Safaria, suppiksia ja samppanjaa

  • Tuomas Vimma

Vietin muutaman päivän kuumeessa kotona ja paremman tekemisen puutteessa järjestelin kirjahyllyäni. Käteeni tarttui Anja Snellmanin Safari Club – kirja, jota en edes tiennyt omistavani. Snellmanilta olen aikaisemmin lukenut ainoastaan Sonja O:n, mutta päätin vilkaista hänen uudempaa tuotantoaan.

Safari Club kertoo hyväksikäytetystä naisesta, joka joutuu vuosien jälkeen kohtaamaan vihollisensa. Kirjan antagonistista on rakennettu melko yksioikoinen sovinistisika, joka pitää Darwinia oppi-isänään. Pidin välittömästi hahmosta, ja flunssainen torstai kului leppoisasti Safari Clubia lueskellessa.

Kirjan sovinistinen darwinismi muistui mieleeni viikkoa myöhemmin ollessani vaimoni kanssa mökillä laittamassa paikkoja talvikuntoon. Missattuamme suurimman osan kesän sekä alkusyksyn viikonlopuista, paloi rouvan silmissä outo kiilto lähestyessämme mökkiämme. Yhtäkkiä hän kiljaisi pysähtymiskäskyn, ja meikäläinen veti liinat kiinni kuvitellen tiellä olevan vähintäänkin hirven.

Ei, hän oli spotannut tienposkessa herkkutatin. Auton ovi kävi, ja se olikin viimeinen vilaus mitä hänestä lähes puoleen vuorokauteen näin. Vasta pimeän tullen rouva palasi metsästä ämpärit täynnä tatteja sekä suppilovahveroita, hirvikärpästen peittämänä ja autuas hymy kasvoillaan. Olin iloisesti unohtanut mitä syksy tekee naisille.

Safari Clubin darwinisti selittäisi täysin normaalit citykanit syksyisin valtaavaa hamstrausviettiä evoluutioteorian valossa. Metsästäjä-keräilijä –asteella ollessamme merkittävä osa ihmisten ravinnosta koostui marjoista, juureksista sekä sienistä. Se, että äijät lähtivät suuren hypen säestäminä kaatamaan hirveä tai mammuttia, ei ollut ollenkaan niin tärkeää eloonjäämisen kannalta kuin naisten taukoamatta tekemä keräilytyö. Kun viimeinenkin hirvenjalka oli tammikuussa kaluttu, selvisi talven ylitse ainoastaan se perhe, jonka tupla-X oli syksyllä koonnut parhaan saaliin.

Safariclubilaisessa hengessä aloin pohtia sitä, millainen vaikutus näillä rooleilla on ollut naisten ja miesten kehitykseen. Metsästyksessä kaiken a ja o on yhteistyö. Yksinäinen metsämies jää helposti nälkäiseksi, eikä mammuttia omin voimin oikein kaadeta. On tärkeää, että metsästäjälauma toimii hyvin yhteen. Mies, joka ei tule muiden kanssa toimeen, saataa jäädä palaamatta reissulta. Tämä on helppo havaita vielä nykypäivänäkin; ota sekalainen lauma eri ikäisiä ja ennestään toisille tuntemattomia miehiä, sulje heidät huoneeseen jonka pöydällä lojuu arpakuutio, hyppynaru, aski klemmareita sekä muoviämpäri, odota pari tuntia ja tsekkaa mitä on tapahtunut. Miehillä on käynnissä innokas peli, jonka säännöistä kaikki ovat samaa mieltä.

Sienestämisessä ja marjastamisessa taas pelataan aina omaan pussiin. Hyvää torvisienipaikkaa ei todellakaan paljasteta edes parhaalle ystävälle, ja vaikka yhdessä marjaan lähdettäisiinkin, ei mene kauaakaan kun naiset ovat hajaantuneet puolen hehtaarin alueelle. Kun pelissä on oman perheen selviytyminen, ei ystävyyssuhteet vaakakupissa paina. Asumuksien lähellä hengailu mahdollistaa myös pienten kuppikuntien syntymisen. (Pienenä hauskana lisänä se, ettei naisilla esiinny värisokeutta ollenkaan samalla tavalla kuin miehillä. Värisokealta jäävät marjat ja sienet huomaamatta.) Tämä kehittymätön ryhmädynamiikka on havaittavissa vaikkapa naisten järjetämissä polttareissa tai Diilissä.

Viime vuoteen verrattuna surkea suppilovahverovuosi ei ole paljoa haitannut, sillä kämppämme remontti valmistui juuri ja olemme puolen vuoden ulkoruokinnan jälkeen päässeet takaisin keittiöömme kokkaamaan. Niitä teistä, jotka ovat metsään tänäsyksynä päässeet, suosittelen valmistamaan samppanja-suppiskeittoa, jossa voissa kuulotettuja sipuleita ja suppiksia keitetään samppanjassa. Lopuksi vettä ja kermaa. Tässä annoksessa suomalainen metsä ja ranskalainen vanha merenpohja lyövät leikkisästi kättä.

3 kommenttia

Anonyymi

28.10.2010 10:20

Kokeilen tätä heti tänään. Kelpaako cava? Ja jos on pakko olla samppanjaa, kuinka paljon? Toivon, että voin juoda osan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuomas Vimma

28.10.2010 11:03

Itse olen käyttänyt Mötikkää, ja tarjoillut sitä myös juomana. neljän hengen keittoon riittää pari desiä. Voit toki käyttää cavaa, mutta kannattaa sitten tarjoilla sitä myös ruuan kanssa. Resepti on alunperin mutsiltani, aivan killerihyvä ja melko vaikea ryssiä.

Hauskaa iltaa!

TV

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tuomas Vimma

23.11.2010 09:58

Mutsi oli ilmeisesti lukenut blogiani ja piti mulle saarnan siitä, että olin unohtanut kanaliemen reseptistä. Eli ei pelkkää vettä, vaan kanalientä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi