Ilmaisen viinan himo

  • Tuomas Vimma

Ravintoloita syntyy ja kuolee taloudellisesti vaikeina aikoina melkoista tahtia. Jokaisen itseään kunnioittavan ravintolan/baarin/yökerhon on tietenkin järjestettävä avajaiset. Mieluiten hulppeat sellaiset, jossa mahdollisimman monta BB-listan julkimoa näyttää nassunsa. Tarjoiluunkin on syytä panostaa; Bacardi Breezerit tuntuvat olevan suosittu vaihtoehto. Sitten ei muuta kuin ostetaan joltakin viestintätoimistolta kutsuvieraspostituslista ja lähetetään hienot kutsut avajaisiin. Tällaisia kutsuja tippuu luukusta melkoista tahtia. Ihan kivaa, en minä ilmaiseen lasiin sylje.

Hauskaahan se on käydä kurkkaamassa uudet paikat heti kärkeen; pysyy hieman kartalla siitä mitä kaupungissa tapahtuu. En ole kuitenkaan viimeiseen vuoteen käynyt yksissäkään avajaisissa, sillä niiden järjestelyissä toistetaan lähes poikkeuksetta muutamaa perusvirhettä.

Ensimmäinen on se, että koska ollaan huolissaan ettei bileisiin saavu tarpeeksi ihmisiä, kutsutaan varmuuden vuoksi kolminkertainen määrä kuin mitä sujuvasti sisään mahtuisi. Seurauksena on helkutinmoiset ruuhkat ovella ja narikassa, sekä se, että juoma ja ruoka loppuu heti kättelyssä. Niin perso en ilmaiselle viinalle ole, että sen takia jonottaisin puolta tuntia kapakan edessä.

Toinen virhe on se, että kutsut ovat harvoin aveceja. Ellei joku tuttava ole matkalla samoihin bileisiin, lentää kutsu lähes automaattisesti roskiin. Tämä ei ole tosin pelkästään ravintola-avajaisten ongelma, vaan ilmiö on yleistynyt myös muiden hilujen kohdalla aina häitä myöten.

Kolmas, joskin harvinaisempi virhe kutsujen kohdalla on se, ettei kutsukortissa ole tarpeeksi informaatiota. Palasin aamulla joululomalta ja kävin lävitse kertynyttä postia. Kalliinnäköiseen kuoreen pakattu kutsu herätti välittömästi uteliaisuuteni. Nopea vilkaisu korttiin paljasti että kyseessä on avec-tilaisuus, mutta mitään hajua lähettäjästä tai tilanteen luonteesta ei tutkimallakaan selvinnyt. Taitaa nämäkin bileet jäädä väliin. Sääli sinänsä, sillä tarjolla näyttäisi sponsoreista päätellen olla lempisamppanjaani; kuivaa, kylmää ja ilmaista.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi