Mulla piti tällä viikolla olla duunia vain keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina pomo kysyi, josko voisin tehdä myös torstain. Noh, voinhan mä, jos siihen ei muita halukkaita ole.
Maanantain siis pidin vapaata, mutta tiistai-iltana viiden jälkeen soi puhelin. Se tyttö, jolla oli merkitty vuoro alkamaan kuudelta (!) ei MILLÄÄN jaksaisi tehdä sitä, ja tietysti mä olin taas ainoa, joka pääseen lähtemään puolen tunnin varoitusajalla.. Ja mullakin onnistui vain siksi, että mies on sairaslomalla ja saattoi hoitaa lasta.
Eilen oli vauvatapaaminen. Kyllä sitä jo hiljalleen kaipaisi joidenkin muidenkin ihmisten seuraa, kuin kotiäitien. Vastapainona on tietty humalaiset asiakkaat, mutta en niistäkään kovin suureti nauti.
Piha on edelleen melkein saman näköinen kuin viikko sitten. Tienvartta sain hieman haravoitua, ja muutaman puun heitettyä häkkiin, mutta siihenpä se sitten taas jäi. Ajattelin jo, josko palkkaisin naapurin kakarat haravoimaan, maksaisin vaikka kympin urakkapalkan tuosta meidän ojasta.. Mun issias nimittäin ilmoittelee taas olemassaolostaan, eikä pidä haravoinnista..
Pitäisi ottaa selvää, paljonkohan saan sairauspäivärahaa kelalta. Siis että saanko taas saman, kuin äityspäivärahakaudella, vaiko työtulojen mukaan. Vai saanko ollenkaan. Välttämättä syksyyn asti en pysty duunissa olemaan kuitenkaan, ei selkä tunnu kestävän jatkuvaa, monen tunnin seisomista. Kuten ei se issiaskaan. Ärsyttää, esikoisen raskaudessa vaivat ilmeni vasta PALJON myöhemmin!
Nyt letunpaistoon, ja yöksi töihin. Töihin myös huomenna ja ylihuomenna. Sunnuntaina ei onneksi tartte mennä, mutta silloin on Oulun koiranäyttely, johon tuon meidän karvaisen ilmoitin. Ens viikolla en kyllä tee kuin viikonlopun, tuntuu, etten ehdi lastakaan näkemään ollenkaan, jos meen arkisinkin jo kuudeksi!