Sisäinen ryssä

  • Tuomas Vimma

Tapahtumapaikkana luminen Eerikinkatu perjantain ja lauantain vastaisena yönä puoli kahden maissa. Hippajalalla oleva seurueemme on poistunut oviansa sulkevasta baarista ja pohtii mitä seuraavaksi tekisi. Ihan vielä ei väsytä, mutta kaupungin surkea yökerhotarjonta ei oikein hotsita. Moskova-baarin viereisellä ovella seisoskeleva portsari huikkaa meille ystävällisesti, ja kehottaa poikkeamaan yksille neuvoa-antaville. Hieman hämmentyneinä noudatamme neuvoa ja pakkaudumme baariin.

Kun baarista löytyy tyhjä pöytä, musiikki on kohtuullisella volyymilla keskustelua varten ja juomapuoli toimii, ”yhdet” osoittautuvat kolmiksi. Mahtavaa, pohdimme ympärillemme vilkuillen. Juuri tällaisia paikkoja Helsinki kaipaakin. Ravintolan henkilökunnalta tiedustellessamme selviää, että kyseessä on venäläisvähemmistölle suunnattu Che.

Ainakin meikäläinen löysi sisäisen ryssänsä.

2 kommenttia

Anonyymi

5.1.2010 11:40

Osa perjantain ja maanantain välistä yötä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ZOMQandBarbieQ

7.1.2010 10:41

venäläisistä yleensäkkin satika ravintoloista saa todella stereotyyppisen kuvan, et ne olis kaikki mafiossoja, huoria tai muuten vaan rahan perään -niil on paljon annettavaa kultturinsa puolella saatika käyttömättömiä luonnonvaroja ja mä oon tykännyt niistä aina siitä lähtien ku pappani keroi gruusian matkoistaan -hän oli sodassa jossa menetti toisenjalkan ja nyt jo haudassa.

niin venäläiset ruoat ovat huippuju. itse tykkään esim stroganofista, blineistä, sammenmädistä...mmm ja venäläiset käyttää apljon sipulia sun muuta joka on hyväksi. en tosin käytäalkoholia, muttei se haittaa mun venäläisiä ystäviäni kun osaan olla hengessä mukana:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi