Piti työn puolesta käydä eräässä päiväkodissa korjaamassa yksi tietokone. Lattiat täynnä reuhaavia mukuloita, leluja sun muita niin paljon että kävely vaikeutui. Joku lapsi kyseli minulta mahtipontiseen sävyyn että mitä teen täällä. En voi kuin ihailla ihmistä, joka jaksaa päivästä toiseen kohdata sellaisen lauman ja hymyillä silti aurinkoisesti. Itselläni meinasi mennä hermo jaloissa roikkuviin ipanoihin noin viidessä minuutissa. Älkää ymmärtäkö tätä väärin, pidän kyllä lapsista, mutten lapsilaumoista. Joka tapauksessa, esitän ihailuni kaikille, jotka pystyvät hillitsemään itsensä ja kohtaamaan sellaisen haasteen hymyissä suin päivästä toiseen.
Nyt, teetä.