Lapsettomia naisia syrjitään

  • Mirja Wuokko

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että ihmiset suhtautuvat suopeammin äiteihin kuin lapsettomiin naisiin. Suomessa lapsettomuus on lisääntynyt ja tarkoituksellisesti lapsettomat kertovat aiempaa avoimemmin kannastaan.

Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin opiskelijoiden käsityksiä lapsettomista naisista ja äideistä. Nuorilla ja hyvin koulutetuilla luulisi olevan melko liberaalit käsitykset lisääntymisestä. Akateemisten parissa on paljon lapsettomia ihmisiä.

Mitä vielä.

Opiskelijoiden havaintoja, tunteita, käsityksiä ja käytöstä selvitettiin suhteessa äiteihin ja tahattomasti tai tarkoituksella lapsettomiin naisiin.

Äidit ovat nuorten aikuisten mielestä mukavinta porukkaa.

Opiskelijat mieltävät äidit ja tahattomasti lapsettomat naiset enemmän lämpimiksi kuin päteviksi. Tarkoituksella lapsettomat naiset vaikuttavat taas ennemminkin päteviltä kuin lämpimiltä ihmisiltä.

Äitejä ihaillaan naisista eniten. Heillä on korkein status ja he herättävät positiivisia mielleyhtymiä. Heille halutaan olla ystävällisiä ja avuliaita, kun taas tahattomasti lapsettomat naiset saavat osakseen lähinnä sääliä.

Opiskelijoiden asenteet ja tunteet tarkoituksella lapsettomia naisia kohtaan ovat melko negatiiviset. Pintaan pulpahtavat inho, kateus ja ikävä käytös.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että havaintoja ja käytöstä säätelevät eniten tunteet. Äiteihin kohdistuu hyvin erilaisia tunteita kuin lapsettomiin naisiin. Negatiivisesti värittyneet emootiot saattavat siis vääristää ihmisten lapsettomista naisista tekemiä havaintoja.

Tutkija Annalucia Bays arvioi, että ihmisten kielteinen suhtautuminen lapsettomiin naisiin voi jopa vaikuttaa erittäin epäsuotuisasti heihin kohdistuvaan käytökseen.

Yhdysvalloissa epäluuloisuus lapsettomia naisia kohtaan on varsin pysyvä ilmiö. Miten on meillä Suomessa? Ihaillaanko äitejä? Autetaanko heitä mielellään?

Entä koituuko lapsettomuudesta haittaa muiden ihmisten taholta?

16 kommenttia

shiwan8

24.7.2017 03:59

Selvitettiin miten? Kysymällä käytöksen kohteilta, kysymällä käyttäytyjiltä itseltään...miten? Kysymys on sikäli relevantti, että jos ihmisten suhtautumista muihin kysytään käytöksen kohteilta itseltään on vastaus aika suoraan verrannollinen siihen miten hyvin ympäristö vastaa katsojan vaatimuksiin. Äideillä on varmaan yleensä syy olla iloinen ja siksi katsoa maailmaa positiivisemmin. Tahattomasti lapsettomat ovat varmaan sinut asiansa kanssa eivätkä siksi näe "piruja" siellä missä niitä ei ole.

Ihan suoraan sanottuna valinnaisesti (toistaiseksi) lapsettomia yhdistää monesti vain yksi asia, haluttomuus ottaa vastuuta itsensä lisäksi yhtään mistään...siis itsekkyys. On ihan ok olla haluamatta lapsia, mutta miksi keksiä sille jokin tekosyy sen sijaan, että myönnettäisiin vain asian todellinen tila. Joidenkin ihmisten haluttomuus aikuiseksi kasvamiseen on vahvempi kuin toisten.
Ihmistä joka myöntää tosiasiat on helppo arvostaa. Jokainenhan tehköön mitä parhaaksi näkee ja niin sen pitää ollakin, mutta siitä valehtelu on jo noloa. Eivät ihmiset näe valinnaisesti lapsettomia ikävässä valossa heidän valinnaisen lapsettomuutensa takia vaan siksi, ettei valtaosalla heistä ole kanttia myöntää olevansa mitä ovat.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ei lapsia, kiitos

24.7.2017 12:40

Koska, kun kertoo ettei vapaaehtoisesti halua lapsia, saa osakseen epäuskoa ja "kyllä se mieli vielä muuttuu" -tyylisiä lausahduksia. Voihan se mieli toki muuttua senkin jälkeen, kun ne lapset on jo hankittu. Niitäkin ihmisiäkin on, mutta he ovat hiljaa.

