Saatiin tänään koiravieras. Dobberipoju [URL=http://www.city.fi/yhteisot/blogi/arica/91840/]Bosse[/URL] saapui näytille, vaikka riskinä olikin etten enää päästä sitä pois. Kasvattajan kehujen perusteella odotukset olivat tietysti korkealla, mutta päätin kuitenkin, että mikäli mulla on koirasta pienintäkään epäilystä, niin en sitä meille ota.
Ensimmäiset kymmenen minuuttia Bosse lymyili omistajansa takana. Kurkki vaan varovasti jalkojen välistä, että uskaltaako tulla esille ollenkaan. Puolen tunnin tutustelun jälkeen rohkaisi sen verran mieltään, että kävi pikaisesti jo olohuoneessa asti – juostakseen taas takaisin mamman turviin.
Mä kuitenkin haluan dobermannin, joka on vahvahermoinen, itsevarma, toimintakykyinen ja peloton. Sellaisen, joka pystyy työskentelemään myös paineen alla, menee vieraisiinkin paikkoihin luimistelematta kauhusta, ja uskaltaa ottaa asioista selvää. Valitettavasti tuo tämänpäiväinen pentu ei täyttänyt kriteereistä yhtään. Dobermann on kuitenkin pohjimmiltaan työkoira, ja mun koiran täytyy pystyä kulkemaan meidän mukana paikassa kuin paikassa. Enkä tahdo ottaa sitä riskiä, että arasta nuoresta koirasta kehittyy 45kg painoinen pelkopurija.
No joo.
Naapurin MS oli soittanut huoltoyhtiöön ja pyytänyt kosteusmittausta. Eilen oli sitten tullut postilaatikkoon lappu, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä suoraan huoltomieheen ja sopimaan mittausajankohdasta. Koska nuo mittaukset on hyvä suorittaa ”valvotusti”, sovittiin, että mä meen tarkkailemaan tilannetta mikäli MS ei pääse itse paikalle. Tänään oli sitten soittanut huoltomiehelle joka oli luvannut päästä paikalle jo heti iltapäivällä.
Heti puolenpäivän jälkeen ovikello soi, kietaisin vaan pikaisesti aamutakin päälleni, ja siellähän se oli oven takana, [URL=http://www.city.fi/yhteisot/blogi/arica/91035/]mun huoltomieheni.[/URL] Koska Toka oli kuitenkin parhaillaan päiväunilla, en mitenkään päässyt kotoa liukenemaan. Joten annoin vaan MSn avaimen ja toivottelin työn iloa. Jonkun ajan kuluttua huoltomies tuli palauttamaan avainta, ja mä kun en tunnetusti osaa pitää turpaani ummessa, oli meillä varsin mielenkiintoinen keskustelu:
Minä: Mä jo tuossa mietinkin, että mitä mun pitää rikkoa saadakseni tekosyyn pyytää sut taas käymään.
Huoltomies: No ei kait siihen mitään tekosyitä tarvitse?
M: No en mä ehkä voi soittaa firmaan ja sanoa, että [I]”Mä haluaisin lähteä treffeille sen yhden teidän huoltomiehen kanssa. En mä kyllä tiedä sen nimeä mutta se kävi täällä meillä.”[/I]
HM: Joo, voisi sanoa, että [I]”Se ajaa sellaisella pienellä autolla, lähettäkää tänne.”[/I]
M: No ehkä ei, kuulostaa jo vähän liian epätoivoiselta jopa mulle.
(Nyt sen olisi pitänyt esitellä itsensä että tietäisin ketä kysyä, vaan ei se tehnyt niin!)
Tarjosin tuoreita suklaamuffinseja, vaan kuulema oli just käynyt syömässä eikä millään jaksanut. Joten jatkoimme juoruamista ovenraossa.
M: Meille tulee tänään koira käymään, saas nähdä jääkö asumaankin. Kun nyt vuoden ollut ilman, niin tuntuu tosi kummalliselta.
HM: Mä oon kanssa ollut vuoden koirattomana, kyllä tähän alkaa jo tottumaan. Ja ajatteles, se sotkee ja sen kanssa täytyy lähteä räntäsateeseen.
M: Se ulos lähteminen on hyvä juttu, mullakin kun tuota pudotettavaa on, niin tekisi vaan ihan hyvää jos joku potkisi perseelle ja pakottaisi liikkumaan. Tai sitten täytyy löytää jostain joku mies, joka keksii mulle illoiksi muutakin tekemistä kuin koneella istumisen ja syömisen.
HM: No kyllähän sitä tekemistä aina keksii!
(Tarjoudu vapaaehtoiseksi senkin paska, en mä sitä sanonut siksi että haluaisin tutustua sun naapuriisi!)
Jossain vaiheessa sitten mies lähti jatkamaan töitään, mä yritin saada siivottua. Ei mennyt kuin ehkä puol tuntia, kun ovikello soi taas.
HM: Hei mä voisin taas lainata sitä avainta, MS soitti ja pyysi tarkistamaan lastenhuoneen patterin. Ajattelin käydä nyt samalla reissulla.
M: Juu, eipä siinä mitään.
10minuuttia myöhemmin avain palautui, ja jäätiin taas kuistille puhumaan.
HM: No, kait se täytyy taas lähteä jatkamaan töitä.
M: Niin se varmaan täytyy, jos et sä kerran teelle halua tulla käymään.
HM: Mitäs se kello oikein on? Kait sitä nyt pikaisesti sitten ehtisi kupillisen juomaan…
…
HM: Huh, tässähän tulee kuuma kun takki päällä juo kuumaa teetä.
M: Juu meillä on melkoisen lämmin, siksi mä aina hypinkin täällä vähissä vaatteissa.
HM: Niin, eihän sitä kotona vaatteita tarvitse.
M: Totta. Näin katutasossa tulee vaan pidettyä edes jotain kun tuosta pihalta näkee kuitenkin suoraan sisälle.
HM: Siinä olisi pian koko pihan miehet ikkunan takana tuijottamassa!
M: Ei, ennemminkin ne peittäisivät silmänsä ja juoksisivat äkkiä ohi. MShän vasta sanoi, että niiden takapihalla joku vanha ukko käy kurkkimassa, mutta ei se ikinä mua tule katsomaan.
HM: Tai ehkä sä vaan et oo huomannut?
M: Tai sitten sillä miehellä jo jotain tasoa sentään.
HM: Täytyykin varmaan alkaa ajelemaan täällä aina iltasella kurkkimassa mitä näkyy, että onko vaatteita päällä.
M: Ei kannata tuolla ojissa rämpiä, paljon helpommalla pääsee kun tulee soittamaan ovikelloa ja tarkistamaan tilanteen.
Mutta siis, mä oon edelleen samassa pisteessä kuin meidän ensimmäisenkin tapaamisen jälkeen. En tiedä miehestä edes nimeä! MS tosin vinoili, että hällä on huoltomiehen suora puhelinnumero, mutta enhän mä nyt ala pitkin kyliä soittelemaan minkään miehen perässä, naapurilta saaduilla tiedoilla! Jos ei tuo itse tajua ottaa yhteyttä, kun oon melkein suoraan sille sanonut että ”tule ja pane!”, niin olkoon sitten tajuamatta.
Tai ehkä huoltomiehellä on vaan itsesuojeluvaistoa sen verran jäljellä, että tajuaa pysyä järkevän välimatkan päässä. Mutta minkä helvetin takia se sitten on kahdesti ottanut päiväteekutsun vastaan?! Ehkä mun ei tartte edes yrittää ymmärtää, parempi vaan ettei tässä yhtään turilasta ala pyörimään kaikkien muiden ongelmien lisäksi.