• Mirja Wuokko

Erektiohäiriöön ei usein haeta apua

Uudessa laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa viisi prosenttia nuorista miehistä (18-39v.) on kärsinyt erektiohäiriöistä viimeisen puolen vuoden aikana.

Suomalaisen Lääkärikirja Duodecimin mukaan 75 prosentilla miehistä yhdyntä epäonnistuu erektiovaikeuksien vuoksi joka viidennellä yrityskerralla.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa Duodecimin artikkelissa, että ”ajoittainen erektiovaikeus on siis tavallista, eikä se siten ole luonteeltaan häiriö, ellei ongelma ole toistuva ja vaikeuta olennaisesti sukupuolielämää”.

The Journal of Sexual Medicinen julkaisemassa tuoreessa eurooppalaistutkimuksessa oli otoksena 28 511 miestä Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Tarkempi selvitys kohdistettiin erektiohäiriöistä kärsiviin miehiin.

Suurin osa erektio-ongelmaisista miehistä ei ollut kertonut vaivoistaan lääkärille. Lääkärilleen uskoutuneistakin vain vähemmistö käytti tutkimushetkellä jotain lääkettä erektiohäiriöön (32 prosenttia). Erityisesti nuoremmilla miehillä oli vaikeuksia luottaa lääkäriinsä.

Erektiohäiriöisillä miehillä on selvästi muita enemmän samanaikaisia päällekkäisiä psyykkisiä ja ihmissuhteisiin liittyviä psykopatologisia ongelmia. Heidän elämänlaatunsa ja työkykynsä on myös selvästi muita huonompi.

Eurooppalaistutkimuksen tutkijat vaativat kohennusta potilas-lääkärisuhteen laatuun. Potilaiden tulisi saada parempaa hoitoa/ terapiaa, ja ilmeisesti myös enemmän lääkehoitoa.

Matti Huttusen artikkelin mukaan impotenssi voi johtua psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, tai niihin saadusta lääkityksestä. Joskus toimintahäiriön syynä ovat parisuhteen ongelmat. Kahteen ensimmäiseen syykimppuun löytyy apua erikoislääkäreiltä.

Parisuhteen ongelmien ratkaisuun tarvitaan mukaan kumppani ja usein myös seksologi tai parisuhdeterapeutti, riippuen ongelmien laadusta.

Jos suurimmalla osalla suomalaismiehistä on toisinaan erektiohäiriöitä, ei ongelmaa ainakaan ole maassamme liioiteltu. Ehkä tabun murtaminen ja asiasta puhuminen helpottaisi avun hakemista.

Lääkäreiden tarvitsee ilmeisesti myös ryhdistäytyä, jottei vastaanotolle menevä mies kokisi avautuneensa ongelmistaan turhaan.

Health-Related Characteristics and Unmet Needs of Men with Erectile Dysfunction: A Survey in Five European Countries. The Journal of Sexual Medicine. January 2014.

http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00391

Lisätietoa: http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/erektiohairiot/yleisyys_syyt_ja_tutkiminen

Lääkefirman erektiohäiriötesti:
http://www.miesinfo.fi/erektiohaeirioe/tee-erektiohaeirioetesti/

10 kommenttia

shiwan8

19.1.2014 16:43

Tutkimatta asiaa, veikkaan että suurin vaikuttava tekijä on se, että asiaan liittyy niin suuri häpeä tekijänä, että nekin miehet jotka haluaisivat apua ongelmaansa eivät vain kehtaa pyytää. Mieshän on yhteiskunnan silmissä juuri niin arvokas kuin on pärjäävä. Jos vehkeet ei toimi niin silloinhan harvemmin voisi sanoa pärjäävänsä vällyjen välissä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jokkepeikko

19.1.2014 22:26

Jos Mirja Wuokon näköinen antaisi ymmärtää ni sitä kävis ku rippikoulupojalle ;) Huh mikä pimu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tziisus

20.1.2014 08:47

Olen shiwan8:n kanssa samaa mieltä. Median luoma valtavirtakuva miehen suorituskyvystä ei paranna asiaa.

Varmaan iso osa miehistä on kokenut sen, kun ei vaan ota eteen. Minulle se oli kova paikka, suorituspaineet sekoittivat pään.

Naiset tuppaavat ottamaan asian usein jonkinlaisena henkilökohtaisena luokkauksena, eivät koe olevansa tarpeeksi viehättäviä, vaikka asia voi olla päinvastoin. Pahimmat tapaukset tahraavat miehen maineen pahasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

23.1.2014 15:03

Jep. Se nyt on 100% varmaa, että jokaiselle tulee jossain vaiheessa (yleensä ennemmin kuin myöhemmin) kohta jossa periaatteessa huvittaisi, mutta ei vaan automaatio toimi niin kuin pitäisi. Naisille tämä on helppoa, homma hoituu liukkarilla tmv. Miehille sitten vähemmän helppoa.

Ylipäätään juuri tuo yleinen näkemys "kyllä oikea mies pärjää" on aika huolestuttava. Jokaisella kun on rajansa. Ainoat ihmiset jotka eivät niihin koskaan "yllä" ovat sellaisia jotka teettävät muilla ne hommat joissa itsellä on riski olla pärjäämättä. Eivät siis mokaa kun eivät tee oikeasti yhtään mitään itselleen haastavaa. Tuosta sitten johdetaan mielikuva siitä, ettei heitä haasta oikeasti mikään ja että se olisi jotenkin normaalia miehille -> "kyllä jokainen oikea mies pärjää". Asiaa ei helpota se, että "pärjää" tarkoittaa sitä, ettei epäonnistu missään ikinä.

