Kävinpäs tänään sekoittamassa Lohjan liikenteen.
Inssi: [I]”Jos sä haet Haukiputaalta viisikymmentä satakiloista mullikkaa, lähdet viemään niitä Jyväskylään, ja ajat noin kuin äsken, niin miten sä selität perillä vastaanottavalle eläinlääkärille, kun vähintään kahdelta on jalat poikki?”[/I]
Minä: [I]”No kato jos niillä kahdella on synnynnäisesti heikommat jalat! Mullakin tuo polvilumpio on ihan synnynnäisesti löysä, ja lähtee joskus itsestään pois paikoiltaan.”[/I]
Inssi: [I]”Sen mä kyllä haluaisin nähdä kun kerrot läänineläinlääkärille, että ’alaisenne ammattitaito on perseestä!'”[/I]
No, kyllähän mä tiedän, että ne tilannenopeudet olivat välillä melko reiluja, mutta kun henkilöautolla (ja prätkällä!) tottunut menemään risteyksistä reippaasti, niin vaatisi hieman enemmän harjoittelua kuin kaksi ajokertaa että saisi ohjelmoitua kuorma-auton selkäytimeensä.
Autokouluopettajan mukaan inssi läksytti mua harvinaisen pitkään ajon jälkeen, lähemmäs kymmenen minuuttia. Mutta kuulema mun itseluottamukseni ratissa on sitä luokkaa, että ihan hyväkin vaan jos joku välillä palauttaa maan pinnalle.
Peruutukset sujuivat kuitenkin mainiosti. Ja kun lisäksi en teilannut yhtään rollaattorimummoa, kaatanut ainuttakaan liikenteenjakajaa enkä edes ajellut kanttikivien päältä, niin siitä hyvästä katsastusmies palkitsi mut [I]kuorma-autokortilla![/I] Eikä edes tarvinnut käyttää isoveljeni viime hetken vinkkiä: ”Laita vähän avokaulaisempi paita ja näytä sille tissit!”
Nyt saa sitten ihan luvan kanssa aiheuttaa isollakin autolla hämmennystä. Onnitteluja otetaan vastaan!