• Mirja Wuokko

Huono äiti

Ihmisillä syntyy erilaisia mielikuvia huonoa äitiä ajatellessaan. Yhden mielestä hän on huolimaton päihteidenkäyttäjä, toisen mielestä kylmäverinen nipo ja diktaattori.

Mistä huonot äidit tulevat? Ilmeisesti osa saa jo syntymälahjana huonot eväät huolehtijaksi. Toisilla kehno lapsuus heikentää mahdollisuuksia hyvään äitiyteen.

Lääkäri Marianne J. Legato on tutkinut paljon hormonien vaikutusta ihmisen käytökseen. Hänen mukaansa äitiydestä vähemmän nauttivat naiset omaavat muita vähemmän reseptoreita nautintoa tuottaville läheisyyshormoneille.

Oman lapsen sively nostaa esimerkiksi dopamiinitasoa. Hellittely kohottaa myös oksitosiiniarvoja. Omien rakkaiden ajattelu tai näkeminen lisää serotoniinia. Kaikille ei edes läheisimpien ihmisten läheisyys tuo samanlaista mielihyvää kuin muille.

Psykologi Anne Storey tutki odottavien parien hormonitasoja raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Stressihormoni kortisolin tason nousua ei aina pidetä kivana ilmiönä, mutta mitä korkeampi kortisolin taso tuoreella äidillä oli, sitä herkemmin ja myötätuntoisemmin hän reagoi lapseensa. Äideillä kortisoli parantaa muistia ja nopeuttaa vauvanhoidon niksien opettelua.

Myös prolaktiinitaso vaikutti hoivakäyttäytymiseen. Korkea määrä teki hyvän hoitajan.

(Lasta odottavat isät kokivat myös hormonimuutoksia jo ennen lapsensa syntymää. Sekä prolaktiinin että kortisolin tasot nousivat ja testosteronin taso laski. Nämä muutokset valmistavat miestä lapsen hoitajaksi. Muutokset tapahtuvat parhaiten miehille, jotka ovat vaimonsa lähellä odostusaikana ja synnytyksen jälkeen.)

Paljon ympäristön tukea saaneet naiset ovat yleensä muita parempia äitejä. Heidän ei tarvitse hermoilla yhtä paljon kodin rakentamisesta tai taloudellisista huolista.

Monet äidit rakastuvat lapseensa jo kohdussa ja ajattelevat tuntevansa lapsensa heti synnytyksen jälkeen. Toiset taas pitävät sisällään liikkuvaa olentoa muukalaisena, kaameana tunkeutujana, joka ei kuulu kehoon. Lapsen synnyttyä äiti ei ymmärrä, miksi makkara laitetaan hänen rintansa päälle, eikä huonoimmassa tapauksessa pysty sietämään omaa lastaan ollenkaan.

Osa äideistä ei tunne mitään vauvaansa kohtaan. Olento on kuin vieras, josta täytyy pitää huolta vuorokauden ympäri. Tunteiden puuttuminen aiheuttaa monelle äidille syyllisyydentunteita.

Lapselleen tiuskiva äiti huomataan varmaan helpoiten. Monen asiantuntijan mukaan lapselle paljon vaarallisempi on välinpitämätön ja tunnekylmä äiti. Lapsi ei saa sellaista lämmintä ja läheistä vuorovaikutusta, jota hän kehittyäkseen onnelliseksi ihmiseksi tarvitsee.

Erityisen haitallisena pidetään myös ailahtelevaa äitiä. Lapsen turvallisuudentunne on uhattuna, jos äidin mielialat ja käytös vaihtelevat kaiken aikaa. Välillä lämmin ja rakastava, seuraavassa hetkessä varsinainen hirviöäiti, voi olla todella pelottava hahmo.

Yksi huonon äidin merkki on aika erikoinen: tutkijat väittävät, että vauvan oikealla kädellä kantaminen kertoo äidin huonoista hermoista ja depressiosta. Suurin osa tasapainoisista sekä vasen- että oikeakätisistä äideistä tuuditteli lastaan vasemman käden päällä.

https://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=5689

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/pahoinpitely_muuttaa_lapsen_aivoja

7 kommenttia

tuuli.hattu801

11.2.2014 11:22

Tuo ainakin pitää paikkansa, että ainakin minä nautin äitiydestäni kovin ja minulla on paljon verkostoja/tukea ympärillä, vaikka olenkin yh, vanhemmat ja ystävät, myös viranomaistukea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

11.2.2014 17:57

Olet todennäköisesti onnellinen poikkeus.

tuuli.hattu801

13.2.2014 09:18

Minulla on myös lääkitys, joka nostaa prolaktiinitasoa. Ilmeisesti se sitten tekee minusta paremman äidin.

Ihmettelen, että tätä kyseistä juttua on kommentoitu niin vähän. Mielestäni tärkeä aihe.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pulukananen

14.2.2014 09:04

Tässä(kin) asiassa on niin hankalaa tietää, mikä on syy ja mikä seuraus. Ovatko "ihmistyypiltään" huonot äidit jo lähtökohtaisesti esimerkiksi herkempiä jäämään päihdekoukkuun? Vai johtuuko huono äitiys kuitenkin vasta siitä päihteiden liikakäytöstä? Ja entäs mielenterveysongelmat kuten masennus, hyväkin äiti voinee muuttua "huonoksi" kun elämäntilanne muuttuu hankalaksi. Ja synnytyksenjälkeinen masennus, miten se luokitellaan... Hankalaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu801

15.2.2014 10:25

Hyvä äiti on aika vaativaa olla nykypäivänä. Pitäisi viedä lapsia leikkipuistoon, uimarannalle, hiihtämään ja luistelemaan ja muihin harrastuksiin sekä leikkiä heidän kanssaan ja lukea mahdollisimman paljon puhumattakaan kotitöistä, etenkin jatkuvasta lasten jälkien siivoamisesta, koska nykyään melkein kaikilla lasten leluja riittää röykkiöiksi asti. Ja tämän lisäksi olla lempeä ja hellä äiti, mutta kuitenkin tarpeeksi jämerä, joka osaa asettaa lapsille tarpeeksi rajoja, että saavat turvallisuuden tunteen itselleen ja että heidän ei tarvitse olla aikuisia ja vastuussa arjen pyörittämisestä ja oppivat myös pettymyksen tunteen sietämistä, kun eivät saa tahtoaan aina läpi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

25.2.2014 18:03

Teen vastaavaa aikuisten parissa työkseni. Kokemukseni mukaan lapset ovat helpompia.

tuuli.hattu801

16.2.2014 12:00

Sen verran vielä kirjoittaisin, että päihteidenkäyttö lienee itse aiheutettua, mutta sairaudet eivät. Kuitenkin masentunut äiti saa luultavasti kokea muidenkin, ei vain itsensä taholta olevansa huono äiti, jopa aina lääkäriporrasta myöten.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi