Kauhea painajainen herätti minut vain tunnin nukuttuani. Unessa toinen isoveljeni oli hyppäämässä ratikan kyytiin, kun ovet yht’äkkiä sulkeutuivat ja veljeni jäi roikkumaan vaunun kylkeen. Huusin hädissäni ja yritin saada hänet irti ovien välistä, enkä onnistunut. Näin ratikan jatkavan matkaa ja veljeni sai jotenkin nostettua jalkansa ratikan perässä olevalle vaunun kiinnityshässäkälle. Jostain syöksähti toinen ratikka ja se törmäsi siihen, jonka perässä veljeni roikkui! Veljeni luiskahti vaunujen yhtymäkohtaan ja katosi sinne kuin lihamyllyyn konsanaan. Oli kamalaa katsoa kuinka hänen jalkansa oli puristuksissa kahden vaunun välissä ja karmiva huuto kuului jostain vaunun alta. Yht’äkkiä ratikat pysähtyivät ja yritin etsiä puhelintani soittaakseni apua. Olin niin paniikissa etten löytänyt taskua ja heräsin siihen kun nukuin käteni päällä. HUH!
Kyllä pukkasi hikeä päälle ja sydän hakkasi tuhatta.
Pistän nämä levottomat yöni vahvan kipulääkityksen piikkiin, joten en ole huolissani mielenterveydestäni. (Ainakaan vielä 😀 )
Reilun viikon piinannut helv*tellinen pääkipu ei ota hellitäkseen. Lääkärit jaksaa aina kirjoittaa vahvempia lääkkeitä, mutta sairaslomaa ei heru päivääkään. Päivät sinnittelen siis duunissa ilman kipulääkitystä ja kotiin päästyäni douppaan itseni kunnolla, että saisin nukuttua edes muutaman tunnin yössä.
Kivun aiheuttaja on murtunut leukaluu, joka operoidaan vasta elokuussa.
Tähän leikkaukseen pääsyä olen odottanut kohta 7kk, joten alkaa olemaan jo melkoinen tatti otsassa. On todella lottovoitto syntyä suomeen, kun ajattelee tätä suomalaista ”terveydenhuoltoa”, prkl.
