Vietän nyt toista päivää erään nimeltämainitsemattoman sukulaisen uuden omakotitalon keskeneräisellä pihalla. Olen kaivanut ojaa, vetänyt sähkökaapelia maahan, sekoittanut betonia kottikärryissä, valanut pyykinkuivaustelineen maahan (tai siis sen tapin johon teline pystytetään), mittaillut suodatinkangasta sekä kärrännyt sepeliä ja multaa pihan toiselle puolelle.
Palkaksi olen saanut epämääräisestä tarjouslihasta tehtyä keittoa, sekä itse leipomiani korvapuusteja. Illalla suihkussa hinkkasin jalkojani saippualla lähes vartin ihmetellen, mikseivät tahrat lähde, kunnes tajusin niiden olevan mustelmia. Kenkäni ovat täynnä multaa, joten saan ne tämän komennuksen jälkeen heittää pois sukkia likaamasta. Kynteni ovat katkeilleet ja tukkani sahanpurussa. Kämmenet ovat rakoilla ja polvet verillä.
Vaihteeksi olen päässyt tekemään jotain muutakin kuin hoitamaan lapsiani. Vaikka ihania ovatkin, niin silti fyysinen, pään tyhjentävä työ sillointällöin on erittäin tervetullutta! Aavistuksenomainen jomotus lihaksissa, sekä ei-niin-kovin-aavistuksenomainen hien haju tuntuu hyvältä, kuin salillakäynnin jälkeen. Tietääpähän tehneensä jotain muutakin kuin levittäneensä persettä sohvalla. (Sohvakalusto muuten saapui keskiviikkona, ja tänään saan keittiöön pöydän, joten voiton puolella jo pikkuhiljaa!)
Tällä hetkellä odottelen kuumeisesti puhelua pankista. Skumppapulloa en voi poksauttaa, mutta ostin aamulla kaupasta herkkujäätelöä. Se juhlistakoon sitä mitä mahdollisesti juhlistettavissa on.
Kaikenkaikkiaan on ollut siis varsin mukavaa, mutta en silti taida alkaa ammattimaiseksi haudan- (tai edes ojan-) kaivajaksi.