Suomalaisen ruokakeskustelun sameita pohjamutia satunnaisesti viran puolesta kahlaavana en ole täysin kyennyt välttämään elintarvikkeiden lisäainekeskustelua. On ollut mielenkiintoista todeta kuinka skutsissa suurin osa jengistä on, kun keskustelu kääntyy E-koodeihin. Taloustutkimuksella teetetyn kyselyn mukaan 66 prosenttia suomalaisista haluaisi rajoittaa lailla sitä, kuinka montaa eri lisäainetta tuotteessa saa olla.
Euroopan unionissa elintarvikkeiden lisäaineiden käyttöä ja nimeämistä valvoo EFSA, Suomessa Evira. E-koodilla varustetut aineet on siis kahteen kertaan tarkastettuja. Suurin osa kamasta on täysin peruskauraa; kauhealta kuulostava E300 tarkoittaa askorbiinihappoa – tuttavallisemmin C-vitamiinia, E161b taas beetakaroteenia, joka on A-vitamiinin esiaste, jota mm. porkkanassa on runsaasti. Hui vitun kamala! Eikö kukaan ajattele lapsia?
On melko lailla yksi hailee kuinka paljon stearyylitartraatteja tai butyylihydroksianisolia vakuumipakattuun valmisruokaan on tungettu, jos itse sapuska on sorkkien polttojätteistä ja lihanomaisista tuotteista koottu. Jos siis lähtökohtaisesti syö tai syöttää lapsilleen tuon tasoista paskaa, ei kannattaisi huolestua siitä, paukkuvatko ADI-arvot yli suositeltujen rajojen. Vähän sama asia, kuin olisi huolissaan siitä, ovatko ne leivinjauhot, joilla heroiini on leikattu, luomua vai ei.
Tupakoivana alkoholin suurkuluttajana syön kahdeksan E-koodin nallekarkkini ilman huolen häivää jatkossakin. Ruokatalojen valmispaskaa sen sijaan vältän kuin ruttoa.