Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on blondi.

Blondien salaisuus  2

Kun olin lapsi, tummaa tukkaani säälittiin. Ei kotona, sillä molemmat vanhempani ovat tummahiuksisia.

Koulussa, kaveripiirissä ja vieraiden aikuisten parissa huomasin hämmästyksekseni blondien olevan ihmisten mielestä jotenkin hienompia ihmisiä, kivempia ja kauniimpia.

Suomalaiset naiset ovat vimmatusti vaalentaneet ja raidoittaneet hiuksiaan, jotta näyttäisivät mahdollisimman vaaleilta.

Vanhoissa Suomi-filmeissä vaalea oli hyvis ja tumma pahis. Amerikkalaisetkin suosivat blondeja.

Jossain vaiheessa jenkkien teinileffoissa tummat silmälasipäiset tytöt (joita pidettiin rumina) olivatkin yhtäkkiä niitä kunnon tyttöjä, fiksuja, luotettavia ja sopivia tyttöystäväksi. Tyyppileffan lopussa sankaripoika huomaa viimein, että brunette onkin oikea tyttö hänelle. Tumma tyttö föönasi hieman tukkaansa, laittoi vähän meikkiä ja riisui silmälasit. Hups, hän onkin ihan nätti!

Viimeinen niitti oli Täykkäreiden Eva Longoria. Kaikki naiset halusivat yhtäkkiä tummat hiukset ja miehet alkoivat suosia brunetteja.

Evoluutiobiologit ovat valaisseet vaaleuden hyviä puolia. Vaaleaa ihoa pidettiin kauniina, koska siitä näki helposti, onko iho terve, vai onko ihmisellä vaarallisia sairauksia tai loiseläimiä. Vaaleasta tukasta erottaa myös täit helposti.

Psykologian tohtori Mark Sergeant Nottingham Trentin yliopistosta väitti (The Independent 10.2.2009), että blondi muistuttaa lasta. Kaikkien hiukset tummuvat iän myötä. Blondeja pidetään hauskoina pulisijoina ja vähemmän älykkäinä. Jotkut miehet pitävät tätä viehättävänä. He uskovat blondin olevan muita feminiinisempi ja helpommin saatavilla oleva.

Kaikkien suomalaistenkin hiukset tummuvat yleensä viimeistään teini-iässä. Alkaa vimmattu hiusten värjääminen. Tavallisin alkuperäinen suomalaisväri on maantienharmaa, samalla ohut ja kiilloton tukka.

Värjäys paksuntaa tukkaa ja tuo kiiltoa. Lähes kaikki aikuiset naiset värjäävät hiuksensa ja aitoja blondeja tai brunetteja on paljon harvemmassa kuin miltä katukuvassa näyttää.

Vain lähes pigmentittömät pysyvät blondeina aina. Heillä on samalla hyvin haaleanväriset silmät ja vaaleat ripset ja kulmakarvat.

Jos suomalaisten miesten hiusmaku on muuttunut tummempaan suuntaan, tarkoittaako tämä, että miehet odottavat naisilta jotain muuta kuin ennen?

The Voice väittää, että luonnollinen hiusväri oikeasti kertoo ihmisestä jotakin. Pitäisikö uskoa?


Ihana blondi  16

Yhdessä tutkimuksessa varmistui kestoväite blondeista. Siis se, että heillä on hauskempaa kuin bruneteilla. Se meni muistaakseni niin, että he ottavat elämän kevyemmin, eikä kukaan odota heiltä samoja asioita kuin tummahiuksisilta naisilta. Vastuunottoa, fiksuutta, ahkeruutta, luotettavuutta, määrätietoisuutta, pitkäjänteisyyttä ja muuta tylsää. Ja että kyllä, miehet pitävät blondeista.

Tämä taitaa päteä Suomessakin, vaikka meillä on blondihkoja (lue maantienvärisiä) pilvin pimein. Taannoisessa Cityn kyselyssä brunetet voittivat, mutta se on varmaan Eva Longorian ansiota.

Psykiatrian tohtori Mark Sergeant Nottingham Trent Universitystä väittää Independentin mukaan, että blondit viehättävät miehiä, koska blondi muistuttaa lasta. Kaikkien hiukset tummuvat iän myötä ja vaaleus tuo mieleen nuoruuden. Sergeantin mukaan blondeja pidetään myös hauskoina pulisijoina ja vähemmän älykkäinä kuin tummia - ja jotkut miehet pitävät tätä viehättävänä. He uskovat blondin olevan feminiininen ja saatavilla oleva, tohtori selventää.

Samaisen lehden jutussa viehättävyydestä (lokakuu 2010) kerrotaan Kalifornian yliopiston tutkineen miksi miehet pitävät blondeista. Vastaus oli taas vähän kulttuuriantropologiaa (anteeksi antropologit, luin vain johdantokurssin). Miehet ovat oppineet pitämään blondeista, koska heidän terveytensä on helpompi määritellä. Esimerkiksi loiseläimet näkyvät paremmin vaaleassa tukassa kuin tummassa. Samaten anemia, keltatauti, ihoinfektiot ja syanoosi eli hapenpuute (ja sydäntaudin merkki) on helpompi havaita vaaleaihoisella.

Ja miehet pitävät siis tutkimusten mukaan myös vaaleasta ihosta (hus pois sieltä solkusta!) ja etenkin niin, että muiden värien kontrasti ihoon on mahdollisimman suuri. Eli meikkiä silmiin naiset. Teen tästä valistuneen johtopäätöksen ja julistan, että kauneimpia ovat ristiveriset, koska heillä on yleensä sen vaaleahkon tukan lisäksi tummat ripset ja kulmat, eikä mitään yleistä olmilookia. Luonnon anteliaisuudesta meistä tummistakin tulee blondeja viimeistään sitten kun kaikki hiukset muuttuvat hopeanharmaiksi.

Lisää aiheesta: http://www.uusisuomi.fi/viihde/17947-tasta-syysta-miehet-haluavat-vaalean-naisen