..eli pientä matkapäiväkirjaa.
Perjantaina lähtö Tampereelle kahdeksan aikaan kun tyttö alkoi yöunille. Oulussa tankki täyteen bensaa. Mukava keli, pikku pakkanen ja kuivat tiet.
Takapenkillä uskomattoman kallis lasti, kummasti keventää kaasujalkaa kun tietää vauvan nukkuvan istuimessaan! Ajoin eniten varovasti ikinä, valotkin säätyivät näyttämään vaan pari metriä eteenpäin.
Puoli yksi Jyväskylässä, pakollinen pissatauko ja pieni jaloittelu.
Tampereella kahden jälkeen, seikkailin ympäri kaupunkia löytääkseni hotellin. Löysin mitä ihmeellisempiä paikkoja, mutta lopulta kurvattiin majapaikan pihaan hieman ennen kolmea.
Hotelli oli lähinnä matkustajakoti -tyyppinen, huoneita kahdessa eri rakennuksessa, omat keittiöt lähes kaikilla eikä respaa öisin. Huonetta varatessa ilmoitin, että tullaan aamulla kolmen ja viiden välillä, ja sovittiin että jättävät avaimen jemmaan kun päivystystystä ei ole.
Mielissäni päästin koiran autosta ja lähdin etsimään avainta. Herkuttelin jo ajatuksella kuinka kohta kaivaudun lämpimien lakanoiden väliin ja nukun aamuun asti..
Paitsi että sitä avainta ei ollut sovitussa paikassa! Kierrettiin rakennukset vaikka kuinka moneen kertaan mahdollista toista piiloa etsien, mutta ei vaan löytynyt!
Just ihan tyypillistä mun tuuria. Oon Tampereella koiran ja vauvan kanssa lauantaiaamuna kolmelta, ilman majapaikkaa tai edes vessaa.. Yritin kyseisen ”hotellin” numeroon soittaa, mutta tietenkään kukaan ei siihen aikaan vastannut.
Soitin muutaman hotellin läpi, kaikki varattuja tai sitten sain kiinni ainoastaan vastaajan; ”Kiitos kun soititte varauspalveluumme. Palvelemme teitä lauantaisin kello yhdeksästä eteenpäin…”
Varttia yli kolmen turvaudun lähes viimeiseen oljenkorteen. Soitin Helsingin lähellä asuvalle äidilleni. ”Huomenta! Me tullaan kylään!” Hah, yllättäen en saanut kovinkaan ilahtunutta vastausta, mutsi taisi olla hieman pihlla.. Kymmenen minuutin kuluttua soitti takaisin, ”että mitä?” tietysti minä ja lapsi oltaisiin tervetulleita, mutta koira pilaa parketit.. Pakettitarjous, ota tai jätä. En voinut ajatellakaan sulkevani koiraa yöksi kylmään autoon.
Viiden jälkeen päästiin vihdoin perille. Tyttö tietysti nukkui jo senverran kevyesti siihen aikaan, etten saanut sitä nukkuvana sänkyyn. Jutteli vaan iloisesti kun peittelin, joten jäätiin samantien valvomaan.
Puol yhdeksän neiti nukahti ekoille, vajaan tunnin päikkäreille, kellahdin itsekin sänkyyn mutten saanut unta. Isovanhempani kävivät kahvilla, ja sitten lähtö kauppaan. Ruokaostokset, hyllyjen välissä kiertelyä. Mulla pää ihan pikkuisen tyhjänä. Neidille ostettiin potta, kuulema alkaa olla jo aika siihen totutella.. Mun vauva on muka jo niin iso!
Kolmelta laitoin tytön pihalle nukkumaan ja kaaduin itsekin sänkyyn. Puolentoista tunnin unet, ja sängystä suoraan syömään. Perheruokailu, myös isoveljeni osallistui vaimonsa kanssa.
Kahdeksan aikaan sain lapsen sänkyyn, ja puolta tuntia myöhemmin olin jo peiton alla. Pyörimistä kaikesta univelasta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi. Jossai vaiheessa kuitenkin sammuin.
Puol viideltä kello soi.. Ei sunnuntaiaamuna kuulu herätä siihen aikaan! Lapselle aamupuuro, itselle teetä. Koiralle viimeinen silaus näyttelyä varten. Onneksi en ole valinnut turkkirotua! Lähtö taas kohti Tamperetta.
Paska keli. Riihimäen jälkeen näkyvyys nollasta sataan metriä. Kiva ajella.
Kasin jälkeen näyttelypaikalla. Saatiin parkkipaikka onneksi melko läheltä pääovea, eikä jouduttu rokotusten tarkastukseenkaan jonottamaan. Oltiin varmaan taas melkoinen näky; virtaa täynnä oleva, voltteja hyppivä dobberiuros, vaunuissa kiljahteleva lapsi ja kuolemanväsyny äiti joka yritti pitää molemmat hallinnassa..
Isäni tuli yhdeksän aikaan avustamaan lapsen hoidossa, sain itse keskittyä tulevaan ”suoritukseen”. Koiruuden kasvattaja kyllä tuli esittämään pojan, mutta mua taisi jännittää silti enemmän…
Mielenkiintoinen tuomari. Yhtäkään luomukoiraa ei palkinnut, mutta jokaisen typistetyn kylläkin. Arvostelu oli kyllä ihan hyvä, mutta sertti jäi saamatta. Puolittain odotin paperissa lukevan, että ”häntä saisi olla lyhyempi ja korvat pystymmät…” Tietääpähän vasta ettei tuolle tuomarille mennä.
Hesestä ruokaa ja taas bensatankki täyteen. Neiti kun alkoi puol kolme päiväunille, niin auton keula kohti Jyväskylää. Tarkoitus oli ajaa niin pitkälle, kuin lapsella riittää hermot ja uni.
Inhottava keli taas, mutta ei yhtään niin huono kuin aamulla. Eniten ärsytti ne sunnuntaiautoilijat, jotka eivät uskaltaneet ajaa edes rajoitusten mukaan.. Vain siksi kun kaistojen välissä oli pieni lumikertymä! Köröteltiin siis satasen alueella seitsemääkymppiä koko letka..
Yllättävän hyvin lapsi nukkuin, Viitasaarelle asti päästiin ennenkuin piti pysätyä. Pidettiin siis ABC:llä parin tunnin tauko, syötiin ja neiti konttaili ympäriinsä.
Puol kadeksan päästiin jatkamaan matkaa, koirakin antoin vihdoin periksi ja alkoi nukkumaan. Sitä ennen oli koko matkan vahtinut maisemia takakontista käsin.
Puol ykstoista kotipihassa. Nostin tytön varovasti omaan sänkyynsä, ei onneksi edes herännyt. Tehtiin J:n kanssa lähes lentävä vaihto, hyvä että kaikki tavarat sain autosta sisälle kun jo lähti töihin. Painuin suoraan nukkumaan, ja yllättäen nukahdinkin heti.. Univelan määrä vastasi varmaan puolentoista promillen humalatilaa..
Viikonlopun saldo: lähes 1500km autossa istumista, kaks tankkia bensaa, kolme pussia karkkeja, puoltoista litraa energiajuomia, reilusti armotonta vitutusta, aivan liian vähän unta, pari hassua muovinauhaa näyttelystä ja muutama valokuva. Tulipahan käytyä kuitenkin.
[IMG 656220]