..he did it again. Se särki mun sydämen…taas. No, tästä saa ilmeisesti nyt syyttää vaan ihan itteään, että meni taas uskomaan sen sanoja. Sanoja, jotka hiveli mun yksinäistä mieltä, sanoja, jotka sitten paljastuivat tyhjiksi.
On se kummallista, että sitä kohoilee johonkin vaaleanpunaisiin pilvilinnoihin ja kuvittelee, että nyt se on muuttunut mies ja että se on nyt niiiin ihqu ja sen kanssa voisi jopa alkaa seurustella. Kaikki tuntui niin hyvältä…silti olin kuitenkin edellisestä kerrasta saatujen kokemusten perusteella(vasten omaa tahtoani, tunteitani) varovainen…tämän varovaisuuden ansiosta jaksoin nousta aamulla sängystä.
Sitä aina haluaisi uskoa, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä, rehellisiä. Välillä inhoan omaa naiiviuttani, miten voikaan ajatella näin lapsellisesti, kun maailma kaataa sontaa niskaan saavikaupalla.
Stellaa lainaten: ”Anna jo olla. Anna mun olla ja unohtaa…Kaikki on jo nähty.”