Flirtein nainen nappaa miehen

  • Mirja Wuokko

Ihmiset jotenkin yleisesti luulevat, että kauniit naiset saavat kaikki miehet. Tämä on ihan höpöä. Olen tehnyt baari- ja kahvilatutkimusta aiheesta ja huomannut, että jokin muu imee miehiä kuin hunaja. Tietenkin tämä on myös tieteellisesti todistettu.

Websterin yliopiston käyttäytymistieteen apulaisprofessori psykologian tohtori Monica Moore on tutkinut naisten kosintamenoja vuodesta 1978. Hän ei ole halunnut hautautua labraan, vaan on vienyt tutkimukset aitoon ympäristöön. Moore on päätynyt flirttailutieteessä seuraavaan: naisilla on 52 tapaa eli keinoa tehdä miehille selväksi, että juhuu tervetuloa lähestymään! En kerro niitä kaikkia nyt tässä. Googlaa vaikka.

Tärkeimmän vinkin Daily Mail ja muut laatulehdet kaappasivat Mooren tutkimuksista: hymyile hänelle 35 kertaa. Hymy on todistetusti suurin houkutin miehelle. Jos nainen antaa 35 vinkkiä tunnissa, uskaltaa mies lähestyä häntä melko suurella varmuudella.

Ja professori Moore sen tietää: mies ei edes ihastu kapakan kauneimpaan naiseen, vaan siihen joka signaloi eniten. No tästähän kuulin jo vuosia sitten raadollisemman version yhdeltä kokeneelta mieheltä: kyllä miehet näkee, keneltä saa.

Pikaopas:

60 kommenttia

Anonyymi

26.6.2011 11:57

Hei haloo. Miehet luulevat aina että nainen flirttailee heille, vaikka hän olisi oikeasti vain hyväntuulinen ja ystävällinen. Tämä postaus antaa vielä pökköä pesään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kaide73

26.6.2011 12:16

Löysin ne 52 signaalia, ja vieläpä eräältä PUA-väen saitilta:

http://www.eseduce.com/52-flirting-signals/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.6.2011 15:08

Hymyä 35 kertaa tunnissa? Aika aktiivisesti se kohde saa toljottaa flirttaajaa, että voidaan sanoa hänen havainneen 35 hymyä tunnin aikana. :) Tietty jos vieressä on sellainen fläppitaulu johon kohde sit tukkimiehen/-naisen kirjanpidolla merkkaa ne kerrat (siltä varalta, että joku signaali jäi näkemättä), niin kyllä sillä jonkun jääkiakkocoachin pokaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 16:06

Tutkimus pitää varmasti paikkaansa jos on tarkoitus ottaa irtonumero. Jos meinaa pariutua oikeasti, alkaa seurustelemaan, hommata perhe jne. niin ei välttämättä. Käyttääkseni itseäni esimerkkinä, toleranssi naisen ominaisuuksiin on huomattavasti suurempi silloin kun naista ei tarvitse jatkossa katsella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 16:08

Niin ja tosiaan, what Neme said, jos nainen oikeasti haluaa miehen, nainen menee miehen luokse. Jos se saa tyypin munat surkastumaan niin ei se ole alunperinkään mies eikä nainen sellaista ukkoa itselleen halua jolle tulee tuollaisesta itku.

Aktiivisuus on aina parempi kuin passiivisuus.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

26.6.2011 16:15

Gsus sentään. No nyt mä tajuan mikä aika monia "sä oot yliflirtti" -vinkujia on vaivannut. Mä kun yleensä hymyilen ja nojailen eteenpäin ja leikin koruillani ja katson toista silmiin ihan automaattisesti, oli kiinnostusta vastapuoleen tai ei. Nyt pitäiskin varmaan lähtee shoppaa burkhaa ja pikimustia lautasenkokoisia aurinkolaseja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 17:08

"Älä osta Diaa säkissä"? :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

26.6.2011 17:36

Huutele vaan shiwan hyvän välimatkan päästä, sehän se vakuuttaa :D Tuliskohan muuten mun ostaminen mitenkä kalliiksi, riippuu varmaan myyjästä. Tiedän yhden joka vaihtais mut sikspäkkiin mut ei vaihtais sikspäkkiä muhun :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 18:00

No, kaikkia ei voi miellyttää. On tuntemiani ihmisiä joihin en vaihtaisi suklaapatukkaa ja varmasti on niitä jotka eivät maksisi sitä hintaa minusta. Uskoakseni aika moni luopuisi mielummin siksarista kuin minusta ja uskon saman pätevän suhun. Lupaan maksaa jatkossa sen 50c suklaapatukan hinnan puhtaasti siitä että saan nähdä sinut burkhassa ja pissislasit päässä. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

26.6.2011 18:17

Muuten hyvä yritys mut mulla on nyt tilapäinen suklaa-allergia yliannostuksen seurauksena, joten koitahan saada aikaiseksi parempi tarjous tai luota puhtaasti mielikuvitukseesi. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Convalleria

26.6.2011 20:03

Shiwan ja Neppari: onko niin, että pätkässä flirtisti käyttäytyvä nainen ei ole aloitteellinen?!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

postmanrings

26.6.2011 21:29

Convalleria: Pätkän nainen ei ole aloitteellinen sikäli, että noin voi aivan hyvin käyttäytyä sellainen "yliflirtti", joka muuten vaan hymyilee, nojailee eteenpäin, leikkii koruillaan ja katsoo silmiin, oli kiinnostusta vastapuoleen tai ei. Aloite on sellainen akti, joka ei jätä kiinnostuneisuutta epäselväksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 21:29

Leffan nainen on aloitteellinen. Lähestyminen on suoraan osoitettu, nainen menee miehen luokse, avaa keskustelun jne. jne.
Perinteinen versio ainakin pääkäupunkiseudulla tästä on suunnilleen puolet siitä mitä tuo mies tekee, eli katsoo naista. Suomalainen yleinen käsitys ja tekninen toteutus naisen aloitteesta on miestä katsominen. Silmäpeli. Mikä siis ei ole mikään aloite vaan eräänlainen lupa miehelle tehdä aloite naisen suuntaan.

Vaikka wikisanakirja ei olekaan mikään ylin kielellinen auktoriteetti, sen kuvauksista (jotka lienevät lainattuja oikeista sanakirjoista) voidaan päätellä että aloite on aina aktiivista toimintaa. Silmäpeli voi olla osa aloitetta ja todennäköisesti onkin, mutta mikään aloite se ei itsessään sanakirjakuvauksen perusteella ole.

Tämä on tietenkin vain oma kokemukseni, mutta tuon naisen aktiivisuus tilanteessa on toteutunut omalla kohdallani vain parisuhteissa. Muuten ne "aloitteet" ovat olleet jotain puolivillaisia räpellyksiä joilla ei sitten ole ollut mitään vaikutusta siihen päätänkö itse alkaa aktiiviseksi ja tehdä sen aloitteen vai ei.
Kun katselee ihmisten toimintaa, tuntuu että naisille se varsinainen aloite on jotenkin nolo asia tehtäväksi. Ihan niin kuin pitäisi antaa niin "ohuita siivuja" vihjeestä että epäonnistuessa voi aina kieltää kaiken eikä kukaan pysty todistamaan muuta. Jos miehet vetäisivät keskimäärin samaa linjaa mitä olen nähnyt naisten vetävän keskimäärin niin sukupuuttoon kuoleminen olisi tämän lajin tuomio tuossa parin seuraavan vuosisadan aikana. :)

Lähde: http://fi.wiktionary.org/wiki/aloite

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 21:32

Posteri kiteytti. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä. Aloite = toisen ihmisen lähestyminen tavalla josta käy selvästi ilmi mistä on kyse, tutustumis- tai suoraan pariutumistarkoituksessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

26.6.2011 22:17

"Aloite = toisen ihmisen lähestyminen tavalla josta käy selvästi ilmi mistä on kyse, tutustumis- tai suoraan pariutumistarkoituksessa."

