Tämä vanha talo puhuu. Jokainen lattialauta ääntää vaikka yritän astua kevyesti. Tässä huoneessa lattia viettää hieman alaspäin. Päätimme joskus että sitä ei suoristettaisi. Tukeva se on, tukevampi kuin yksikään betonilattia. Jos antaa jalkojensa seurata sitä, löytää peiton alle vaikka olisi pimeää. Kynnyksissä näkyy monien pienien jalkojen jäljet. Omituista ajatella että tuolla, tuossa huoneessa on monta vuosikymmentä sitten harjoiteltu aakkosia ja laulettu virsiä.Nyt tämä on meidän koti, en ole asunut täällä moneen vuoteen, mutta tämä on silti enemmän koti kuin mikään muu paikka.
Pelotti hieman ennen kuin astuin ovesta sisälle, ehkä pikkuisen vielä kun kävelin peremmälle,mutta sitten muistin että eihän täällä tarvitse pelätä mitään. Ainoa paikka maailmassa missä ei tarvitse pelätä yhtään mitään.
Seinän takaa kuuluu rakasta tuhinaa. Menen nukkumaan koska muutaman tunnin päästä tuo tuhisija roikkuu jo peiton kulmassa.
hee-ei, siiiskooo! herää jo hei!