Olimme viime perjantaina lempiravintolassani Bistro Helsingissä Korkeavuorenkadulla nauttimassa kerrassaan loisteliaan Amore & Amarone –illallisen ystävättäreni sekä muutaman läheisen ystäväni kanssa. Illallinen oli kiireittemme takia odotettu ja tunnelma oli jo ensimmäisten lasillisten jälkeen korkealla.
Paratiisin käärme luikerteli esiin arviolta kolmevuotiaan Topi-Oskarin, tai tarkemmin sanoen hänen mistään mitään piittaamattomien vanhempiensa muodossa. Lapsi, jota ei selvästikään ollut opetettu käyttäytymään paremman tason ravintolassa, ramppasi ympäri salia kirkuen ja rääkyen. Kun esitystä oli kestänyt kaksikymmentä minuuttia, pohdin vakavasti lähettäväni pikkuriiviölle lasillisen grappaa hiljentääkseni hänet.
Uskon, että lapsilla ja lapsiperheillä on oikeus syödä hyvin. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että tämä ei saa toteutua muiden asiakkaiden viihtyvyyden kustannuksella. On päivän selvää, että mikäli lapselta ei vaadita asiallista käytöstä kotona, ei hän osaa sitä itsenäisesti ihmisten ilmoillakaan. Liian nuoren tai huonokäytöksisen lapsen tuominen illalliselle on väärin kaikkia muita asiakkaita kohtaan.
On varmasti tilanteita, joissa lastenvahti peruu viime hetkellä tai eiralaisen leikkikoulun primusoppilas on yksinkertaisesti väsynyt. Ymmärrän, että silloin saattaa iskeä itkuporkuraivarit, vaikka normaalisti käytös olisi moitteetonta. Tällaisessa tilanteessa oikea toimintamalli vanhemmilta olisi arpoa vaikkapa kivi-sakset-paperi –metodilla, kumpi vie rääkyvän ipanan kotiin ja kumpi jää muun seurueen kanssa viettämään iltaa, ei päästää pikkupelsepuuppia irti muiden riesaksi.
Ei, en ole lastenvihaaja. En vain näe, että minun pitäisi kärsiä muiden kyvyttömyydestä kasvattaa omat lapsensa.
BTW, suosittelen täydellä sydämellä Bistron Amore & Amarone –menua (n. 100e/lätty).
http://www.bistrohelsinki.fi/