On olemassa kaksi asiaa, jotka saavat mut tuntemaan, että tän mä hallitsen ja tässä mä olen hyvä. Ne kaksi asiaa on ratsastus ja englannin kieli. Mitkään muut asiat ei aiheuta mulle sellasta tyyntä oloa. Täydellinen en tietenkään ole näissä asioissa mutta se tunne…!!!!
Sain kokea tämän tunteen lauantaina kivutessani jättiläismäisen suomenhevosen selkään. Eikä tämä suokki ollutkaan mikä tahansa automaattipolle, tämän kanssa sai tehdä töitä, että sain pidettyä sen aisoissa. Ihanaa, kun sai oikein ”tapella” ja kun tiesi, että vaikka tää nyt yrittääkin kaahata niin se pysyy mun käsissä. Ja pahempaakin on koettu: on menty päin seiniä kuumilla ravureilla, pudottu pää edellä maahan, you name it. Onneksi luita ei ole mennyt poikki(vielä, *koputtaa puuta*), on kuitenkin 7-vuotiaasta ratsastusta harrastanut.
Ja englannin kielen puhuminen. Tunnen olevani avoimempi kuin suomea puhuessani ja voi puhua vaikka mistä taivaan ja maan välillä. Virheitä tulee mutta ne ei haittaa. Ehkä tähän auttaa se, että on ollut pakko puhua englantia ja kun on huomannut, että kukaan ei tuomitse vaikka virheitä tulee pakostikin. Maybe I should have written this blog in English…hmmm… 😀
Mutta viime blogissani mainitsemani tyyni myrskyn edellä oli totta. Ei ihan myrskyä mutta aallokkoa, joka aiheutti huolta omasta terveydestä ja myös vitutusta omasta tyhmyydestä. Onneksi ainakin näiltä osin aallokko on nyt tyyntynyt.
Kämppäkin on virallisesti korkattu, tuparit olivat tosi mukavat, kiitos kaikkien mun ihanien kaverien! Oli mukava saada kaikki tärkeät ihmiset saman katon alle, syömään mun ”vääntämiä” suklaamuffinseja ja ihastelemaan mun ”pilluverhoja”! Thanx guys!