Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on eduskunta.

Isien oikeuksia vahvistettiin – huomasiko kukaan?  5

Viime keväänä voimaan tullut uusi avioliittolaki sai paljon huomiota homojen oikeuksien parantumisen takia. Julkisuudessa ei juuri hehkutettu isien uutta oikeutta päättää lapsen kastamisesta.

Aiemmin riitatilanteessa äiti on saanut itsenäisesti päättää lapsen uskonnollisesta yhteisöstä. Lapsen äiti on siis voinut lain mukaan kastaa alle 1-vuotiaan lapsen esimerkiksi evankelisluterilaiseen kirkkoon, vaikka lapsen isä olisi kieltänyt kasteen.

Kun asiaa puitiin eduskunnan lakivaliokunnassa, ei isien päätösoikeutta pidetty kovin tärkeänä. Yksi syy vähättelyyn oli se, että vain harvat vanhemmat riitelevät uskontokysymyksistä.

Onneksi terve järki ja oikeus voittivat, ja isät saivat maaliskuussa 2017 yhtäläisen oikeuden päättää lapsen mahdollisesta uskonnollisesta yhdyskunnasta.

Tasa-arvoasioita pohdittaessa tulee muistaa, että myös miehet voivat joutua epäreilun kohtelun uhriksi. Monet kulttuuriset käytännöt suosivat toista sukupuolta, ja muutokset nostavat yleensä porun.

Isien rooli on kasvanut monessa perheessä. Nuoret isät pitävät yleensä kummankin vanhemman yhteistä vastuuta lapsesta itsestään selvänä. Myös lakipykälien tulee olla sellaisessa muodossa, että tämä on mahdollista.

Mitä muita lakeja on vielä syytä muuttaa?


Homoliittojen psykologiaa  54

Suomen eduskunta ei kannata homoliittojen hyväksyntää. Näin YLE kommentoi asiaa aiemmin tänä vuonna: http://yle.fi/uutiset/onko_suomi_homoliittojen_takapajula/6513874 . Kansanedustajat suhtautuvat aiheeseen hyvin varovaisesti, vaikka kansalaiset ovat muuttuneet melko suvaitsevaisiksi.

Samaan aikaan homoliittojen vastustus on tietysti nostanut päätään.

Konservatiivisesti suhtautuvat ihmiset kysyvät usein, miksi homojen pitäisi päästä samantyyppiseen avioliittoon kuin heterojen.

Tässä yksi vastaus:

APA (American Psychological Association) eli amerikkalainen psykologiyhdistys on ottanut kantaa homoliittoihin. Psykologien ”virallinen näkemys” on, että tutkijat ovat osoittaneet, että toisiinsa sitoutuneet homoparit muistuttavat (psykologisesti ja sosiaalisesti) pääpiirteittäin heteropareja.

Heterojen tavoin useimmat lesbot ja homot haluavat muodostaa pysyvän ja pitkäaikaisen parisuhteen, ja tekevätkin niin. Heterojen tavoin homot sitoutuvat emotionaalisesti kumppaniinsa ja käyvät läpi samoja parisuhteen (ongelma)kysymyksiä ja vaiheita kuin heterotkin. Parisuhteen intiimiys, rakkaus, uskollisuus ja pysyvyys ovat yhtä tärkeitä kaikille ihmisille.

APAn mukaan lesbo- ja homoparit kokevat parisuhteessaan yhtä hyvää tai jopa parempaa parisuhdetyytyväisyyttä kuin heterot.

Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten mukaan avioliiton kieltäminen homopareilta aiheuttaa heille sosiaalista stressiä ja mielenterveysongelmia. Vähemmistöön kuulumisen stigma pahenee. Psykologit ovat huolissaan etenkin murrosikäisten ja nuorten aikuisten seksuaalisesta kehityksestä, sillä leimautuminen poikkeavaksi juuri kehityksen herkkinä vuosina vaarantaa terveen kasvun.

Homojen ja lesbojen perheet ja ystävät saattavat myös kärsiä syrjivän avioliittolainsäädännön negatiivisista terveysvaikutuksista.

Tutkimusten mukaan homot ja lesbot ovat yhtä hyviä vanhempia kuin heterotkin ja heidän lapsensa ovat psyykkisesti yhtä tasapainoisia kuin enemmistöperheiden jälkeläiset. Homoseksuaalien lapset menestyvät koulussa yhtä hyvin kuin muiden perheiden lapset ja he ovat aivan yhtä suosittuja ikätoverien joukossa kuin heteroidenkin lapset.

Miksi homoille on niin tärkeää päästä samantyyppiseen avioliittoon kuin heterojen? APAn psykologit vastaavat näin: avioliitto tuo sitoutuneeseen parisuhteeseen sellaista sosiaalista ja taloudellista tukea, joka johtaa yleensä huomattavasti parempaan terveyteen ja tyytyväisyyteen. Tutkimusten mukaan naimisissa olevat miehet ja naiset saavat selviä psyykkisiä ja fyysisiä terveyshyötyjä (avoliittoon verrattuna).

Laillistetussa parisuhteessa olevien (homo)liitot ovat Yhdysvalloissa olleet kestävämpiä kuin avoliitot. APAn mukaan homojen avioliittojen kieltämiselle ei ole mitään tieteellistä pohjaa.

Ovatkohan suomalaiset kansanedustajat tutustuneet aiheesta tehtyihin tutkimuksiin?

http://www.apa.org/topics/sexuality/index.aspx