Tää on ollu niin pitkä päivä. Oon pakannu koko elämäni laatikkoihin ja huomenna pitäisi muuttaa. Pelottaa vähän kaikki. On vielä niin paljon järjestettävää ja tästä edespäin saan hoitaa kaiken sen yksin kun perhe ja ystävät jää tänne. Toisaalta pärjäsinhän mä Ranskassakin yksin. Heh, muistan pari ensimmäistä viikkoa siellä. En tainnut muuta tehdä kuin vollottaa yksinäisyyttä ja kirjottaa kymmenittäin kirjeitä joita en koskaan edes lähettänyt. Mutta hengissähän sieltäkin selvittiin.
Pakkailutouhujen lisäksi oon kuluttanu pääni puhki miettien sitä mihin kouluun hakisin enkä ole saanut minkäänlaista selvyyttä. Haluaisin niin paljon kampaajaksi, sillä siinä saisin toteuttaa itseäni, tavata ihmisiä, ja luoda jotain esteettisesti kaunista. Tuntuisi vaan että heittäisin mun muut lahjat ja haaveet hukkaan. Oon aina haaveillu siitä että saisin tehdä jotain tärkeää. Saisin auttaa ihmisiä tai maailmaa jollakin tapaa. Mutta ehkä se riittäisi jos säilyttäisin asenteeni. Uskoisin rasistisen, epätasa-arvoisen ja saastuneen maailmamme hyvään, ja näinollen vaikuttaisin oman henkilökohtaisen maailmani sekä lähiympäristöni ilmapiiriin. Maailmanpelastajaksi kun ei taida olla koulutusta.
Mä en tiedä, mä en todellakaan tiedä mitä tässä tekisi.