Kuulun siihen 70-luvulla syntyneiden joukkoon, jotka on kotona kasvatettu syömään kaikkea mitä eteen kannetaan. Ulkomailla matkustaessamme vanhempani kannustivat meitä kokeilemaan uusia makuja ja omituisiakin ruokia. Minulla ei ole myöskään mitään allergioita tai eettisiä rajoitteita, joten syön oikeastaan mitä tahansa. Maailmassa on ainoastaan kaksi ruokaa, josta en pidä; tofu ja kebap (kirjoitan sen p:llä turkkilaisittain aivan tietoisesti).
Tofu on niljakasta ja mautonta. Oikealla marinoinnilla ja mausteilla siitä voi saada syömäkelpoista, mutta olen aina pitänyt sitä lähinnä vegaaneille sopivana proteiininlähteenä, siis kehnona lihan korvikkeena. Useat tofun saloihin perehtyneet ystäväni ovat vuosien saatossa vakuuttaneet, että muutan mieleni maistettuani heidän tekemäänsä tofua. Olen maistanut, enkä ole muuttanut mieltäni.
Toinen protsku, jonka kanssa minulla on ollut ongelmia, on ollut kebap. Suomessa on kebapravintoloita joka kulmassa, ja olen vuosien saatossa maistanut yhden jos toisenkin viritelmän, kun en ole nälkäisessä seurueessa halunnut heittäytyä hankalaksi ruokapaikan valinnan suhteen. Tulos on joka kerta ollut sama; samaa paskaa eri paketissa.
Päädyin muutaman onnellisen sattuman kautta Istanbuliin kesällä. Vaikka en ollut aikaisemmin Turkissa käynytkään, olen aina rakastanut turkkilaista keittiötä, jonka rankkaan yhdeksi maailman parhaista. Istanbulissa on lukuisia hyviä ja hienoja ravintoloita, mutta paikallinen väestö syö lähes yksinomaan kebapia. Istanbulissa ei voi kävellä kahta metriäkään törmäämättä kebapkiskaan, jotka näyttävät melko lailla samanlaisilta kuin meillä Suomessa.
Päätin antaa kebbelle vielä yhden mahdollisuuden. Etsisin käsiini Istanbulin parhaan kebappaikan, maistaisin heidän tuotostaan, ja mikäli en siitä pitäisi, voisin lopullisesti jättää kebapin pois ravintoympyrästäni. Tuumasta toimeen, eikä aikaakaan, kun seisoin kiireisessä kadunkulmassa höyryävä kebbe kädessäni. Ensimmäinen puraisu – ja taivas aukesi. Kebap oli uskomattoman hyvää. Söin kolmen Istanbulissa viettämäni päivän aikana viisi tai kuusi kebapia.
Kotiin palattuani aloin selvittelemään saisiko mistään tästä maasta kunnollista kebbeä. Nopeasti törmäsin siihen tulokseen, että ei saa. Kebapasioissa valistunut ystävättäreni selitti, että suomalaisen kebben laaduttomuus johtuu lainsäädännöstä, joka estää ravintoloita tekemästä omaa kebapiaan, ja ovat näin ollen pakotettuja ostamaan lihansa valmiina tukusta. Tukussa myytävä kebbe koostuu ala-arvoisimmista lihapaloista mitä kuvitella saattaa. En tiedä, pitääkö selitys paikkansa, mutta puolen vuoden tutkimisella en ole onnistunut löytämään yhtä ainutta kunnollista kebappaikkaa Suomesta. Kebabille.com –sivustolla on arvosteltu yksinomaan Helsingistä 177 kebappaikkaa, joten toivoa vielä on.
Osaako kukaan kertoa, saako mistään tässä maassa kunnollista, ei teurasjätteistä valmistettua kebapia?