hetkellä ei ole mahdollista harrastaa tyydyttävää seksiä, olen mieluummin ilman. Ennemmin sitä harrastaa hyvää seksiä yksin kuin huonoa -tai edes keskinkertaista- seksiä kaksistaan. [I](Vaikkakin rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että erään cityläisen kuvia fänään katsellessani totesin, että jos kyseinen henkilö ilmestyisi yhtä hyvän näköisenä ovelleni ja ehdottaisi seksiä, eivätkä lapset olisi kotona, niin luultavasti suostuisin. Onneksi tämän todennäköisyys on suunnilleen lottovoiton luokkaa.)[/I] Koska olen varustettu varsin vilkkaalla (ja paikoitellen myös likaisella) mielikuvituksella, ja vaatehuonessa on pahvilaatikko täynnä asianmukaisia leluja, usko selviytyväni tästä ”kuivasta kaudesta” ilman sen suurempia henkisiä vammoja.
—
Meillä alkaa pikkuhiljaa olemaan pakolliset hankinnat tehtyinä. Tänään kävin vihdoin ostamassa uuden itkuhälyttimen, uskallan paremmin käyttää koiran pissalla lasten nukkuessa. Tosin tälle iltaa ei vielä auta, kun akkuja pitää ladata vuorokausi ennen ensimmäistä käyttöä. Mutta jatkossa sitten.
Imuri meiltä vielä puuttuu. Ollaan toistaiseksi pärjätty tuollaisella lainavehkeellä, joka on ihan kamala. Täytynee kytätä jotain hyvää tarjousta, niin siivoaminenkin saattaisi olla huomattavasti siedettävämpää sen jälkeen.
Olohuoneen kalustus on auttamattoman kesken. Tänään myin naapurille mun vanhan kirjoituspöydän, sain siitä kympin! Mutta se tarkoittaa sitä, että olkkariin tulee vielä nykyistä enemmän tilaa. Tulisikohan joku sisustussuunnittelija keksimään, mitä ihmettä sijoitan tuonne ”ylimääräiseen” huoneeseen, jossa ei tällä hetkellä ole kuin sohvakalusto, kaksi sohvapöytää (toinen on ylimääräinen, saa hakea pois!) se naapuriin siirtyvä koulupöytä ja pyykinkuivausteline. Sekä tietysti epämääräinen kasa puhtaita pyykkejä, jotka odottavat viikkausta ja kaappiin viemistä. Kukakohan senkin tekisi?
Naapurustossa on ollut rauhallista. LV nyt tietysti huutelee satunnaisesti kuistiltaan, auttamattomasti naula päässä. Ovat jonkun kaverinsa kassa ryypänneet torstaista asti. Tänään olivat jo siirtyneet Alkon tuotteista mehukatti-pulloista nautittavaan kiljuun. Lastenhoito näyttää sujuvan siinä sivussa.
Päivällä leivottiin sämpylöitä ja mokkapaloja, pellillinen kumpiakin. Ja melkein kaikki on jo syöty, sämpyjä on vielä jäljellä sen verran että saadaan vielä aamupalaksi ja mokkapaloja niin että saan nyt syötyä iltateen kanssa loput. Maito on taas loppu, vaikka eilen hain sitä kolme litraa. Täytyy varmaan alkaa jälleen kerran tarkkailemaan tätä omaa ryyppäämistään, ettei vallan riistäydy käsistä. Löydän vielä itseni samasta putkasta naapureiden kanssa!
Iltaruoan (makaronia ja jauhelihaa, yllättäen) jälkeen ei enää -harvinaista kyllä- lähdetty pihalle, vaan jäätiin sisälle kahvittamaan mummoa ja pappaa, jotka toivat mökiltä meille juomavettä. 30litraa riittää taas hetkeksi. Vieraiden poistuttua alkoikin taas satamaan, joten ilta kului lukien, laulellen, loruillen ja leikkien. Sekä tietysti myös sisarellisesti tapellen ”ei saa kädestä ottaa!” ja ”minun leikissä tämä!” *kops* ”ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ”.. Rattoisaa.
Nyt tenavat onneksi jo nukkuvat, sammuivat ilman isompia tappeluita. Vein äsken kynttilät kuistille (lyhdyt ovat pysyneet ehjinä!) ja huomasin kaipaavani pimeitä iltoja. Minä, ikuinen kesän lapsi, haaveilin kunnon syysmyrskystä, pörröisistä neuleista, kuumasta kaakaosta ja -tietysti- kynttilöistä. Ehkäpä se elämä tästä vielä normalisoituu, sittenkin