Otetaansh vähän lishää tuota shrm..srrhs…shrrmnoffia! Mtäh, joko she tyhjheni?? No hheii, tansshilattialle mahtuu joraamaan!
Kävimme perjantai-iltana tutustumassa tanskalaiseen juhlintakulttuuriin Roskilden ainoassa tanssilattiallisessa baarissa. Suoritimme kalibroinnin aloittelemalla hostellilla. Seuraavana päivänä tarkistettu materiaali pistää voihkimaan: pidän itseäni niin hirveän hauskana tyyppinä humalassa, mutta en hirveän hyvin selvänä siedä humalaista itseäni. Tai varsinkin katsella, kun yritän esittää hauskaa.
Ensisilmäykseltä paikka tuntui olevan lähellä suomalaisia vastineitaan; sisäänpääsy kuuspuol euroa, narikka kakspuol. Siideriä ei ollut, mikserit ja oluet maksoivat kuuspuol. Suhteellisen tyyristä verrattuna siihen, että viisi varttilitran mikseripulloa lähti kuudella ja puolella eurolla viereisestä supermarketista. Musiikkina toimi kansainvälinen tanssibiitti, välillä meitä hellittiin myös tanskankielisellä musiikilla.
Henkilökunta oli mukavaa, mutta joraajat olisi voitu vaihtaa: keskustelunavauksiin vastattiin kääntämällä selkä, kaikissa jonoissa ohiteltiin ja kiilailtiin aina kuin mahdollista ja tanssilattialla olo oli kuin pujottelukepillä; kyynärpäätä tuli edestä ja takaa eikä kenkimiseltäkään säästytty. Eikä anteeksi pyydelty. Eipä baarissa toisaalta tarvitse käyttäytyä, ”tämä on se portti / jolla miehet piestään” ja pelimiehet erottuvat maitoposkinuorista.
Note to self: Tanskassa kaupat sulkeutuvat lauantaisin viimeistään kello 17, eikä sunnuntaiaukioloaikoja ole. Kait.
Tänään illalla olin istumassa iltaa tyttöjen hostellihuoneessa kun ulkoa kuului kaksi räjähdystä, ensin kova, sitten vaimeampi. Syyksi selvisi viereisen sataman jäänräjäytys, mutta silti ensimmäinen ajatus oli: nytkö se alkoi täällä? Todennäköisyys on pienempi kuin pieni, mutta silti pelko tekee ihmisestä vainoharhaisen. Pelätään pelkoa.