Äh, eihän aloitteen tekijä välttämättä aina itsekään tiedä miksi lähestyy toista. Toinen ihminen vaikuttaa kiinnostavalta, lähestytään. Muutaman lauseen jälkeen vasta aletaan tietää missä mielessä kiinnostaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2011 23:57

Referoin kontekstissa: Aloite = toisen ihmisen lähestyminen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tikulinen

27.6.2011 00:57

Jep. Howcastit on ihania. Asiaa. Kesä ja kaikkee, kivaa ilmassa, lasissa, lautasella ja sylissä sekä sängyssä. :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 10:07

^ Linkkiä tarjolla?

Ei sillä ole asian kanssa merkitystä ymmärretäänkö signaali vai ei. Minä en millään keksi mitään hyvää syytä lähestyä naista joka odottaa, että kaikki tulee hänelle valmiina tarjottimella. Syy sille miksi nainen näin odottaa tapahtuvan on toissijaista. Narsismi ja pelkuruus ovat tasan yhtä "kaunista" katsottavaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:14

Hyvä blexi. :-)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 17:30

Neme, vastuun siirtämistä. Jos tekee itse aloitteen eikä toinen lämpene, se on oma vika. Harvempi ihminen haluaa kohdata viehätysvoimansa puutteet, naiset vielä vähemmän kuin miehet.
Tämän hetken vääristymä aloitteiden tekemisen tiheyden suhteen johtuu siitä, että miehet ottavat helpommin riskejä kuin naiset. Vanhaan hyvään aikaan kun ymmärrettiin ettei poterossa makaamalla voiteta sotia eikä valittaminen tuo onnea, naiset tekivät suhteellisesti enemmän aloitteita...tai paremmin sanottuna tekivät sen aloitteen tekemisen miehille naurettavan helpoksi. Nykypäivänä on aktiivisia miehiä joista osa saa, passiivisia miehiä jotka saavat vain vahingossa, aktiivisia naisia jotka saavat mitä voivat saada sekä passiivisia naisia jotka saavat jotain ja valittavat siitä kun eivät saa haluamaansa vaikka eivät ole edes yrittäneet saada sitä. Arvatkaa huviksenne mitkä näistä ovat suurin ja pienin ryhmä. ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:31

Ok.. Nainen ei halua lähestyä miestä vaan haluaa sosiaalisesti älykkään miehen. Mitä sosiaalisesti älykäs mies siis on naiselle? You do the math..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 17:32

Blexi ja carryon, miten se, että nainen tekee aloitteen haittaa tällaisen miehen löytämistä? Se kun ei auta että tuijottaa intensiivisesti miehen selkää 20m päästä pimeästä baarin nurkasta ja myöhemmin itkee kun "kukaan ei halua eikä kellekään kelpaa".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 17:34

Mika, palvelija, orja, mieshuora?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:34

Miksi osa naisista ei halua olla kuin avoin kirja miehelle?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:36

.. shiwan8, se oli sitä nuoruutta vaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 17:41

Nuoruutta? Tiedätkö mikä on erottava tekijä parikymppisen ja kolmekymppisen ilman omia lapsia elävän sinkkunaisen välillä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:44

Toista kutsutaan vanhaksipiiaksi..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:45

Mitenkäs kun on kyse miehestä samassa tilanteessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:50

Miestä, samassa tilanteessa, kutsutaan eri nimityksillä riippuen kutsujan omasta elämäntilanteesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:54

Onko siis reilua että lapsetonta naista, tietyn iän jälkeen, aletaan mahdollisesti kutsumaan vanhaksipiiaksi? No ei ole, aivan kuten sekään että naisille niin kovin usein myönnetään avuttomuus ilman oikeutusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 17:55

Oikea vastaus on: Vanhempi on todennäköisesti päästänyt itsensä rapistumaan. Molempien kyky suunnitella tulevaisuutta rajoittuu seuraavan ryyppykerran pähkäilyyn ja molemmille iskee järkyttävä ahdistus jos joku puhuu pidemmällä tähtäimellä mistään muusta kuin jossain normaalin "reviirin" ulkopuolella ryyppäämisestä. :)

Parikymppiset miehet tuppaavat vielä todistelemaan toisilleen omaa "kovuuttaan". Kolmekymppisten keskuudessa sellaista kikkailua on vähemmän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:56

-Nemesis- Suomi on monella tapaa feministivaltio jossa naiset kasvatetaan omaan rooliinsa. Siksi moni nainen ei halua olla kuin avoin kirja miehelle..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 17:58

shiwan8 LOL .. olikohan toi vähän ilkeästi sanottu? =D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 18:04

On vaan tervettä mikäli nainen, miehen halutessaan, ottaa asian itse puheenaiheeksi. Sitä voisi kutsua myös ajansäästöksi ym.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 18:06

Musta pointti on lähinnä se, etteivät kaikki ole niin tosissaan liikkeellä aloitteineen ja mitä mahdollisesti tarkoittavat aloitteellaan. Tunnen sekä miehiä että naisia jotka flirttailevat ja tekevät aloitteita huumorilla, eikä se lopputuloskaan ole välttämättä niin vakava juttu kunhan on ollut sellaista mukavaa sukupuolten välistä pöhinää, fiilistelyä ja leikkiä.

Jos taas ollaan hyvin vakavasti liikkeellä kyllähän kaiken voi tappaa analyysillä ja nurkassa jurottamalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 18:07

Lähinnä baarissa monet miehet miehet tekevät itsestään täydellisiä idiootteja monella muullakin tapaa. Koskas olenkaan itse ollut baarissa iskemässä naista?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 18:09

carryon, hyvä pointti tuo vakavattomuus asenteena. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 18:22

Naiset, flirttailkaa sielunne syövereistä mutta jättäkää varatut miehet seksuaalisesti rauhaan. : )

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 18:26

How easy is that.. LOL

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 21:00

No niin...nyt mä tiedän mikä minussa on vikana heh...jos tyypit eivät minua kiinnosta juttelen rentoutuneesti ja nauran ja hymyilen, teen kaikkea sitä mitä pitäisi tehdä jos on iskemässä jotakuta ja niin ne tyypit lähestyy minua joista en ole kiinnostunut pätkääkään....
kun taas jos olen miehestä kiinnostunut, minuun menee sisälle sementtiä korvia myöten ja en pysty edes katsomaan sitä miestä vaan olo tuntuu 100%:n idiootilta, jähmetyn paikalleni ja hiljaa toivon että tyyppi tulisi juttelemaan jolloin saan kyllä koottua itseni ja taas vauhtiin...mutta flirttailemaan en pysty noin kaukaa ainakaan...pitää olla joku kontakti ja itse en kyllä pysty sitä ottamaan :D
...eli tule vain juttelemaan vaikka käännän selkäni, kyllä varmasti sanat eivät ole kortilla jos kiinnostusta on sen jälkeen ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Convalleria

27.6.2011 22:55

Okei. Pätkässä oli esitetty homma rautalangasta, jonka pitäis upota puusilmillekin. Mutta ei.

Videon nainen on toki yliflirtti, mutta onhan se nyt hitto soikoon aloitteellinen. On eri juttu, jos videon esiintyminen (joka toki oli ylikorostetun teennäistä) ei yleisesti miellyttänyt, mutta jollei oikeesti tajua, että kyseessä on hyvin aloitteelinen nainen, niin ei kyllä näe aja autollakaan. Blexi on oikeessa.

Pitääkö naisten tulla kotoa hakemaan?! Ihmeen munatonta. Todella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.6.2011 23:29

Provot provona.. Convalleria, onko ujous munattomuutta myös naisella vai kutsutaanko sitä mahdollisesti pilluttomuudeksi tai jopa jotenkin kuivahtaneisuudeksi? En oikeasti tiedä.

Itse ainakin kävin pikkupoikana, kaverin kanssa tietysti, tyttöjä kotoa hakemassa ja oli muuten aika jännää touhua! Isoveljeäni kävi jopa tytötkin ulos hakemassa vaan eräs perheenjäseneni ei sitä suopeasti katsonut.. taisi olla aika perisuomalainen katsantokanta asian suhteen?

Miksi monet naiset osaavat käsitellä ns. pelimiehiä vaan ujojen miesten kohdalla naiset ovat pääsääntöisesti ns. täydellisen kädettömiä?

Eikö Reginassa asiasta mitään sen kummemmin mainita vai onko kyse vaan ujojen miesten luonnollisesta luotaantyöntyväisyydestä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 23:31

^ Väittikö joku ettei videon nainen ole aloitteellinen? Minä totesin etteivät naiset yleensä ole. Muita naisten aloitteetomuuteen liittyviä suoria ilmaisuja en ole nähnyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2011 23:52

Kun tietää mitä merkkejä etsii toisesta, ne on helppo nähdä jos toinen ei niitä erikseen peittele.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2011 00:31

"Pitääkö naisten tulla kotoa hakemaan?!"

Pitää. Niin, että miehen ei tarvitse edes yrittää tehdä mitään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

postmanrings

28.6.2011 08:16

Myönnetään nyt ensimmäiseksi, että tässä on sukupuolten välillä järisyttävän suuri ero. Jos mies hiplailee korujaan, niin se tuskin rohkaisee naista tekemään suorempaa ehdotusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2011 10:00

jos naine hymyilee mihelle on eri asia kuin jos mies hymyilee naiselle. Jonkin tutkimuksen mukaan hymyilevällä miehellä on taka-ajatuksia eikä hän ole rehellinen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

28.6.2011 11:15

RM, väitän että kykenet. Ongelma on tuossa asiassa monesti se, että naiset unohtavat miesten olevan miehiä. On eri asia puhua asiasta miehelle kuin naiselle. Tai no, sanotaan niin että nainen tyrii joka puhuu sellaiselle miehelle, jonka kaveripiiri koostuu lähes yksinomaan miehistä, samoin kuin omille naispuolisille kavereilleen. Vastaavasti jos mies ei hienosäädä juttujaan naisen korville sopiviksi niin perseelleen menee.

Tämä on ainakin omien havaintojeni mukaan suurin sukupuolten keskinäisen kommunikoinnin kompastuskivi. Raakana esimerkkinä "sulla on hyvä perse" toimii huonommin kuin "aika kivat farkut, noi pukee sua hyvin". Käytännössä sama asia mutta...no...pointtini varmaan välittyi.

Sivuhuomiona, sosiaalinen älykkyys on ihan yhtä hakusessa miehillä ja naisilla ja tilanne jatkuu niin kauan kuin ihmisiä katsotaan sukupuolettomina olentoina eikä oteta huomioon toiselle sukupuolelle kulttuurin sisällä muodostuvia odotuksia toiminnan laadusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2011 18:25

Ööh, olen sanonut suoraan "Vittu sulla on hyvä perse" ja tuli vaan sammakkona. Eipä kai nainen siitä pahastunut, kun vuosi sitten meni hullussa seksisuhteessa ja kyllä todella rakasti. Miesten välinen kommunikaatio on tosiaan erilaista ja en mä oikeasti osaa säätää juttujani naisen korville sopivaksi ja kuten sanot... perseelleen menee. Tosin on naisia, joille en missään nimessä sanoisi loukkaava ja se johtuu kunnioituksesta heidän älyään kohtaan. Eli olet kyllä oikeassa shiwan tuossakin. Kaipa miehet valitsee automatic miten millaisellekin naiselle puhuu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

28.6.2011 23:38

Öö, jos nainen menee suoraan asiaan, menee 95% suomalaisista miehistä täysin kipsiin. Miehet eivät yleisesti pidä suorasukaisista naisista. Nainen ei saa olla suorasukainen missään asiassa. Ei iskemisessä, mielipiteissä eikä toiminnassa. Miehet suorastaan vihaavat suorasukaisia naisia, haukkuvat lesboiksi ym. Juuri miehet haluavat naisen kainostelevan. Tiedän mistä puhun, sillä otin harvinaisen miehen, joka pitää suorasta puheesta ja toiminnasta ja kestää sen, että juoksen kovempaa, syön enemmän ja tilaan pienen valkoviinin sijasta tuopin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.6.2011 11:41

Miehet eivät halua naisen tekevän suorasukaisia aloitteita. Miehet haluavat itse metsästää ja kuvitella olevansa tilanteen herrana. Naiset joutuvat ottamaan typerän flirttailijan ja hiustenheiluttajan roolin pitääkseen miehet tyytyväisenä. Enemmistö miehistä pelkää itsevarmaa naista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2011 03:34

tää on niin totta. jostain syystä miehet ihastuu hymyyn. toiset käy tietty enemmän kuumana hymystä. ehkä sellaiset epävarmat miehet on enemmän naisen hymyn perässä. rasittavaa sikäli, että ei voi hymyillä jos on hyvällä tuulella tai on vaan kohtelias. se kannustaa lähentelyihin.

ja toi mitä ed. anonyymi kirjoitti on niin totta: "miehet eivät halua naisen tekavän suorasukaisia aloitteita. miehet haluavat itse metsästää ja kuvitella olevansa tilantees herrana." näin se menee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2011 03:34

tää on niin totta. jostain syystä miehet ihastuu hymyyn. toiset käy tietty enemmän kuumana hymystä. ehkä sellaiset epävarmat miehet on enemmän naisen hymyn perässä. rasittavaa sikäli, että ei voi hymyillä jos on hyvällä tuulella tai on vaan kohtelias. se kannustaa lähentelyihin.

ja toi mitä ed. anonyymi kirjoitti on niin totta: "miehet eivät halua naisen tekavän suorasukaisia aloitteita. miehet haluavat itse metsästää ja kuvitella olevansa tilantees herrana." näin se menee!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2011 10:53

flirtein mies nappaa naisen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2011 12:51

Kyllä nainen saa olla suorasukainen ja hänen tulee silloin kanssa ymmärtää vetää homma kotiin asti eikä jättää ensimmäiseen suorasukaiseen tekoon ja poistua paikalta mikäli mies meneekin kipsiin. Koska osa miehistä menee kuin meneekin asiasta kipsiin niin naisen on hyvä ymmärtää että mies tarvitsee hetken aikaa sen kipsin rikkomiseen.

Hosuen ei tule kuin kusipäisiä äpäröitä, pätee moneen aisaan ja asiaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2011 12:57

Mielestäni olisi hyväksi määrittää mitä tilanteen herruus oikein käytännössä tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä että toinen vetää toista kuin pässiä narussa vaiko sitä että toinen on aktiivisempi osapuoli ja ihan hyvät aikeet mielessä? Ensimmäisen vaihtoehdon valitseva jättää tän miehen väliin. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

1.7.2011 14:58

Ensinnäkin se metsästysvietti on naisella, ei miehellä. Mies ei hylkää naista siksi että nainen on miehelle saatavilla jotakuinkin suoraan. Sen sijaan sellaista naista, joka ei ole täydellisen epätoivoinen ja ei dumppaisi ukkoa jonka voi vain poimia kuin kypsän hedelmän ei ole olemassakaan.

Toisekseen itsevarmuus ja väkisin itsensä toisen kainaloon runttaaminen eivät ole sama asia. Jos nainen tulee kuppilassa suoraan ehdottamaan seksiä, se on ihan jees mutta tuskin tuo tulosta muualla kuin lihatiskeissä ja ulkomaalaisten miesten keskuudessa. Naisilta unohtuu järjestäen se, että miestäkin pitää lämmitellä. Itsevarma ja aktiivinen nainen lähestyy miestä ja vie keskustelua haluamaansa suuntaan eikä, kuten aiemmin mainittu, vain sijoitu "saataville" ja odota että mies tekee kaiken muun.

Itsevarmuus eivät tarkoita sitä, että naisen pitäisi saada kaikki haluamansa. Joskus se markkina-arvo ei vain riitä, oli miten itsevarma tahansa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.7.2011 23:28

On tilanteita joissa miestä ei tarvitse ollenkaan lämmitellä, kun ne kemiat vaan natsaa samantien yhteen ja sen kyllä huomaa heti. Mikäli näin ei käy niin esileikkeihin sitten vaan.. kuten myös ensimmäisen tilanteen kohdalla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.7.2011 00:58

Haluaako nainen miehen, mikä lankeaa ensimmäiseen naiseen joka flirttailee miehelle?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

3.7.2011 13:45

^ Uskoakseni jos nainen on itse tämä ensimmäinen flirttailija.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi