Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on ilo.

9 niksiä avioliiton iloksi  27

Amerikan psykologiyhdistys APA on julkaissut aviopareille yhdeksän tieteellisesti todistettua psykologista kehitystehtävää onnellisemman liiton saavuttamiseksi. Yritän kiteyttää ohjeet, olkaa hyvä.

1. Itsenäisty omaksi itseksesi, eli älä ole liian kiinni lapsuudenperheessäsi. (Hyvät suhteet omiin vanhempiin on tietenkin hyvä asia.)

2. Kasvattakaa yhteenkuuluvuudentunnetta keskinäisen intiimiyden ja yhteisen identiteetin avulla, muistaen samanaikaisesti huolehtia kummankin autonomian rajoista. Liiallinen symbioosi ei ole pidemmän päälle terveellistä.

3. Luokaa rikas ja tyydyttävä seksuaalisuhde, ja suojelkaa sitä työn ja perheen asettamilta velvollisuuksilta.

4. Lapsellisten vanhempien tulisi sulauttaa vanhemman vaativa taakka aviorooliin, niin ettei vauva niele vanhempien rakkauselämää kokonaan. Opetelkaa suhteenne yksityisyyden jatkuva suojelu.

5. Kohdatkaa, haastakaa ja selvittäkää elämän vääjäämättömät kriisit.

6. Pitäkää yllä avioliittonne kiinni pitävää yhdyssideliimaa myös vastoinkäymisissä. Avioliiton tulisi olla suojasatama, jossa kumpikin osapuoli voi ilmaista erilaisuutta, kiukkua ja ristiriitaa.

7. Viljelkää huumoria, iloa ja naurua, jotta muistaisitte asioiden suhteellisuuden, ja jotta välttäisitte tylsistymisen ja eristäytymisen.

8. Hellikää ja lohduttakaa toisianne tyydyttääksenne molempien riippuvuudentarvetta ja tarjotkaa jatkuvaa rohkaisua ja tukea toisillenne.

9. Pitäkää hengissä alun romanttinen ja idealisoitu rakastumisentunne, samalla kohdaten terveesti todellisuuden mukanaan tuomat muutokset elämässä.

Osa tehtävistä tuntuu itsestään selviltä, jotkut taas näyttävät olevan hieman ristiriidassa. Ei pidä hermostua. Rakkaus on kuin elämä, täynnä keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Halutaan turvallisuutta ja jännitystä, intiimiyttä ja itsenäisyyttä jne. Parisuhde voi olla jatkuvaa tasapainon hakemista. Välillä yhtä veuhtomista. Sellaista se nyt vaan on - ja vaikka yleensä tekisi mieli salaattia, joskus on saatava pizzaa.

Thanks to Judith S. Wallerstein, PhD, co-author of the book "The Good Marriage: How and Why Love Lasts."