Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on biologia.

Milloin pitää viimeistään tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Suomalaiset tekevät lapsia yhä vanhempana. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo melkein 29 vuoteen.

Lääkärit varoittavat lykkäämästä lastentekoa liian myöhäiseen vaiheeseen. Usein sanotaan, että 25 on ihanteellinen ikä tulla äidiksi. Biologia, henkinen kehitys ja sosiaaliset seikat vaativat usein kompromissin.

Monet perhettä suunnittelevat uskovat, että ihan hyvin voi tulla äidiksi vasta 35-vuotiaana tai vanhempana. THL on juuri julkistanut laajan tutkimuksen eri sairauksien riskin ja iän suhteesta. Monet sairaudet lisääntyvät jo 25-vuotiailla synnyttäjillä. Tutkimus ei kuitenkaan paljasta hedelmällisintä ikää.

Milloin kannattaa tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Hollantilaistutkijat ovat kehittäneet mallin, jonka mukaan voi laskea todennäköisyyksiä raskaaksi tuloon. Mallissa otetaan huomioon kolme erilaista lähtökohtaa. Tutkijoiden mukaan aiemmat todennäköisyysskenaariot eivät ole ottaneet huomioon sitä, kuinka monta lasta halutaan, ja miten vanhemmiksi haluavat suhtautuvat hedelmöityshoitoihin.

Haluaako pari yhden, kaksi vai kolme lasta? Halutaanko lapsi perinteisellä menetelmällä, vai hyväksytäänkö keinohedelmöitys?

Onko lapsen saaminen hyvin tärkeää (tähdätään 90% todennäköisyyteen), melko tärkeää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä (todennäköisyys 75%), vai kivaa, mutta elämä olisi ihan hyvää ilmankin (50% todennäköisyys)?

Naisen ikä vaikuttaa sekä spontaanisti raskaaksi tuloon että hedelmöityshoidoilla aikaansaatuun raskauteen. Molemmilla tavoilla tärppää varmemmin nuorena.

Mikäli lisääntyminen on hyvin tärkeää, pari haluaa tulla omin voimin vanhemmiksi ja toiveissa on yksi lapsi, pitäisi lastenteko aloittaa viimeistään silloin kun nainen on 32-vuotias. Kahdesta lapsesta haaveilevien tulisi ryhtyä tositoimiin naisen ollessa 27-vuotias ja kolmea lasta suunnittelevien pitäisi laittaa vauvatehdas käyntiin naisen ollessa 23-vuotias.

Jos jälkikasvun saaminen ei ole kynnyskysymys (75% raskaaksi tulon todennäköisyys riittää) voi hollantilaistutkijoiden mukaan lastentekoa lykätä 4-11 vuodella, riippuen toivotusta perhekoosta.

Parin hyväksyessä hedelmöityshoidot, ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä kuin luonnonmenetelmillä. Havitellusta lapsimäärästä riippuen voi lastenteon aloittaa naisen ollessa 28-, 31- tai 35-vuotias.

Tutkijoiden mukaan ihmisiä pitäisi nykyistä paremmin informoida näistä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden reunaehdoista. Kuinka moni oikeasti tuntee ihmisen biologiaa ja raskaaksi tulemisen todennäköisyyksiä kunnolla? Useimmat ihmiset haluavat edelleen lisääntyä, joten olisi syytä parantaa tiedotusta, perhesuunnittelua ja biologian opetusta.

Jottei menisi aivan pelotteluksi, tulee muistaa, että tilastot ja todennäköisyydet antavat ryhmätason tietoa ihmisistä. Yksilölliset erot hedelmällisyydessä voivat olla hyvin suuret. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 yli 45-vuotiaille äideille syntyi Suomessa 117 lasta.


Parikymppiset vauvakuumeessa  7

Suomessa harva tekee lapsia nuorena, ja yhä useampi ei edes harkitse perheen perustamista alle kolmekymppisenä. Yllättäen Väestöliiton tutkimuksessa ilmeni, että pahin vauvakuume tulee kuitenkin jo parikymppisenä.

Onko nykyelämä ihan biologian vastaista?

Vauvakuume tarkoittaa voimakasta kaipuuta saada oma lapsi. Vauvakuumetta voi olla sekä naisilla että miehillä.

Vauvakuumeella on varmasti biologinen pohja, mutta se tarttuu ja leviää myös sosiaalisesti. Tutkimusten mukaan se voi tarttua esimerkiksi ystävistä, sukulaisilta ja työkavereilta.

Vauvakuumetta aiheuttavat mm. vauvanvaatteiden ja lelujen katselu, vauvan sylissä pitäminen, vauvojen näkeminen livenä tai kuvisssa, vauvan hoitaminen, nukkuvan vauvan katselu tai leikkivien ja nauravien lasten seuraaminen.

Väestöliiton Perhebarometrissä tutkitaan aina jotakin parisuhteeseen ja perheeseen liittyvää teemaa. Vuoden 2015 tutkimuksessa tutkittiin syntyvyyttä. Osallistujilta kysyttiin myös vauvakuumeesta: millaisia ajatuksia vauvat ja pienet lapset herättävät vastaajassa. Tutkimuksessa lapsettomat (n=1526) ja yksilapsiset (n=703) vastaajat arvioivat vauvakuumettaan.

Naiset tulivat äideiksi viime vuonna keskimäärin 29-vuotiaana ja miehet isäksi 31-vuotiaana. Vauvakuume on kuitenkin kovimmillaan selvästi paljon aikaisemmin.

Vauvakuumeelle herkimpiä näyttävät tutkimuksen mukaan olevan lapsettomat 20-25-vuotiaat naiset. Herkkyys vauvakuumeelle heikkenee naisilla iän myötä. Mitä vanhempi lapseton nainen, sitä heikompi vauvakuume!

Miehet ovat herkimmin vauvakuumeessa 26-30-vuotiaina.

Yhden lapsen vanhemmat kokevat muita herkemmin vauvakuumetta, mutta muiden naisten tapaan yhden lapsen äidin kuume hiipuu iän myötä. Yhden lapsen isillä vauvakuume oli pahin 31-35-vuotiaana.

Voimakkaimmin vauvakuumetta aiheuttivat vauvan sylissä pitäminen ja hellittely tai nukkuvan pienokaisen katselu.

Perhebarometrin mukaan nuorin ikäryhmä haaveili isommasta lapsikatraasta kuin heitä vanhemmat. Miksi vauvakuume hiipuu iän myötä, ja juuri silloin kun suomalaiset ajattelevat, että on sopiva hetki saada lapsia? Heikkeneekö hedelmällisyys, estääkö aikuisen todellisuus vai tuleeko pupu pöksyyn?

Toukokuun Tietovuoto: Vauvakuume voimakkainta parikymppisillä. Väestöliitto 10.5.2016.


Ovulaatio parisuhteessa on miehen seksikkyystesti  7

Kaikki tietävät, että naiset ovat yleensä halukkaimmillaan silloin kun ovat hedelmällisimmillään, eli ovulaation aikana.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että naiset ovat kuukautiskierron puolivälissä kaikista kiinnostuneimpia maskuliinisista, seksikkäistä miehistä. Loppukuukauden aikana useimmat naiset priorisoivat kivoja, kilttejä ja fiksuja miehiä.

Tutkijat kiinnostuivat pitkässä parisuhteessa olevien naisten tuntemuksista. Suurin osa naisista ei vaihtele kumppania kuukautiskierron mukaan, vaan useimmat pysyvät saman miehen kanssa hormonimyllerryksen tasosta toiseen.

Mitä tapahtuu vakisuhteessa kierron eri vaiheissa?

Kalifornian yliopiston psykologien tutkimuksessa selvisi (http://goo.gl/2fvb6A),
että naiset, jotka pitävät miehiään vähemmän seksuaalisesti haluttavina, olivat kaikista tyytymättömimpiä kumppaniinsa juuri parhaan hedelmällisyyden aikana. Epäseksikkäiksi koetut miehet tuntuivat vähemmän läheisiltä ja naiset suhtautuivat paljon kriittisemmin heidän vikoihinsa kuin muina aikoina kuukaudesta.

Seksikkäiden ja vetovoimaisten miesten vaimot taas tunsivat ovulaation aikana olevansa erityisen läheisiä miehensä kanssa. He kokivat silloin myös voimistuvaa parisuhdetyytyväisyyttä.

Tutkitut naiset eivät aikoneet ryhtyä mihinkään toimiin hormonien heilahtelun takia. Hedelmällisyysaikana tyytymättömät vaimot eivät suunnitelleet muita naisia useammin eroa.

Tutkijoiden mukaan naiset ovat alunperin valinneet puolisonsa tietyn seksikkyys- ja isyys -kombinaation mukaan, joten ajoittainen halun ja kiintymyksen vaihtelu ei tule heille yllätyksenä. Seksikkyyttä korostavat naiset hyötyvät hedelmällisinä päivinä ja muut ehkä kaikkina muina päivinä.

Naiset, kuulostaako tutulta? Oletteko huomanneet mitään tämän suuntaista?

Tutkijat kirjoittavat, että yleensä naiset tietävät, että muutamana päivänä kuukaudesta fiilikset voivat vaihdella paljonkin, mutta kaikki eivät ehkä tiedosta, miten voimakkaasti biologiaan pohjautuvasta asiasta on kysymys.

Miehet eivät todellakaan ole ainoita lisääntymisvietin viemiä ihmisen edustajia.

Scientific American: Women´s Fertility and Mood Fluctuate in Tandem. 18.9.2013.