Maaseutumatkailua, osa 1

  • Tuomas Vimma

Heitin rouvan kanssa viikonlopuna pienen keikan akselilla Toijala-Tampere-Jyväskylä. Perjantain viimeinen tapaaminen oli sovittu hieman Jyväskylän eteläpuolelle, eikä parin sadan kilsan ajo kotiin enää houkuttanut. Nopea vilkaisu Jyväskylän hotellitarjontaan, eikä aikaakaan kun meillä oli huone hotelli Yöpuusta varattuna.

Hotelli oli sangen mukava, järkevän hintainen ja keskeisellä paikalla. Googlasin Jyväshyvän ravintolatarjonnan ja totesin, että kyseisen hotellin ravintola Pöllöwaari on ilmeisesti paikkakunnan paras optio. Koska tarjolla oli ainoastaan joulubuffa eikä nälkäkään ollut kummoinen, päätimme jalkautua pakkassäähän ja luottaa onneemme.

Jyväskylässä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt. Tiesin, että siellä on yli 100 000 asukasta, yliopisto, paljon Aallon piirtämin rakennuksia ja että kustantamoni perustaja Kaarlo Jaakko Gummerus sekä Matti Nykänen ovat sieltä kotoisin. Sen suurempia odotuksia minulla ei ollut.

Jyväskylän keskusta oli muutamassa minuutissa katsastettu ja päätimme ottaa lasilliset viiniä Memphisissä. Memphisiin päädyimme lähinnä siksi, että olemme rouvan kanssa molemmat viettäneet teineinä paljon aikaa Erottajan Memphisissä.

Olin melko lailla ällikällä lyötynä siitä, miten hauskaksi paikaksi Jyväskylän Memphis osoittautui. Parikymppisellä lettipäisellä tarjoilijattarella oli homma todella ammattimaisesti hanskassa, läppä lensi ja tilannetaju muutenkin kohdallaan. Niin ystävällistä portsaria en muista myöskään pitkään aikaan tavanneeni, kuin kaveri joka availi meille koko illan ovea rampatessamme röökillä. Muutenkin ravintolassa tunnelma oli hyvä, viinilista suppeudestaan huolimatta hyvin rakennettu ja ruuat -- no, riittää että sanon perusmemphisiä. Napostelimme alkupalalistan lävitse.

Loppuilta sujui rattoisissa merkeissä. Myös Hotelli Yöpuun aamiainen yllätti maistuvuudellaan sekä siihen kuuluvalla vapaasti kaadettavissa olevalla proseccolla, jollaista en ole ennen Suomessa nähnyt.

Jyväskylään taidan matkata uudemman kerran.

Tänä vuonna vielä edessä vastaavanlainen isku Länsi-Suomeen. Saa nähdä kuinka Turku pärjää kilpailussa.

4 kommenttia

Anonyymi

29.11.2010 20:06

Loistava artikkeli maaseudusta!

Objektiivisesti suurinta osaa palstan kirjoituksia katsellessa käy selvästi ilmi, että maaseudultahan sitä ollaan kotoisin. Kuka tai mikä muu kuin maalaisen genetiikalla varustettu henkilö esimerkiksi näkee primitiivisenä tarpeenaan asettaa näkyville halpoja vaatteita, jotka toisaalta myös tekevät kantajansa halvaksi? Tai, kuka muu asettaa näytille provosoivia omakuvia joko rektumin ympärillä olevista rasvakerroksen peittämistä pakaralihaksista, tai vaihtoehtoisesti maitorauhasista? Eihän tällaiseen voi nähdä tarvetta muu kuin mieleltään maalainen, jonka itsetunto on heikko. Tätä tietysti vahvistaa myös heikkohermoinen käyttäytyminen, mikä yleensä heijastaa heikkoa itsetuntoa. Kaikkein puistattavinta on kuitenkin silloin, kun kirjoitukset esitetään faktoina, vaikka ne ovat todellisuudessa fiktiota. Eli keksitään elämässä tapahtuvia asioita, jonka funktiona on saada kerätyksi huomiota.

Kiitos loistavasta kirjoituksesta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.11.2010 22:40

Jyväskylän kanssa samaa kokoluokkaa olevien kaupunkien ravintolatarjontaa yhdistää sama piirre - ketjuravintolat jyräävät. Itse asiassa täällä ei pizzeria-kebaberioiden lisäksi ole keskustassa kuin viitisen ruokaravintolaa, jotka eivät edusta Rosso-Amarillo-Memphis-osastoa. Myös etnistä saa Jyväskylästä valitettavan nihkeästi.

Harmi, että päätitte turvautua memppariin. Blogisi innokkaana lukijana olisin mielelläni nähnyt ammattilaisen arvion jostain paikallisesta ravintolasta. Kokeile ensi kerralla Old Bricks' Inniä, Jaloa, Figaroa tai Sohwia!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.12.2010 01:36

Teimme kesällä muutaman ex tempore -reissun kotimaassa. Parhaiten rankingissa pärjäsi Itä-Suomi, sitten keski- ja hännänhuippuna seurasi Länsi-Suomi. Porukka muuttuu sitä vittumaisemmaksi ja palvelut huonommiksi, mitä enemmän länteen päin menee.

Ikävä, mutta omakohtainen ja hyvinkin selkeä kokemus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.1.2011 22:42

Itä-Suomessa on niin vittumaista porukkaa, etten mene sinne enää, ellei ole pakko. Karjalaisesta lupsakkuudesta ei ole tietoakaan.

Jyväskylä on ok (paitsi Pöllövaari, joka on vanhanaikainen ylihinnoiteltu säälittävä baari), samoin Tampere. Turku on erityisen hieno paikka. Oikeasti urbaani ja hyvät raflat. Ainoastaan rannikolla kannattaa ylipäätään hengata, jos etsii avoimesti asioihin suhtautuvia ihmisiä.

Sisässuomalaiset ovat niin umpimielisiä ja tunkkaisesti asioihin suhtautuvia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi