Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on lapsuus.

Imetyksen vaikutukset kestävät pitkään  2

Imetetyt lapset ovat älykkäämpiä ja terveempiä kuin muut. Äidinmaidolla elämänsä aloittaneet ovat muita harvemmin ylipainoisia ja sortuvat harvemmin päihteisiin.

Imettäneet äidit pysyvät muita äitejä terveempinä ja välttävät paremmin useita syöpiä.

Tällaisia tutkimustuloksia ja väitteitä on esitetty imetyksen puolesta. Maailman terveysjärjestö WHO on suositellut hyvin pitkiä täysimetyksiä. Etenkin kehitysmaissa vauvoja uhkaa jopa kuolema, jos äiti ei imetä.

Suomessa imetysmyönteisestä ilmapiiristä puhutaan, mutta päällimmäisenä on hirveä huoli äitien tunteista. Ketään ei saa syyllistää.

Amerikan psykologiyhdistys APA:n tuoreen uutisen mukaan imetyksen kauaskantoiset itsenäiset hyödyt on nyt voitu osoittaa tieteellisesti pitkittäistutkimuksessa.

Aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että imetyksen aloittavat ja sitä jatkavat pitkään useimmiten ulospäinsuuntautuneet, emotionaalisesti tasapainoiset ja tunnolliset äidit.

On ajateltu, että valikoitu äitijoukko saa hyvin pärjääviä lapsia.

Millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia itse imetyksellä on? Yhdysvalloissa alkoi vuonna 1991 pitkittäistutkimus, johon rekrytoitiin vastasyntyneitä kymmeneltä eri paikkakunnalta. Tutkimukseen haluttiin myös vähän koulutettuja (30%) ja etniseen vähemmistöön (13%) kuuluvia äitejä.

Tuoreet äidit vastasivat ensin kyselyyn. Lopulliseen tutkimukseen osallistui 1 272 henkilöä. Perheissä käytiin arvioimassa vanhempien ja lapsen suhdetta kahdeksan kertaa, aina vastasyntyneistä vauvoista yhteentoista ikävuoteen saakka. Perheitä myös videoitiin.

Äidit ja lapset tekivät mm. erilaisia testipelejä ja muita tehtäviä yhdessä, aina lapsen kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla. Äitiä ja lasta kehotettiin vapaaseen leikkiin vauvan ollessa puolivuotias. Kun lapsi oli 4,5-vuotias tuli äidin ja lapsen tehdä erilaisia yhteistyötä vaativia ongelmanratkaisutehtäviä.

Äidin kohdalla arvioitiin esimerkiksi hänen kykyään kannustavaan läsnäoloon ja lapsen autonomian kunnioitukseen. Äidin mahdollisesta vihamielisyydestä tuli miinuspisteitä.

74,4 prosenttia äideistä oli joskus imettänyt lastaan. Reilu puolet äideistä imetti vähintään kuusi viikkoa ja 26,4 prosenttia imetti ainakin puoli vuotta. Yhdeksän kuukautta imetystä jaksoi äideistä 16,6 prosenttia ja vuoden imetykseen pääsi alle kymmenes.

Vauvan ollessa kuukauden ikäinen äidit tekivät neuroottisuustestin ja kuuden kuukauden kohdalla testattiin vanhempien kasvatusasenteet. Kun lapset olivat kaksivuotiaita, koulutetut tarkkailijat seurasivat perheitä kahden tunnin ajan ja koodasivat 90 kohdan mukaan arvionsa lapsen ja vanhemman välisestä kiintymyssuhteesta.

Pitkään lastaan imettäneet äidit olivat kaikissa lapsen ikävaiheissa muita herkempiä ymmärtämään lapsen tarpeita ja parempia kommunikoimaan lapsensa kanssa.

Esimerkiksi niiden äitien lapset, joita oli imetetty sekä kuuden viikon että puolen vuoden iässä, olivat kaksivuotiaana turvallisemmin kiintyneitä vanhempiinsa kuin vähemmän imetetyt lapset. Vauva-aikana edellisen mittauskerran imetys ennusti aina lapsen parempaa pärjäämistä seuraavalla mittauskerralla.

Imetys lisäsi vain äitien herkkyyttä lapsensa tarpeille. Isien herkkyyteen imetys ei vaikuttanut ollenkaan.

Äidin herkkyys ilmeni parempana vastavuoroisuutena lapsen kanssa, myönteisenä emotionaalisuutena, käytöksen joustavuutena ja parempana kykynä ymmärtää lapsen antamia vihjeitä.

Imetys lisää äidin oksitosiinihormonia ja ilmeisesti vasopressiiniä, joiden tiedetään edesauttavan ihmisen kykyä prososiaaliseen käytökseen. Imetyksen tuoma läheisyys parantaa äidin ja lapsen suhdetta. Imettävät äidit koskettavat enemmän ja lempeämmin lapsiaan kuin muut.

Imetyksen myönteiset vaikutukset pysyivät, vaikka tutkijat poissulkivat äidin koulutuksen, etnisen ryhmän, kasvatusasenteet ja parisuhdestatuksen. Yksinhuoltajien, mustien, matalasti koulutettujen ja emotionaalisesti tasapainottomien on huomattu muita useammin tarttuvan tuttipulloon. Juuri näiden äitien lapset hyötyisivät erityisen paljon rintaruokinnasta.

APA:n mukaan imetys parantaa äidin ja lapsen välistä suhdetta ja sen myönteiset seuraukset ulottuvat pitkälle lapsuuteen.


Naisen kannattaa valita kumppani hyvästä perheestä  3

Mietitkö ensitreffeillä toisen lapsuutta? Kysytkö mahdollisen kumppanin perhesuhteista? Ehkä kannattaisi, sillä lapsuudenperhe näyttää vaikuttavan ihmisen parisuhdetaitoihin voimakkaasti.

Psykologiassa jo pitkään muodissa ollut kiintymyssuhdeteoria on jälleen saanut vahvistusta Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston tutkimuksissa. Harvinaisen kauan kestänyt pitkittäistutkimus amerikkalaisista nuorukaisista vahvistaa hyvän lapsuuden ja tunne-elämän säätelytaitojen yhteyden.

Bostonin yliopisto tutki toisen maailmansodan aikana teinipoikien psykologista hyvinvointia ja poikien suhdetta vanhempiinsa. Tutkijat myös havainnoivat perheen ihmissuhteiden toimivuutta ja perheenjäsenten kommunikaatiotaitoja. Samoja poikia on seurattu läpi elämän.

Millaiset suhteet pojalla on äitiinsä ja isäänsä? Millainen ilmapiiri perheessä on? Tutkijat haastattelivat ja tarkkailivat erilaisista oloista tulevia teinipoikia. Jopa sotien ja muiden yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä jotkut saavat kasvaa rakastavassa huolehtivassa perheessä, jossa perheenjäsenillä on lämpimät suhteet toisiinsa. Perheen kiintymyssuhteiden laatu saattaa ratkaista loppuelämän ihmissuhteiden tasapainoisuuden.

Hyvissä perheissä, eli sellaisissa perheissä, joissa vanhempien huolehtiva rakkaus on ravinnut jälkikasvua, kasvaa miehiä, jotka vielä keski-iässä ja vanhuuden kynnyksellä pystyvät muodostamaan parempia parisuhteita kuin huonossa kasvuympäristössä varttuneet.

Hyvän lapsuudenperheen opit ovat yhteydessä keskivertoa tasapainoisempaan tunne-elämään, parempaan tunteiden säätelykykyyn ja lämpimämpään parisuhteeseen. Hyvän perheen pojat pystyvät aikuisina suhtautumaan parisuhteen tai perheen ongelmiin rakentavammin, ja jopa huumorilla, verrattuna huonossa ympäristössä kasvaneisiin poikiin. Heikon lapsuuden saaneet eivät pysty yhtä hyvin muodostamaan luottamussuhteita myöhemmin elämässään.

Heikommat tunne-elämän säätelytaidot näkyvät esimerkiksi vihamielisyytenä, umpimielisyytenä tai aggressiivisuutena. Tunteita tukahdutetaan, niitä ei ymmärretä tai ne ryöpsähtävät yli.

