Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on auttaa.

Miten stressi vaikuttaa parisuhteeseen?  1

Stressistä valittaminen tuntuu olevan tavallisen ihmisen päivittäinen puheenaihe. Miten stressi vaikuttaa parisuhteeseen?

Kansainvälinen psykologien tutkimusryhmä halusi testata naisten ja miesten kykyä auttaa stressaantunutta kumppania. Erilaiset aiemmat mallintamiset ovat antaneet ymmärtää, että naiset olisivat miehiä parempia tukemaan kumppaniaan parisuhteessa. Varsinaisissa behavioraalisissa tutkimuksissa tätä eroa ei kuitenkaan ole voitu näyttää todeksi.

Yleinen käsitys naisten paremmista ihmissuhdetaidoista on laitettava siis stressitestiin. Kun pariskuntia tarkkaillaan, huomataan että useimmiten miehet osaavat olla tarvittaessa tukena puolisolleen ihan yhtä hyvin kuin vaimotkin. Guy Bodenmann, Nathalie Meuwly ja Janine Germann Zurichin yliopiston psykologian laitokselta, Fridtjof W. Nussbeck Bielefeldin ylipistosta, Markus Heinrichs Freiburgin yliopistosta ja Thomas M. Bradbury UCLA:n psykologian laitokselta testasivat pariskuntien tuen antamista stressaantuneelle kumppanille.

Observointitilanteessa ei-stressaantuneet miehet ja naiset olivat suurin piirtein yhtä hyviä auttamaan stressaantunutta puolisoa.

Ryhmä ennusti miesten tuen heikkenevän heti heidän oman stressitasonsa noustessa. Tämä ennuste piti paikkansa vain tilanteissa, joissa hyvin stressaantuneen vaimon viestintä hyvin stressaantuneelle miehelle oli emotionaalissävytteinen. Kun naiset ilmaisivat tuen tarvettaan mahdollisimman epätunteellisesti, neutraalisti ja asiallisesti, osasivat miehetkin tukea puolisoaan, omista paineista huolimatta.

Miesten kyky tukea kumppaniaan ei siis ole keskimäärin heikko, vaan vain hieman rajoittunut kovan paineen alla. (Onko miehille kehittynyt evoluution aikana sellainen ominaisuus, ettei heillä ole aikaa kuunnella toisten tunneilmaisua silloin kun on erittäin stressaava tilanne päällä?)

Jotta parisuhde toimisi myös molempien ollessa stressaantuneita, on etsittävä erilaisia uusia tapoja selvitä tilanteesta sopuisasti. Joko miesten täytyy opetella paremmiksi tunneilmaisun ymmärtäjiksi tai naisten pitää päästä aiempaa korkeammalle tasolle omassa tarveilmaisussaan. Jos molemmat ovat erittäin stressaantuneita, ei emotionaalissävytteinen viestintä toimi. Ehkä naisten kannattaa panostaa parisuhteessaan mahdollisimman neutraaliin ja asiakeskeiseen viestintään. Näin molemmat hyötyvät.

Vai onko naisten kovasti stressaantuneina yhtä vaikeaa kuvata tunteitaan ja tarpeitaan insinöörimäisesti kuin mitä miesten on kovasti stressaantuneina ylipäätään ottaa huomioon toisen tunteita?

Tutkijoiden mukaan naisten miehiä hieman paremmat ihmissuhdetaidot perustunevat naisten kykyyn ymmärtää myös muiden ihmisten tunteita jopa tilanteissa, joissa heidän oma stressitasonsa on korkea.

Guy Bodenmann, Nathalie Meuwly, Janine Germann, Fridtjof W. Nussbeck, Markus Heinrichs, Thomas M. Bradbury: Effects of Stress on the Social Support Provided by Men and Women in Intimate Relationships. Psychological Science. October 2015.


Anna miehen auttaa  20

Menen perjantai-iltana helsinkiläiseen kauppakeskukseen etsimään farkkuja. Vastaan kävelee kaunis pari kinastellen.

Kiinnitän ensin huomiota sievään blondiin. Onko nuori nainen jotenkin pulassa? Ehei. Hän on kiukkuisen näköinen ja kiskoo ostoskassia lähemmäksi vartaloaan.

Vierellä komea atleetti yrittää tarttua kassin kahvoista kiinni. Hän puhuu jotain rauhoittavaan sävyyn. Miehen olemus on epäaggressiivinen, alistunut ja hämmentynyt.

(Parivaljakko on käytöksestä ja fyysisestä läheisyydestä päätellen pariskunta.)

Nuori nainen tiuskii poikaystävälleen: ”Kyllä mä jaksan tän kassin kantaa!”

Mies yrittää vielä kerran ottaa muovipussin haltuunsa ja mutisee jotain...”Anna mä kannan”.

Blondi on keskipituinen ja hoikkarakenteinen, mutta varmasti riittävän vahva kantamaan ostoksia. En kuitenkaan ymmärrä, miksei hän anna kassiaan vielä vahvemmalle seuralaiselleen, kun hän kerran niin nätisti tarjoutuu sen kantamaan.

Monelle miehelle on noloa kuljeskella tyhjin käsin, jos vierellä kulkee fyysisesti pienempi ja hauraampi olento. Minulle tulisi sama tunne jonkun kolmanneksen pienemmän henkilön seurassa.

Miksi niin monet suomalaiset naiset suuttuvat, jos mies tarjoutuu auttamaan? Tuleeko tunne, että mies kohtelee kuin lasta? Olen nähnyt useammankin epäluuloisen katseen ja kuullut monta kiukkuista tuhahdusta, kun toinen on ritarillisesti tarjoutunut nostamaan, työntämään, kantamaan tai vetämään jotain.

Meillä ei edes voi tekosyynä epäluuloon pitää kaikkialla vaanivaa rikollisuutta. En ole varmaan koskaan kuullut, että esimerkiksi junassa naisen matkalaukun nostamaan tarjoutunut mies olisikin yllättäen ryövännyt laukun ja karannut paikalta.

Ystävällisyyden harjoittaminen on täysin turvallista, sallittua ja toivottua.

Tasa-arvon kannattaminen ei tarkoita sitä, etteikö voisi auttaa tai ottaa apua vastaan. Avun tarjoaminen vähenee, jos reaktiona on tyrmistys tai vihamielisyys. Hämmästynyt ilahtuminen palkitsee myös enemmän kuin itsestäänselvänä pidetty palvelus. Armollinen kuningatar tai kiukkuinen pikkuprinsessa esiintyvät liian usein suomalaisten ovien liepeillä.