Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kannattaako.

Kannattaako nuorena naida?  25

Suomessa hoetaan aina, että puolet liitoista päättyy eroon. Ei kukaan voi oikeasti varmuudella ennustaa, miten käy, ja väitekin taitaa perustua solmittujen avioliittojen ja otettujen erojen suhdelukuun. Eli ei ole seurattu todellisia liittoja.

Kauan sitten naimisiin menneet vanhukset pysyvät keskimäärin paljon paremmin naimisissa ja vähän aikaa sitten avioituneet eroavat helpommin.

Yhdysvaltalainen parisuhdeasiantuntija Andrew Trees väittää, että suurin riski sisältyy nuorena naimiseen. USA:ssa eroriski oli muutama vuosi sitten 51 prosenttia. Eronneista 77 prosenttia oli avioitunut alle 30-vuotiaana, 16 prosenttia yli 30-vuotiaana ja seitsemän prosenttia yli nelikymppisenä. En tiedä eri ikäisinä naimisiin menneiden suhdelukuja, joten oletan Treesin laskeneen erotodennäköisyydet.

Tyypillisin avioitumisikä oli kuitenkin 27-28 vuotta.

Suomessakin on tilastollisesti riskaabelia mennä kovin nuorena naimisiin, varsinkin alle 20-vuotiaana. Karvan alle kolmekymppinen ei mielestäni ole mitenkään liian nuori.

Jotta eroskenaarion välttäisi, voi tukeutua seuraaviin tutkittuihin tietoihin:

Onnistuneessa avioliitossa lausutaan viisi ystävällistä sanaa jokaista kahta epäystävällistä sanaa kohti. Onnelliset parit pystyvät jopa riidellessään sanomaan enemmän ystävällisiä kuin epämiellyttäviä asioita toiselle.

Parisuhteen onnellisuutta lisää uusien asioiden tekeminen yhdessä.

Lyhyet liitot kukistuvat yleensä negatiiviseen ilmapiiriin. Sarkasmi, halveksunta ja pureva arvostelu heti avioliiton alussa ennustavat eroa jo alkumetreillä.

Tällaiseen kiduttavaan liittoon ei pidäkään jäädä, jos ei saa suhdetta kääntymään positiiviseksi.

Myöhemmin, noin 15-20 vuoden avioliiton jälkeen, parit eroavat positiivisten tunteiden puuttumisen takia. Ihminen kaipaa rakkautta ja huomiota kaiken ikäisenä.

37 prosenttia yli 40 vuotta naimisissa olleista on edelleen intohimoisesti rakastuneita. Jotenkin he ovat onnistuneet säilyttämään monilla vain pari vuotta kestävän rakkauden ensihuuman vähän pidempään kuin muut.

Vielä kun joku keksisi, miten tällaisen rakkauden voisi tunnistaa ja valita pari-kolmekymppisenä.


Kannattaako miehen näyttää tunteensa heti?  3

Väite naisten ihastumisesta koviin tyyppeihin hämmentää monia naisia. Karskit miehet saavat naiset itkemään ja vaipumaan epätietoisuudesta johtuvaan epätoivoon.

Samaan aikaan tutkijat kertovat, miten esimerkiksi miehen runsas hymyily karkottaa naiset. (Hymyilevällä naisella taas käy hervoton flaksi.)

Kivat, ystävälliset ja helläluonteiset miehet valittavat, etteivät saa vastakaikua naisilta.

Sosiaalipsykologisessa tutkimuksessa on moneen kertaan tod(ist)ettu, että ihmissuhteissa toimii vastavuoroisuusperiaate: ihmiset pitävät niistä, jotka pitävät heistä.

Silti, sekä miesten että naisten mielestä yli-innokas ei ole seksikäs.

Ja etenkin suhteen alussa kannattaa vähän pidätellä tunteitaan.

Virginian yliopiston psykologian tutkijat tekivät pienen Facebook-testin. Opiskelijanaiset katsoivat neljän miesopiskelijan profiileja. Naisille kerrottiin miesten katsastaneen heidän profiilinsa ja arvioineen heidät.

Naisille sanottiin, että miehet olivat joko A. pitäneet heistä todella paljon tai B. pitäneet heistä vain keskimäärin, tai C. Jompikumpi (epävarma tilanne).

Kahden ensimmäisen vaihtoehdon vertailun tulokset tukevat vastavuoroisuusperiaatteen väitteitä. Naiset pitivät enemmän miehestä, joka piti heistä paljon kuin miehestä, joka piti heistä vain jonkin verran.

Vaihtoehto C. sai naiset kuitenkin kiinnostumaan miehestä eniten. Epävarmuudessa elävät naiset raportoivat ajatelleensa (olotilansa aiheuttanutta) miestä yhtenään, ja tämä miehen jatkuva ajattelu voimisti tutkijoiden mukaan naisen kiinnostusta.

Miehet eivät siis ole ainoita metsästäjiä parisuhdemarkkinoilla. Naistenkin kiinnostus toiseen kasvaa, jos ihmissuhteeseen tulee vähän haastetta.

”He Loves Me, He Loves Me Not...”. Uncertainty Can Increase Romantic Attraction. Psychological Science 17.12.2010