On myös hyvin hämmentävää, että tämä ihmisen fyysisen ja henkisen kokonaisuuden aiheittamat oireilut ovat niihin liittymättömille henkilökohtainen ongelma. Entä sitten jos ukolla ei ota eteen tai mimmillä luontainen liukaste toimi? Nykypäivänä kun saa valita paneeko vai ei niin se on oma vika jos meinaa panna haluamattaan eikä homma toimi siksi, mutta sen toisen vika se ei ole. Asiaan liittyy hirveä liuta muita vaikuttavia asioita stressistä ja ruokavaliosta lähtien. Se, että joku päättää tehdä siitä vielä yleisen pilkan välineen on merkki sen ihmisen mielenterveysongelmista, vakavista sellaisista. Siitä aiheesta linkki: http://www.sciencedaily.com/releases/2013/09/130924174331.htm

sarv1kas

24.1.2014 09:35

Miehen erektiovaikeudet johtuvat eniten naisesta, joka syystä tai toisesta ei sytytä. Pienessä osassa muitakin syitä voi olla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-----------

26.1.2014 18:00

Mikäpä olisikaan nerokkaampaa kuin nainen kirjoittamassa tästä aiheesta. Huomaa, ettei kirjoittaja ilmeisesti tajua asiasta mitään. Esim, erektiohäiriö ja impotenssi eivät tosiaankaan ole sama asia.
Toiseksi, erään proffan lausuma siitä, että kun impotenssi ei ole kovin yleinen ongelma, piti lääkeyhtiöiden tehdä erektiohäiriöstä uusi sairaus jotta lääkkeet menisivät paremmin kaupaksi, on aika hyvin sanottu.
Sillä diagnoosilla saadaan nuoretkin napsimaan viagraa kun ei olekaan mallia "aina valmis".
Mielikuvat lienee haettu pornosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

assiantuntia

26.1.2014 20:02

Niin, eihän mieskään voi olla gynekologi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hänkki

29.1.2014 04:15

Erektiohäiriöön on esitetty selvityksiä mutta käsittääkseni mihinkään lopulliseen selitykseen ei ole päädytty. Miehen erektiokyvyn laadun on ajateltu olevan eräänlainen singnaali vastakkaiselle sukupuolelle miehen lisääntymiskyvystään. On myös ajateltu että penisluu on vain yksinkertaisesti kehittynyt joillekkin miehellie vahvemmiksi kuin toisille.
Tätä shiwanin hämmennystä en ymmärrä. Kuten todettua mies on mitattavissa menestyksellään. Ja täytyy muistaa että tarkoitetaan menestystä niissä omissa raameissa. Menestys on meidän käyntikortimme ja oikein menestynyt voi korvata sillä jopa suorituskykynsä makuuhuoneessa. Tämä kohtalo on kuitenkin harvinaisempaa. Miehelle joka ei turvaa naista niin hyvin taloudellisesti, on elintärkeää, sekä mielenterveytensä että parisuhteensa kannalta, omata naista tyydyttävät kyvyt makuuhuoneessa. Se kompensoi mahdollisia muita vaatimusten puutteita. Se että penis ei aina seiso on luonnollista, mutta sitä ei saa jäädä sillä selittelemään. "Kyllä oikea mies pärjää on oiva ohjenuora kaikille miehille sekä makuuhuoneessa että muutenkin. Tätä kritisoivat ovat yleensä jollain tapaa jo hukanneet oman käsityksensä miehen roolista. Kyllä, on olemassa miehen rooli. Yksi merkki hyvästä menestyksestä ja miehuudesta on kun olet tehnyt työtä päästäksesi asemaan jossa sinua kunnioitetaan ja arvostetaan, ja jossa ihmiset ovat sinulle niin lojaaleja että tekevät asioita sinun puolestasi. Asioita joita olet jo itsekkin tehnyt siloisten riskienkin uhalla. Miehisyys on menestystä, vastuuta, johtajuutta ja toimivaa erektiota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

30.1.2014 18:22

Ei muuten ole. Mies on mitattavissa ainoastaan senkärankansa vahvuudella. Menestys on myös itsestä kiinni, mutta ei vain itsestä kiinni. Se toimiiko mies oikein vai ei on vain miehestä itsestään kiinni. Siksi siis se, että mies tekee mitä täytyy, minkä voi ja aina oikeudenmukaisesti on se, millä miehen mitta voidaan määritellä.

Tuo mitä sinä väität menestyksen mittariksi on lievästi sanottuna vääristynyttä. Esimerkiksi johtajat monessakaan isommassa firmassa eivät ole juuri mitään muuta kuin kiipijöitä joiden kynnys ottaa kunnia muiden tekemisistä ja syytää syytökset omista mokista muille on matala. Eivät he mitään nollia ole, mutta rehellisellä työllä ei pääse johtamaan muuta kuin omaa firmaansa. Siksi siis sellaista menestystä ei voi lähtökohtaisesti pitää miehisyyden mittarina.

Nyrkkisääntönä miehen ja pojan ero on se, että mies ottaa kunnian vain omista teoistaan, on rehellinen, kantaa vastuun ainakin omista teoistaan ja on aina niin oikeudenmukainen kuin suinkin mahdollista.

Hänkki

15.2.2014 19:22

Sinun miehisyyden mittarit ja selkärankasi sekä moraalisi löytyvät naisten lehtien sivuilta missä heiltä pyydetään kuvailemaan tosimiestä. Valitettavan usea mies palvelee jo feministisen tyrannian aikakauden aikaansaamia arvoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi