..mulla alkaa menemään kohta oikeasti hermot.
Aamulla ennen kymmentä ovikello soi. Koira oli kyllä hyppinyt jo hyvän aikaa ympäri kämppää ilmoittaen, että joku ajoi pihaan, mutta kuvittelin sen näkevän taas pikku-ukkoja. Sillä kukas meille nyt siihen aikaan tulisi, ilmoittamatta?
Tavoistani poiketen avasin kuitenkin oven, nähtyäni kunnan auton pihatiellä. Kuistilta löytyin pieni pönäkkä mies, joka kurkisteli varovasti sisälle ja tiedusteli koiran mahdollista agressiivisuutta.. Onhan tuo ihan ystävällinen, ainakin omalle perheelle.
Tulivat kuulema katsomaan, vaatiiko meidän vesimittari vaihtoa. Jonkun EU-direktiivin mukaan kun mittarin täytyy olla tietynlainen. Noh, meidän mittarin asennusaikaan taisi Neuvostoliitto olla tutumpi käsite kuin EU, joten tervetuloa vaan tarkastamaan. Pienen epäröinnin jälkeen pullero ehdotti koiran sulkemista toiseen huoneeseen, ”että saavat tehdä työn rauhassa…”
Mittari siis vaihdettiin, toivottavasti ei kovin suurta yllätystasauslaskua tule.
Päivä sujui rauhallisesti, käytiin tytön kanssa päiväkävelyllä keskustassa ja syötiin hyvin.. Mansikkarahkakin teki uskomattoman hyvin kauppansa! Tai siis tyttö söi, mua lähinnä kuvottikin ajatus ruoasta.
Iltapäivällä käytiin toisella kävelyllä, oli pakko saada lapsi nukutettua vielä hetkeksi, ei olisi millään muuten jaksanut iltaan asti. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin samalla reissulla ostamassa vauvakaverillemme 1-vuotis synttärilahjan, huomenna mennään juhlimaan.
Mies oli jo tullut töistä kun ennen kuutta päästiin kotiin, yllättäen makasi sohvalla. Laiton lapselle ruoan, jätin leipätaikinan kohoamaan ja toivoin pientä hengähdystaukoa. Mies siirtyi koneelle ja mä valtasin sohvan. Mulla ilmeisesti flunssa yrittää tosiaan päälle.
Melkein puoli tuntia sain olla lähes rauhassa, ruhtinaallista! Leivät uuniin ja puuroa keittämään.
Annoin tytölle iltapuuron, tuoretta leipää ja tissiä. Kohta kyllä loppuu imetys, ei sieltä varmaan enää tulekaan mitään! Iltatouhjen jälkeen pyysin miestä, että nukuttaisi lapsen, mulla kun oikeasti ei pää tykkää että roikun pinnasängyn reunan yli.
Ylllätten mies suostuikin, puolipahoittelevaan sävyyn totesi lisäksi, että oli eilen huono päivä. Tietysti ystävällisenä ja anteeksiantavaisena totesin vaan takaisin, että ”ei tartte pelätä että olisi jäänyt huomaamatta, teit sen kyllä melkoisen selväksi…” Hyvä minä!
Huutoa. Näin miehen ilmeestä, että vitutuskäyrä lähti rankkaan nousuun. En kuitenkaan tarjonnut apuani, täytyyhän lapsen tottua nukahtamaan myös isänsä kanssa.. Ja onhan tuo ennenkin tytön nukuttanut.
Miehen pinna on parinkymmenen minuutin mittainen, tuli todistettua. Lopulta hermostuneena pamautti makuuhuoneen oven kiinni, huusi mulle että ”ei se nuku” ja painui tupakalle. Mikä ihme se sitten on ettei lapsi nuku, kun isä on noin ravoissaan?! Kyllähän lapsi vaistoaa, jos nukuttaja tuskastuu.
Kun menin makuuhuoneeseen, niin tyttö huusi sängyssään hysteerisempänä kuin ikinä, oli pakko nostaa syliin rauhoittumaan. Säikähti tietysti meteliä, reppana.. Hetki rakkautta, kärsivällisyyttä ja hellyyttä, pienesti silittelyä. Neiti nukkui jo ennenkuin isäntä tuli sisälle.
Eipä tartte mun jatkossa pyytää apua, se kait on miehellä taka-ajatuksena ollutkin. Vaan mikäpä siinä, pärjätään me keskenämmekin. Ei muuta kuin asuntoa etsimään, tänne korpeen mä en enää jää jos kerta mies -jonka vuoksi oon tänne muuttanut- käyttäytyy mua kohtaan kuin täysi paska.
Isäntä kävi äsken saunassa. Mua ärsytti niin pahasti, etten viitsinyt sulkeutua samaan pieneen huoneeseen sen kanssa. Pois tullessaan kyllä kysäsi, että enkö mä meinaa käydä, ja tietysti valloittavana persoonana sanoin, että ”ei mun varmaan parane käydä, jos tuo lapsi vaikka herää ja alkaa itkemään..” Sain aina yhtä ystävälliseen sävyyn ärähdetyn vastauksenkin ”Haista paska!”
On se sitten hyvä olla itse täydellinen, ja syytön kaikkeen!