Miksi aikuisuuteen ei riitä, että ottaa vastuun itsestään ja hoitaa asiansa esimerkillisesti? Miksi sen lisäksi pitäisi haluta sitouttaa itsensä loppuelämäkseen vanhemmuuteen? Ilman vanhemmuutta elävät ihmiset ovat vastuullisia ja kasvaneet aikuiseksi siinä missä muutkin. Kaikki vain eivät halua 2,4 lasta, kultaistanoutajaa ja valkoista aitaa.

shiwan8

24.7.2017 22:27

Fyysinen täysi-ikäisyys ja aikuiseksi kasvaminen eivät ole sama asia. Muutenkaan kyse ei ole siitä halutaanko 2,4 lasta yms. vaan siitä miksi niitä ei haluta jos ei haluta.
Kuten sanottu, on ihan ok olla haluamatta. Jokainen tehköön elämällään minkä parhaaksi näkee. On kuitenkin aika naurettavaa vedota lasten tuottamiin "lisätöihin" jos tosiasiassa haluaa esimerkiksi vain ryypätä ja paneskella ympäriinsä joutumatta miettimään miten se vaikuttaa muihin ihmisiin. Toisena esimerkkinä mainittakoon aidosti antisosiaalinen luonne, mikä siis on täysin eri asia kuin introverttiys. Jos ihan oikeasti ei pidä ihmisistä ihan lähtökohtaisesti niin on monesti vaikea lisääntyä. Taas, tässä esimerkissä se oikea syy ei ole ne lapset vaan jonkin sisäsyntyinen asia.

TL;DR; Käytännössä valinnainen lapsettomuus ei johdu lapsista vaan siitä mistä jouduttaisiin luopumaan jos niitä lapsia haluttaisiin tehtailla.

Jdkld

24.7.2017 22:28

Eikö sitten lapsen hankkiminen ole itsekästä? Lapsi hankitaan nimenomaan itsekkäistä syistä koska _minä haluan_. Tai toivon ainakin ettei kukaan hanki lapsia jonkun muun vuoksi tai vasten tahtoaan.

Ei lapsia, kiitos

25.7.2017 07:51

Fyysinen täysi-ikäisyys ja aikuisuus ovat todellakin kaksi eri asiaa.
Asia voi yksinkertaisuudessaan olla haluan/en halua tehdä jotain -tyylinen tilanne. Monet elävät pitkissä monogaamisissa parisuhteissa erittäin onnellisina sosialisoiden ystäviensä kanssa, ilman lapsia. Heillä on harrastukset, työt, ystävät yms., mutta ei lapsia. Mikään ei samalla estä heitä tekemästä näitä asioita, jos heillä olisi lapsia, mutta he nauttivat niiden tekemistä ilman niitä. Kaikki eivät ryyppää tai paneskele ympäriinsä, vaan he elävät ihan tavallista elämää, ilman lapsia. Elämä voi olla työlästä myös ilman lapsia.

shiwan8

29.7.2017 14:02

Ei, ei lapsien hankkiminen ole itsekästä jos se tehdään niiden lasten takia. Tämä on toki nyt sanottu sillä oletuksella, että halutaan myös kasvattaa ne lapset ja tarjota heille hyvä lähtökohta elämään. Muutenkin normaalin aikuisen normaali toiminta johtaa käytännössä automaattisesti heteroseksuaalien osalta lisääntymiseen ellei sitä erikseen vältellä. Tämän takia lisääntyminen on suunnilleen yhtä itsekästä oletusarvoisesti kuin vaikkapa omin avuin hengittäminen. Pakko ei ole, mutta tavallisilla ihmisillä niin vain käy ellei sitä erikseen vältä. Ainoana poikkeuksena tähän ovat lisääntymiseen luonnostaan kykenemättömät.

Kuten sanottu, ellei ole terveydellistä syytä olla hankkimatta jälkikasvua niin syy haluttomuuteen on tavalla tai toisella oman navan tuijotus. Edelleen se on ihan ok. Edelleen syistä valehtelu on vain ja ainoastaan noloa.

Ilman lapsia

24.7.2017 22:51

Miksi hankkisin lapsia, kun en niistä pidä? Kaikkein vastuullisinta vanhemmuutta on silloin jättää lapset hankkimatta. Ja eikö omien geenien levittäminen sitten ole itsekästä jos mikä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.7.2017 14:05

Ei se väärin ole. Väärin olisi väittää syyksi jotain muuta kuin mikä se syy oikeasti on.

Hohhoijaa2

24.7.2017 23:58

Shiwan8:n perustelu on niin kliseinen ja kulunut kuin vain voi olla. Itsekkyys-kortti on taas vedetty pöytään. Hohhoijaa. Huomaa, ettei oikeasti ole ymmärrystä tai halua ymmärtää asian muita näkökulmia, kun valmiiksi niputetaan kaikki perustelut "itsekkyydeksi". Ihan kuin ei uskottaisi, että ihmisillä voi oikeasti olla tiettyjä perusteita valinnoilleen ja eivät vain halua peitellä itsekkyyttään. Olisin rikas, jos olisin saanut rahaa joka kerta, kun joku "paremmin asioista perilläoleva" tulee sanomaan minulle, vapaaehtoisesti lapsettomalle, miksi oikeasti olen päättänyt hankkimatta lapsia. Omat perusteluni eivät kelpaa, koska "fiksummat" tietävät sanoa, miksi OIKEASTI olen hankkimatta lapsia.

Jos henkilö sanoo jättävänsä lapset hankkimatta, koska rahat eivät yksinkertaisesti riitä, niin se on vain valehtelua ja "kyllä ne rahat jostain löytyy, jos oikeasti haluaa lapsia"? Ei välttämättä löydy.
Jos henkilö sanoo, ettei halua lapsia, koska maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä, niin sekään ei kelpaa perusteluksi vaan sekin on vain valehtelua ja itsekkyyden naamioimista muuksi, niinkö? Nämäkö esimerkiksi eivät ole "oikeita" syitä vaan aina vain kiertoilmaisuja sille oikealle syylle, eli "vastuuntunnottomuudelle" ja "itsekkyydelle"?

Eikö se juuri ole vastuullista, että jättää lapset hankkimatta, koska tietää, että ei ole sopiva vanhemmaksi?

Ja kyllä, ihmiset näkevät vapaaehtoisesti lapsettomat negatiivisessa valossa juurikin sen takia, että eivät "täytä ihmisen perustehtävää eli lisääntymistä".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.7.2017 15:22

Itseasiassa itsekyyskorttia ei ole vedetty pöytään. Tai no, jos koku kokee sen niin niin kokekoon. Minulle tämä on niin selkeä asia, että menin olettamaan ihan kaikille asia olisi yhtä selkeä homma. Saatoin tehdä arviointivirheen siinä kohdassa.
Se kortti joka on vedetty pöytään ihan tarkoituksella on rehellisyys-kortti. En missään välissä kritisoinut sitä, että ihminen ei halua lapsia vaan sitä mitä tuubaa sille valinnalle keksitään selitykseksi. Jos se "tietty peruste" valinnalle on jotain mihin ei liity terveydellinen este tai muu sellainen ihmisen valintojen vaikutusalueen ulottumattomissa oleva asia jonka takia ihminen ei ole kykenevä suoriutumaan tehtävästä, niin se syy faktisesti on aina itsekäs. "Millä perusteella" on varmaan ainakin jonkun mielessä juuri nyt ja vastaus on "koska loogisesti se ei voi olla muuta kuin itsekäs syy". Toki jos nyt joku keksii jonkun sellaisen selityksen ¨lapsettomuudelle johon ei liity siihen soveltumaton seksuaalinen suuntautuminen, sen estävä terveysriski tai muu fyysinen/henkinen poikkeama, sen estävä olosuhde josta esimerkki nyt voisi olla vaikka yksin asuminen jossain vuoren huipulla tai kumppanin edellisiin liittyvä este....tai muu vastaava, niin ihan mielenkiintoista olisi kuulla siitä. Käytännössä siis jos on este joka on ja samaan aikaan ei ole omasta tahdosta kiinni niin ei muuta kuin kertomaan siitä.

Varattomuus on este joka ei ole välttämättä omasta tahdosta kiinni. Toki tuossa tilanteessa tämäkin on käytännössä este vain yksin asuvalle naiselle. Niin kauan kun mies ei pysty lisääntymään ilman naisen naisen seksiä kummoisempaa osallistumista niin tämä ei ole miehelle omasta valinnasta riippumaton este. Naiseen tämä vaikuttaa vain siksi, että nainen voi joutua ihan aidosti elättämään lapsen minimituilla mikä taas tässä maassa on melkein mahdoton tehtävä jos meinaa, että kaikki perustarpeet tulee täytettyä.
Kuten tuolla toisaalla totesinkin niin ylikansoittuminen syynä vapaaehtoiselle lapsettomuudelle on epäitsekäs peruste ainoastaan jos henkilö on jonkin sortin sivistymätön uuvatti. Fiksun ihmisen lisääntyminen on planeetan tulevaisuudelle todennäköisesti vain hyvä asia.

On mahdollista, että tietoisuus omasta vanhemmaksi sopimattomuudesta ja sitä seuraava valinta olla lisääntymättä on epäitsekäs teko, mutta vain jos syyt omalle soveltumattomuudelle siihen tehtävään ovat epäitsekkäitä. Jos ei halua kantaa vastuuta toisesta ihmisestä ja siksi kokee olevansa soveltumaton hommaan niin syy on edelleen itsekäs. Jos ei yksinkertaisesti pysty suoriutumaan hommasta vaikka voisikin saada lapsia ja siksi jättää hankkimatta niin voidaan puhua epäitsekyydestä. Haluttomuus vs. kykenemättömyys.

Kuten sanottu, ihmiset eivät yleisesti näe ongelmaa muiden lapsettomuudessa nykypäivänä. 50 vuotta sitten asia oli varmasti hyvin eri tavalla. Epärehellisyydessä sen sijaan yleensä nähdään ongelma nytkin ja ihmisillä on melko hyvä vaisto niiltä osin tässä kontekstissa.

World's future

26.7.2017 08:24

Ylikansoitetussa maailmassa epäitsekkäin teko on olla lisääntymättä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.7.2017 14:10

Kyllä, jos puhutaan aidosti junteista ihmisistä. Ylikansoittuminen on ongelma siksi, että keskimääräinen ihminen on todella heikosti koulutettu tai muuten yksinkertainen tapaus. Käytännössä mitä vähemmän ihmisellä on ymmärrystä maailmasta sitä todennäköisemmin hänellä on paljon lapsia. Vähiten kersoja löytyy korkeasti koulutetuilta tai muuten sen verran tietoa omaavilta, että he voisivat kasvattaa planeetalle uuden, edellisiä paremman sukupolven.

Siispä se miten itsekästä tai epäitsekästä lisääntymättömyys on planeetan edun näkökulmasta riippuu täysin siitä, mitä kulloinkin tarkasteltavan lisääntyjäehdokkaan korvien välissä liikkuu.

Salen9

26.7.2017 13:34

Shiwan on ilmeisesti isä ja lapset ovat äidillään päätellen naisvihamielisistä kommenteista. Itsekäs paskiainen koko siwankassa nimimerkki.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

29.7.2017 14:15

No, tuossa kun lukaisee nuo kommenttini läpi niin havaitsee helposti, että ainoa naisiin kohdistamani asia oli huomio äitien todennäköisestä syystään olla hyvällä tuulella. Melko naisvihamielistä tosiaan on sanoa, että joillain naisilla on kivaa. :D

IhanOmaVika

10.8.2017 17:55

Ihan ormaali hevonpaskaa taas feministi Wuokolta.

Onkohan mahdollista että äidit siis naiset joilla on lapsia ovat oikeasti empaattisemman oloisia ja lämpimiä kuin lapsettomat naiset?

Mutta ei.

Oma perse on tärkein ja sen täytyy olla kaikeassa samalla viivalla äitien kanssa koska muuten tulee paha olo.

Olen huomannut että varatut, vanhemmat ja lapsia omaavat naiset ovat yleisesti mukavampia.

Olenko ennakkoluuloinen vai onko kyseessä empiirinen paikkaansa pitävä havainto?

Varmasti jälkimmäinen.

Opettele Mirja empatiaa niin sinuakin pidetään lämpimänä eikä tarvitse ähistä siitä että ei ole lapsia ja ihmiset katsovat kieroon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valtavaempatiakyky

11.8.2017 15:14

Amerikkalaisen tutkimuksen tulos ja tutkijan johtopäätökset eivät miellyttäneet sinua, joten päätit sitten alkaa haukkua tutkimuksesta kertovaa toimittajaa.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi