Ahdistaa, kun toinen ei osaa arvostaa minun unelmiani. Hänen aivoituksiensa perässä pitäisi kyllä juosta ja niistä pitäisi innostua, minunkin.
Sitä tätä ja tota pitää hankkia ja ruveta harrastamaan.
Minulla on yksi haave ollut jo pitkään, jonka toteutumien, ajan kulessa näyttää entistä helpompalta. Mutta kun toinen joka kerta asian ollessa esillä latistaa innostukseni, kertomalla että kuinka turha/kallis/aikaa vievä on harrastukseni, kynnys kasvaa.
Ehkä pelkään, että jos jossain vaiheessa molemmat antaudumme harrastuksillemme, se erottaa meitä (meidät?)…
Siitä johtuen unelmoin tavallaan salaa…