Jos mulla on tunnetusti huono tuuri miesten ja tietokoneiden kanssa, niin eipä mun suhteeni autoihinkaan vaikuta sen paremmalta.
Mondeohan alkoi keittää silloin kuus viikkoa sitten. Vein sen myyjäliikkeeseen huoltoon, ja samalla sovittiin korjattavan myös muut takuuaikana ilmenneet viat; täristämisen ja kuskin penkin korkeussäädön.
Ennen juhannusta soittivat mulle, että osat ovat vihdoin tulleet mutta eivät saisi autoa kasaan ennen pyhiä. Lupasivat soittaa kunhan huolto on valmis.
Maanantaina sainkin puhelun, auto olisi noudettavissa. Pääsin lähtemään Järvenpäähän eilen (ja kävin tietysti myös Tuusulassa sijoittamassa leipomistarvikkeisiin), saavuin liikkeeseen joskus puoli yhden aikaan. Myyjällä oli kuitenkin just asiakas, joten sain avaimet ja menin siirtämään turvaistuimet laina-autosta takaisin omille paikoilleen.
Kun myyjä vapautui, aloin kysellä, että mitäs korjauksia nyt on tehty, mistä viat johtuivat. Myyjä ei tiennyt, mutta vakuutti auton olevan kunnossa. Kun tivasin papereita, luvattiin niiden löytyvän huollon puolelta. Noh, löytyiväthän ne lopulta, kunhan olin hetken hyppinyt tasajalkaa. Paperissa luki, että penkin korkeussäätö on korjattu, ja muut huollot tehty aiemmin.
Kärtin edelleen, että haluan nähdä ne aiemmatkin paperit. Ne olivat kuitenkin totaalisen hukassa. “Kato kun se on kirjattu täältä ulos jo silloin kun ne huollot on tehty, ja se paperikin on sitten mennyt silloin samalla…” Yritin ehdottaa, että kun koneella varmaan on auton tiedot, niin josko tulostaisivat uuden lapun. Se ei kuitenkaan käynyt, sillä koneelle oli kirjoitettu vain ne asiat, joita mä olin kertonut.
Lopulta jouduin sanomaan melko napakasti, ja vihdoin oikeat paperitkin löytyivät. Niissä kerrottiin, että keittäminen on johtunut kärähtäneestä sulakkeesta, ja koeajolla on todettu auton täristäneen. Kun tivasin, mitä tärinälle on tehty, niin mulle kerrottiin että renkaat on käytetty irti ja tasapainotettu.
Huollon asiakaspalvelija taisi nähdä, että mulla keittää kohta pahemmin kuin Mondeolla, vaikka selitinkin ihan nätisti, ettei tärinä voi johtua renkaista, sillä se ilmeni jo talvirenkailla, eikä ole muuttunut nyt miksikään vaikka alla on uudet, vaihdon yhteydessä tasapainotetut renkaat. Lupautui kysymään koeajon tehneeltä asentajalta, jolloin selvisi että ilmeisesti vetarit pitäisi vaihtaa. Mitään ei kuitenkaan oltu tehty.
Siinä vaiheessa mulla meinasi jo nousta äänikin, kun ilmoitin auton seisseen pihassa puolitoista kuukautta, eikä kukaan ole tehnyt elettäkään vaihtaakseen niitä viallisia osia. Kuulemma “myyjä sen loppupeleissä päättää, mitä näin takuuseen tehdään”. Se, miksei multa oltu kysytty mitään, ei selvinnyt. Parasta oli kuitenkin se, että edes myyjälle ei (hänen sanojensa mukaan) oltu puhuttu vetoakseleista mitään.
Myyjäkin jo hieman ärsyyntyi, ja kysyi, että onko ne osat siinä kunnossa, että ne pitäisi vaihtaa. Huollon poika meinasi, että “eihän ne nyt varsinaisesti rikki ole, mutta jos sen tärinän haluaa pois, niin kyllä ne sitten pitää uusia…” No joo, mä en kyllä tiedä autoista mitään, mutta mun käsittääkseni ehjät osat eivät aiheuta tärinää.
Lupasivat avata auton saman tien, ja katsoa mikä on tilanne. Aikaa luvattiin kuluvan maksimissaan tunti. Lähdettiin Vikan kanssa kävelylle ja välipalalle, ja kun kahdenkaan tunnin jälkeen ei huollosta oltu soitettu, suunnattiin oma-aloitteisesti takaisin. Sain kuulla, että ne vetarit tosiaan pitää vaihtaa – ja että varaosat tulevat aikaisintaan tiistaina. Olin siis käyttänyt ajastani useamman tunnin (pääsin kotiin melko tarkkaan viideltä), ja ajanut 150km ihan turhaan sellaisena päivänä, jolloin olisi todellakin ollut parempaakin tekemistä.
Sain uuden laina-auton, joka on onneksi miljoona kertaa parempi kuin se 407 – tosin turvaistuiminen siirtäminen oli edelleen yhtä vittumaista. Tuohon citymaasturilla ajeluun voisi jopa tottua, harmi vaan että siinä on niin pieni takakontti. Onneksi lupasivat tuoda Mondeon mulle ehjänä kotiin, ettei tarvitse enää lähteä maaseutumatkailemaan. Täytyy vielä puhelimessa muistuttaa, että tuovat ne huollon paperit sitten myös.
—
Käytiin tänään mökillä. Vika oli kovasti innostunut takasta, ja mummo jo ihmettelikin, mikä sitä sinne vetää, kun kaikki muut paikat olisivat huomattavasti parempia leikkipaikkoja. “Kielletty hedelmä”, sanoin, jolloin Toka oli kovasti sitä mieltä, että “Vika on hedelmä!” Meinasi mummolla pokka pettää kun totesi yhteneväisyyden Vikan ja kielletyn hedelmän välillä. Ja taisin itsekin pitkästä aikaa punastua.