Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kauneus.

Kuka on pikadeittien voittaja?  6

Pikadeittitulokset ennustavat paremmin tulevaa parisuhdetta kuin useimmat tutkimukset. Erilaisissa kyselyissä ja tutkimuksissa ihmiset kertoilevat kyllä mieltymyksistään ja preferensseistään, mutta livedeiteillä ihmiset joutuvat oikeasti päättämään kiinnostaako toinen vai ei.

Pikadeitit ovat yllättävän tehokas tapa karsia ne ihmiset, joita ei halua enää tavata romanttisissa merkeissä. Deiteille osallistuvat etsivät parisuhdetta, ja toisen ulkonäön ja ominaisuuksien skannaaminen vie yllättävän vähän aikaa.

Aiemmin on selvinnyt, että esimerkiksi rentous ja itsevarmuus toimii pikadeiteillä hyvin. Tyyneys näkyy jopa valokuvissa, joten Tinderissäkin ihmiset valitsevat mieluiten ihmisiä, jotka eivät vaikuta estyneiltä ja ahdistuneilta.

Psykologian tutkijat Phil Janz, Christopher A. Pepping ja W. Kim Halford tutkivat vuonna 2015 ihmisten kykyä läsnäoloon pikadeiteillä. Mikä saa ihmisen ihastumaan ekoilla pikatreffeillä?

Sukupuoliero oli selvä. Miehet arvostavat eniten naisen ulkonäköä. Sillä onko nainen erityisen kiinnostuneen oloinen juuri hänestä, ei ole miehelle merkitystä. Kauniit naiset voivat antaa ajatustensa harhailla.

Naiset sen sijaan pitivät erityisen tärkeänä mieheltä saamaansa huomiota. Jos mies keskittää kaiken huomionsa naiseen ja vaikuttaa kiinnostuneelta, on nainen halukas tapaamaan miehen mahdollisesti uudestaan. Naiselle miehen huomio on jopa tärkeämpää kuin ehdokkaan komeus.

Tutkijat olivat hieman ihmeissään tuloksesta, sillä aiemmissa tutkimuksissa miehen ulkonäöllä on ollut suurempi merkitys naisille. Psykologit arvelevat miehen kyvyn läsnäoloon pohjautuvan rentouteen. He arvelevat myös, että läsnäoloon pystyvillä miehillä on muita paremmat kommunikaatiotaidot.

Jos naisilta kysyttäisiin, olisi vastaus selvä. Kaikki naiset tasaisesti huomioiva mies ei pidemmän päälle kiinnosta partnerina.

Jos mies kulkee naiselta toiselle ruinaamassa, miksi kukaan nainen haluaisi hänet? Miehen on haluttava juuri sinut.


Piilevät kauneuden merkit  1

Naiset maksavat paljon kauneudestaan. Mittavat kosmetiikka- ja muotimarkkinat ovat saaneet rinnalleen yhä kasvavan lääketieteellisen ulkonäön parantelun bisneksen.

Psykologian professori Frank T. McAndrew kirjoittaa Psychology Todayssä miten naiset ovat kautta aikojen ja kaikissa kulttuureissa joutuneet kilpailemaan miesten suosiosta juuri kauneudellaan.

McAndrewn mukaan miesten geeneihin on rikastunut naisen hedelmällisyyttä ja kauneutta ihasteleva ominaisuus. Kukaan 20-vuotias nainen ei yritä näyttää 60-vuotiaalta, mutta yhä vanhemmat naiset ehostavat, värjäävät, jumppaavat, laihduttavat ja leikkaavat itsensä nuoremman näköisiksi.

Perinteiset kauneuskriteerit, kuten kauniin muotoiset rinnat, symmetriset kasvot, hoikat muodokkaat sääret ja kiiltävät tuuheat hiukset ovat ilmiselviä naiskauneuden merkkejä. Kauneusteollisuus tarjoaa naisille erilaisia vippaskonsteja, joiden avulla luodaan vaikutelmaa kauneudesta.

McAndrewn mukaan on olemassa neljä miehille hyvin tärkeää kauneuskriteeriä, joita naisten on vaikeampi feikata:

1. Naisen ääni

Sosiaalipsykologit huomasivat jo 40 vuotta sitten, että miehet osaavat pelkän puhelinkeskustelun perusteella arvioida naisen viehättävyyttä. Aluksi luultiin, että kauniit naiset ovat saaneet niin paljon huomiota, että he ovat vain sosiaalisesti muita sujuvampia ja puheliaampia.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että naisen äänen viehättävyys ja kaunis ulkonäkö todella korreloivat. Miehet pystyvät esimerkiksi kuvan ja äänen yhteyttä tietämättä suvereenisti poimimaan ääniotokset juuri kaikista kauneimmista naisista.

Kaunis naisen ääni on ilmeikäs, soinnikas ja useimmiten aika korkea. Äänen korkeus madaltuu iän mukana. Estrogeeni ilmeisesti vaikuttaa sekä äänen sointiin että korkeuteen.

2. Silmien rinkulat

Kirkkaan väriset silmät, jotka eivät punoita tai ole sameat, ovat yleensä ihmisten mielestä kauniit. Laajentuneet pupillit koetaan viehättävinä. Ne muuten laajentuvat silloin, kun ihminen on kiinnostunut toisesta ihmisestä.

Erityisen viehättävää naisella on iiristen (eli silmien värillisen osan) ympärillä olevat tummat rinkulat. Mitä paksummat rinkulat, sitä kauniimpana naisen silmiä pidetään. Rinkulat yleensä ohenevat ja vaalenevat jo alle 30-vuotiaana.

3. Lantion kaarevuus

Naisen lantion kaarevuus takaa paremmat mahdollisuudet onnistuneeseen raskauteen ja terveeseen lapseen. Lantion kaarevuudesta on ilmeisesti ollut hyötyä jo aiemman metsästäjä-keräilijä -kulttuurin aikana, jolloin naisen on ollut helpompi noukkia marjoja ja juuria maasta juuri naismaisen vartalon avulla.

Miesmäinen suora lantio tekisi raskausajan hankalaksi, joten evoluutio on suosinut takapainotteisia naisia.

4. Vyötärön ja lantion suhde

Tutkimukset ovat osoittaneet vyötärön ja lantion välisen suhteen olevan yksi tärkeimmistä naisen kauneuden kriteereistä. Miesten mielestä naisvartalo on upeimmillaan silloin, kun vyötärön ja lantion suhde on 0,70.

Kurvikas, kapeavyötäröinen vartalo saa heteromiehen syttymään. Jos nainen on upean muotoinen, mies myös muistaa hänen elämäntarinansa ja muut tietonsa paremmin.


Naiset tulehdusvaarassa  11

Suomalaiset nuoret miehet ovat edelleen keskimäärin lihavampia kuin naiset. Silti naisten ei kuule läheskään yhtä usein (kuin miesten) valittavan vastakkaisen sukupuolen läskeistä.

Miehet asettavat usein tiukkoja kriteereitä naisten ulkonäölle. Selitykseksi annetaan miesten biologiaan pohjautuva tarve nauttia naisten kauneudesta.

Monien tutkimusten mukaan kumppanin ulkonäkö on tosiaan miehille tärkeämpää kuin naisille.

Suomalaisilla nuorilla naisilla on jo nyt valtavasti paineita ulkonäön suhteen. Lisään vielä taakkaa tuoreella terveystiedolla: lihominen nuoruusvuosien jälkeen lisää matala-asteista tulehdusta naisilla. Tupakointi pahentaa tilannetta.

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/painonnousu+lisaa+naisilla+matalaasteista+tulehdusta/a862360

Myös naisilla on tietynlaisia ulkonäkötoiveita miesten suhteen. Useimmat naiset arvostavat esimerkiksi leveäharteisia ja lihaksikkaita miehiä.

Ulkonäköihanteita kritisoidaan runsaasti. Kaikki ”tietävät”, että ne ovat median vika. Osa syyttää homosuunnittelijoita mallinaisten nälkiinnyttämisestä (mallit eivät vastaa useimpien miesten kauneusihannetta, joka on suhteessa paljon painavampi ja muodokkaampi kuin pitkä langanohut naistyyppi).

Media on kätevä syntipukki kaikille nykyajan ongelmille. (Itse asiassa media voi ilmeisesti muuttaa ihmisten käsityksiä terveempään suuntaan, mutta tästä lisää myöhemmin.)

Tavallisten ihmisten kauneusihanteet pohjaavat ehkä vuosituhansien aikana syntyneeseen hiljaiseen (geneettiseen) tietoon siitä, että ihanteen mukainen kumppani on todennäköisesti terve ja hänen perimänsä on huippulaatua.

Kuulostaa monen mielestä julmalta ja fasistiselta. Ainakin evoluutiobiologit uskovat kuitenkin kauneuden ja hyvien geenien liittyvän usein yhteen.


Naiselta vaaditaan statusta  23

Vaikka evoluutiopsykologit edelleen vakuuttavat, että miehiltä vaaditaan statusta ja naisilta vain kauneutta, en usko.

Suomessa on jo pitkään vallinnut hyvän työnaisen perinne. Maalla ei sorjalla nätillä vaimolla tehnyt mitään, ellei se jaksanut heitellä heiniä seipääseen ja kantaa miestä korttiringistä kotiin. Nyt asuntolainaa maksamaan tarvitaan useimmiten kaksi.

Vaikka psykologi Tony Dunderfeldt kirjassaan vitsailee, ettei kukaan mies kiihotu naisen akateemisesta loppututkinnosta, en usko (vaan nauran). Monia miehiä innostaa tulevan vaimon pätevyys paljonkin. Olen kuullut usean miehen ihailevasti kertovan jostakin menestyvästä viileästä naisesta, tai kerskailevan vaimonsa kovista saavutuksista urallaan. Olen nähnyt kundien päiden kääntyvän, kun teräksenharmaa businessnainen räätälinluomassa jakkupuvussa, tonnin piikkareilla pistää jätkät tiukoille.

Varmasti kauneudesta on naisille hyötyä, mutta suhteellista hyötyä. Kauniin fiksun naisen täytyy hankkia muutakin meriittiä kuin nätti hymy. Joku tutkija tai toimittaja kirjoitti jokin aika sitten, ettei yksikään missi missukka pääse oikeasti ”hyviin naimisiin”. He saavat korkeintaan rikkaan urheilijan, mutta hyvin koulutetut menestyvät miehet vaativat enemmän. Ilkeästi sanottu, mutta totta?

Jos menestyvän miehen kotona häärii vaimo lapsia hoitamassa ja paitoja silittämässä, on hänellä takataskussa nyt hammaslääkärin tai juristin paperit. Piilouravaimo voi tarvittaessa liueta työelämään. Ja sparrata puolisoa, kaikessa.

Naisilla on keskimäärin parempi koulutus kuin miehillä, eli miehillä on mistä valita. Miksei hyvännäköiseltä voisi siis vaatia vähän muutakin kuin estrogeeniä.

Ehkä kyse on myös samanhenkisten ihmisten viihtymisestä keskenään. Yhä useampi mies kai ajattelee, että voi olla ihan kiva, jos vaimon kanssa vois myös keskustella.