Miamin keikka sujui kerrassaan loistavasti. Nyt tassujen alla polttelee jo Panama City, mutta on pakko jakaa loistava ilta Miamin Smith & Wollenskyllä kanssanne.
Aivan South Beachin eteläkärjessä sijaitseva Smith & Wollensky on instiuutio, jossa isot miehet juhlivat. 70-luvun lopulla Nykin West 52nd Streetiltä alkunsa saanut ravintola on laajentunut vuosien varrella pitkin Jenkkejä, mutta laatu on pysynyt.
Manhattanin puhelinluettelosta sattumalta vedettyjen nimien alla operoiva S&W avasi pelin tyylipuhtaasti hummeridumplingeilla teriyakikastikkeessa sekä rapudumplingeilla kermaisessa inkiväärikastikeessa. Seurana lempisamppanjaani; kylmää, kuivaa ja ilmaista.
Alkupalaksi rouvalle tuotiin aivan erinomaisen rapea ja freesi vihersalaatti, meikäläiselle caesarsalaatti (koolla, ei ässällä, pylleröt!) ja reilusti viinietikkaa sijaitseva tapenadeleipä.
Seuraava alkupala olikin sitten Karibian ja Atlantin juhlaa; seafoodplatteri, jossa jääpedillä makoili Mainen hummeria, ostereita, epäselväksi jääneen dendrobranchiata-lahkon äyriästen pyrstöjä, ravunlihaa sekä sinisimpukoita. Kastikkeina piparjuurella maustettu seafoodketsuppi, tavallinen majoneesi sekä inkiväärimajoneesi. Listasta saattoi unohtua jotain, sillä kamaa oli todella paljon ja kaikki huuhdeltiin alas Cakebread Cellarsin sauvignon blancilla vuodelta 2008.
Pääruoka vetikin sitten jopa kaltaiseni lihansyöjän hiljaiseksi. Rouvalle landasi eteen 22 unssin (623 g) Bone-In-Rib-Eye -pihvi. Naureskeluni loppui lyhyeen, kun kohtasin oman vastustajani; vaatimattoman 28 unssin (793 g) Porterhousen. Olen toki kuullut legendoja jenkkien pihveistä, mutta tämä paha poika oli kyllä sellainen mörssäri, että kaikkien alkupalojen jälkeen jouduin taputtamaan mattoa n. 650 gramman jälkeen jättääkseni tilaa jälkiruualle. Pihvien seurana ihastuttava napalainen, Louis M. Martinin cabernet sauvignon vuodelta 2006, jota Parker kuvaili sanoilla ”Fabulously sweet aromas of black currants, licorice, and cedar soar from the glass of this medium to full-bodied wine.”.
Amerikkalaisten ja varsinkin S&W:n maineen tuntien jälkiruoka-annoksen kokokaan ei ollut yllätys. Pöytään nimittäin kannettiin valtava vati, jossa möllötti jalkapallon kokoinen pala kookoskakkua sekä ihastuttavan syntinen kokonainen molten chocolate cake.
Kokonaisuus oli siis aivan käsittämättömän onnistunut. Suurimman yllätyksen minuun tekivät ehkä kuitenkin paikan muut asiakkaat. Naapuripöydissä istuskeltiin muina miehinä Addun verkkareissa ja pihvin kanssa tilattiin banaanipirtelöä. Tottumattomuuteni amerikkalaisten rentouteen aiheutti taas pienen yllätyksen. Itse olin hikoillut Miamin helteessä puvuntakissa ja pitkissä housuissa…
Pari sanaa vielä Panamasta. Kävimme tsekkaamassa useammankin Panaman parhaiksi ränkätyistä ravintoloista, mutta mikään ei sytyttänyt. Päädyimme syömään vanhaan kaupunkiin pieneen työläisravintolaan riisiä ja kanaa. Loppulasku juomineen viisi dollaria. Taisi olla S&W:n jälkeen reissun tähän mennessä onnistunein ateria…
Seuraavaksi suunta kohti Costa Ricaa. Katsotaan mitä suuhun pantavaa sieltä löytyy. Grillattu mölyapina on kuulemma hyvää.