Tunne-elämän säätelytaitojen on jo pitkään huomattu olevan yhteydessä sekä henkilön omaan hyvinvointiin että hänen ihmissuhteidensa laatuun. Tunne-elämän säätelykyky vaikuttaa selvästi parisuhdetyytyväisyyteen ja parisuhteen pysyvyyteen.

Tutkijoiden mukaan on ensiarvoisen tärkeää tukea lapsiperheitä kasvatustehtävässä ja puuttua ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Onnellisesta lapsuudesta näyttää seuraavan onnellisempia aikuisia ja parempia kumppaneita ja vanhempia.

Robert J. Waldinger & Marc S. Schulz: The Long Reach of Nurturing Family Environments. Links With Midlife Emotion-Regulatory Styles and Late-Life Security in Intimate Relationships. Psychological Science. September 2016.

Catherine Caruso: Men with Happier Childhoods Have Stronger Relationships in Old Age. Scientific American Mind 19.10.2016.


Lapsuuden elinympäristö vaikuttaa hedelmällisyyteen

Durhamin yliopiston antropologian professori Gillian Bentleyn johtamissa tutkimuksissa on saatu selvää näyttöä lapsuuden kasvuympäristön vaikutuksista hedelmällisyyteen. Tutkimuksissa on verrattu erilaisia bangladeshilaisia ryhmiä toisiinsa ja britteihin.

Bangladeshista lapsena Lontooseen muuttaneilla tytöillä ja eurooppalaista alkuperää olevilla lontoolaisilla on paljon suuremmat munasoluvarastot kuin vasta aikuisiällä Lontooseen imigroituneilla tai edelleen Bangladeshissa asuvilla naisilla.

Löydös kyseenalaistaa käsityksen ”munasarjavaraston” pelkistä geneettisistä tai etnisistä eroista, sillä lapsuuden kasvuympäristön vaikutus on niin dramaattinen.

Tutkijat selvittivät myös eri ikäisenä Lontooseen muuttaneiden bangladeshilaisten lisääntymishormonien koostumusta ja määrää, ja vertasivat tuloksia edelleen Bangladeshissa asuviin naisiin sekä lontoolaisiin valkoihoisiin samalla seudulla asuviin naisiin.

Tutkittavat naiset osallistuivat erilaisiin hormonitasoja mittaaviin verikokeisiin, heidät mitattiin ja punnittiin, ja lisäksi he vastasivat erilaisiin kyselyihin kasvuympäristöstään, perheestään, terveydestään, muutostaan ja elämäntavoistaan.

Tietyt hormonitasot antavat viitteitä naisen hedelmällisyyden hiipumisesta ja jäljellä olevien munasolujen määrästä. Hedelmällisyysklinikat käyttävät samoja testejä määrittäessään asiakkaiden todennäköisyyttä tulla raskaaksi.

Ikään liittyvät hormonitasot erosivat selvästi eri bangladeshilaisryhmien kesken. Lapsena Lontooseen muuttaneilla bangladeshilaisnaisilla oli samantyyppiset hormonitasot kuin valkoihoisilla lontoolaisilla, ja he saivat vaihdevuodet paljon myöhemmin kuin vasta aikuisena Lontooseen muuttaneet maannaisensa.

Tutkijoiden mukaan Britannian ja Bangladeshin hedelmällisyyserot johtuvat todennäköisesti ympäristön ankarista olosuhteista Bangladeshissa. Huono terveydenhuolto, jatkuva kamppailu infektioita vastaan jne. verottavat ihmisten hedelmällisyyttä. Kehon energiavarastot kuluvat eloonjäämiskamppailuun.

Bentleyn mukaan vuonna 2001 alkaneiden tutkimusten tulokset osoittavat lapsuuden kasvuympäristön vaikuttavan geenejä enemmän hedelmällisyyteen aikuisena. Hedelmällisyyden premium-iässä olevilla 18-34 -vuotiailla jo lapsena Lontooseen muuttaneilla tai toisen polven bangladeshilais-lontoolaisilla oli paljon korkeammat progesteronitasot kuin emämaahan jääneillä tai vasta aikuisena muuttaneilla. Ovulaatioiden määrä oli myös paljon suurempi.

Ympäristö ei vaikuta ainoastaan naisten hedelmällisyyteen, vaan 18-80 -vuotiailla jo lapsena Lontooseen muuttaneilla bangladeshilaismiehillä oli selvästi suuremmat syljen testosteronitasot kuin Bangladeshissa asuvilla miehillä.

Bentleyn mukaan tarvitaan lisätutkimuksia hedelmällisyyden vaihtelun biologisista syistä. Mitkä täsmälliset tekijät vaikuttavat hedelmällisyyden lopulliseen ilmentymään? Miksi perimän vaikutus tuntuu niin pieneltä? Mikä saa geenit menemään päälle tai pois?

Ympäristön vaikutusta murrosiän alkamiseen on tutkittu myös Suomessa. Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksessa 2004-2005 huomattiin vanhempien siviilisäädyn vaikuttavan tyttöjen murrosikään ja menestykseen lukuaineissa. Eronneiden vanhempien tytöillä kuukautiset alkoivat tavallista aikaisemmin ja koulumenestys oli huonompaa kuin muilla. Pojilla ei vastaavien taustamuuttujien huomattu vaikuttavan murrosiän alkamiseen, mutta sen sijaan varhain kehittyneillä pojilla oli enemmän psyykkistä oireilua ja muita ongelmia. Otos oli 7 087. Tutkimuksen mukaan murrosikä, taustatekijät ja psyykkinen oireilu kietoutuvat toisiinsa.

Hedelmällisyyteen vaikuttavat siis erittäin paljon sekä fyysiset, sosiaaliset että psyykkiset tekijät. Turvallinen kasvuympäristö takaa parhaat mahdolliset edellytykset omaan myöhempään vanhemmuuteen.

Childhood environment and fertility. Durham University Research News 17.2.2016


”Ne on silti sun vanhemmat”  4

Kukaan normaali sekulaari kaupunkilainen ei enää ajattele, että ihmisen pitää taipua vanhempiensa tahtoon aina ja ikuisesti. Silti kristinuskon neljäs käsky kummittelee suomalaisessa kulttuurissa, väittää sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen.

Järvinen on kritisoinut vanhempien ylivaltaa lapsiin. Hän haluaa kyseenalaistaa lapsen velvollisuuden antaa anteeksi kaikki vanhempiensa teot.

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on sinänsä kaunis kehotus, mutta sen voisi laajentaa koskemaan kaikkia ihmisiä ja luontoa.

Järvisen mukaan neljäs käsky pitäisi muuttaa muotoon ”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan”.

Olisiko maailma parempi paikka, jos kunnioittaisimme niitä, jotka tulevat meidän jälkeemme? Lapsi ei ole pyytänyt päästä syntymään tänne, joten vanhempi on jo senkin takia aina enemmän vastuussa keskinäisestä ihmissuhteesta. Vanhempi on aina valtasuhteessa lapseen.

Aikuistumiseen kuuluu paitsi oman paikan löytäminen, myös tietynlainen tilinteko lapsuuteen. Usein ajatellaan, että jos ei keski-ikään mennessä ole antanut anteeksi vanhemmilleen kaikkia heidän pahoja tekojaan, ja tehnyt heidän kanssaan sovintoa, on epäkypsä henkilö.

Tämän ns. totuuden Järvinen haluaa kiistää. Kaikkea ei voi antaa anteeksi, kaikkea ei pidä antaa anteeksi, eikä katkeruuskaan ole pelkästään huono asia. Jos kaikki ihmiset olisivat sovussa maailman kanssa, ei syntyisi hienoa taidetta, mahtavaa kirjallisuutta.

Tulehtuneet välit omiin vanhempiin aiheuttavat ulkopuolisissa ihmetystä ja paheksuntaa.

”Kulttuurinen skeema aktivoi ensimmäisenä mielikuvan, jossa aikuinen lapsi on jollain lailla epäonnistunut kehitystehtävässään”, kirjoittaa Järvinen.

Entä jos on katkaissut välit vanhempiin kokonaan? Uskaltaako tätä kertoa kenellekään tutulle?

”Sanna” on Järvisen asiakas. Hän kertoo Järvisen kirjassa ”Kaikella kunnioituksella” omista ajatuksistaan.

”Mulla on sellainen tunne, että ihmiset pitää mua normaalina kivana naisena, mutta kerrottuani, etten ole enää tekemisissä perheeni kanssa, ne alkaa miettiä, mitä vikaa mussa on.”

Sanna pohtii, mikseivät kaikki välirikot ole yhtä pahoja.

”Jos laittaa välit poikki alkoholistimiehen kanssa, se on hienoa, silloin olet tehnyt naisen työn, olet hieno ihminen, päässyt pitkälle, vahva nainen. Mutta kun jätät perheesi, siinä ei ole mitään jaloa.”

Miksi vanhempien kanssa ei saa laittaa missään olosuhteissa välejä poikki?

Miksi muut ihmiset ajattelevat, että kaikilla on ongelmia vanhempiensa kanssa, mutta ei niiden takia erota lopullisesti? Mistä muut tietävät minkä suuruisista ongelmista on kyse? Kuinka isoja asioita pitää antaa anteeksi ja mitä kaikkea joutuu sietämään?

Jos on elänyt hyvin rakastavassa perheessä, jossa vanhemmilla ei ole päihde- tai mielenterveysongelmaa, persoonallisuushäiriöitä, avio-ongelmia, taloudellisia huolia tai muuta onnellista elämää rajoittavaa vaivaa, ja vanhemmat ovat aina huolehtineet vanhemman tehtävistä, niin voiko edes ymmärtää mitä eroa on vanhemmilla ja vanhemmilla?

”Mikä sinä luulet olevasi?”

Katriina Järvinen syntyi helluntailaisperheeseen, jossa vanhemmilla oli vain vähän koulutusta. Vanhemmat harjoittivat fyysistä, henkistä ja uskonnollista väkivaltaa, vaikka itse varmasti luulivat tarkoittavansa vain lapsensa parasta.

Juuret ja perintö olivat vielä 70-luvulla tärkeitä asioita. Ihmistä vahvempi oli yhteisön tahto ja tarpeet. Uusi yksilöllinen sukupolvi joutui riuhtomaan itsensä vapaaksi vanhempien vanhasta maailmasta. Uskonnollisessa yhteisössä oli vielä pienempi valittujen ja oikeassa olijoiden piiri, jonka tahdon alle rakastettiin jokainen, vaikka väkisin.

Valitettavasti kaikki tiukat ja ankarat yhteisöt eivät lopettaneet toimintaansa 1970-luvulla. Moni lapsi käy läpi samoja asioita yhä edelleen.

Yhteisöllisyydestä puhutaan nykyään kuin ihannemaailmasta. Kaikki rakastavat toisiaan ja huolehtivat toisistaan. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös aina yhteisön sääntöjen ja tarpeiden laittamista yksilön edelle. Yhteisö tietää paremmin mitä tarvitset ja miten sinun kuuluu elää. Jos elät yhteisön normien mukaan, saatat sopeutua. Jos et jostain syystä sovi normiin, alkavat vaikeudet.

Samassa perheessä saattaa kasvaa huolettomia ja huolten painamia sisaruksia. Samat vanhemmat saattavat olla erilaisia eri lapsilleen. Lapsetkin syntyvät erilaisina.

”Sama lapsuus” saattaa traumatisoida yhden lapsen, vaikka toisen mielestä kaikki meni normaalisti.

Joskus vanhempien henkinen väkivalta tai ymmärtämättömyys on niin hienovaraista, ettei ulkopuolinen pysty tajuamaan sitä. Joskus lapsi itse ei vielä aikuisenkaan ymmärrä, miksi vanhemmat ovat niin ahdistavia.

Vanhempi on aina valta-asemassa lapseensa. Lapsen ”kuuluu” rakastaa vanhempaansa, antaa kaikki anteeksi ja varoa likaamasta omaa pesäänsä. Järvisen mukaan etenkin Suomessa on opetettu lakaisemaan kaikki maton alle. Perheen pitää näyttää normaalilta ulospäin, vanhempien kunniaa ei saa kyseenalaistaa.

Anteeksi antamisesta puhutaan paljon. On hienoa antaa anteeksi, jos aidosti pystyy siihen ja jos toinen on pyytänyt anteeksi ja hän on myös käsittänyt tehneensä väärin ja on oppinut kantamaan vastuun.

Entä jos anteeksi annettavat asiat ovat liian isoja? Entä jos vanhempi ei halua pyytää anteeksi, ei käsitä tehneensä väärin tai ei halua ottaa vastuuta?

Entä jos vanhempi JATKAA samaa inhottavaa käytöstä tai toimintaa?

On hyvä, että ihminen pitää puolensa, eikä suostu mihin tahansa.

Järvisen mukaan suomalainen anteeksiantokulttuuri perustuu villaisella painamiseen. Asioista ei saa tehdä numeroa, on jaloa antaa anteeksi ja siirtyä elämässä eteenpäin. Toista ei saa syyllistää, asioita ei pidä vatvoa.

Johanna Hurtig on haastatellut seksuaalisen väkivallan uhreja. Yksi voimakkaimmin uhreja loukannut asia on myötätunnon puute. Uhrin kärsimyksiä ei tunnusteta, ja esimerkiksi monissa uskovaisryhmissä syyllinen saa yhteisöltä nopeasti anteeksi ja muka jumalan armon saman tien, vaikka uhri kärsii lopun ikää. Uhria vastuutetaan ja syyllistetään tapahtuneesta ja hänen odotetaan heti antavan anteeksi mitä tahansa. Jos hän ei siihen pysty, tulee hänestä syntipukki.

Järvinen huomasi oman terapeuttikoulutuksensa aikana, miten terapiakin näyttää perustuvan uskontoon. Vallassa on anteeksiantamisen pakahduttava pakkomielle. Ihminen on toipunut vasta kun hän antaa kaiken anteeksi ja jatkaa onnellisena ja seesteisenä elämäänsä.

Onneksi on myös terapeutteja, jotka uskovat, että ihminen voi toipua ja jatkaa elämäänsä, vaikka ei kaikkea anteeksi antaisikaan. Jopa välit vanhempiinsa katkaisseet voivat saada hyvän elämän. On olemassa vanhempia, joista kannattaa pysyä kaukana.

Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella. Irtiottoja vanhempien vallasta. Kirjapaja. Helsinki 2014.


Synnyitkö väärään perheeseen?

Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen on tuonut tutkimuksissaan ja teoksissaan esille lapsuudenperheen kuristavuuden. Kaikilla ei ole ihanaa kotia ja vanhempia, jotka ymmärtäisivät lastaan parhaalla tavalla.

”Tiettyyn perheeseen syntyminen on dramaattinen sattuma”, Järvinen kuvailee.

Hän ottaa esimerkiksi taiteilijaperheet, joissa saattaa olla vapaa ilmapiiri ja herkkyys ymmärtää lapsen taipumuksia. Monet taiteilijat ovat kuitenkin syntyneet ”väärään” perheeseen, jonka kauheuksista ja ymmärtämättömyydestä toisaalta saattaa riittää aineistoa omaan tuotantoon.

Vanhempien tulisi ymmärtää lapsen erityislaatuisuus ja tukea häntä kasvamaan omaksi itsekseen, ei vanhempien kopioksi tai ihannelapseksi.

Järvisen mukaan pienen lapsen lahjakkuus ilmenee yleensä hankaluutena ja erilaisuutena. Vielä 1960-70 -luvuilla pidettiin yleisesti itsestään selvänä, ettei lapsen ajatuskupla voi ylittää vanhemman ajatuskuplaa. Joskus opettajienkin on vaikea ymmärtää itseään lahjakkaampaa lasta.

Järvinen on itse syntynyt työläisperheeseen. Siivoojan lukutoukka tyttö tajusi vasta aikuisena yliopistolla miten erilaisista perheistä ihmiset tulevat. Järvisen vanhemmat eivät aina ymmärtäneet tyttären erikoislaatuisuutta. Perhe oli myös vahvasti uskonnollinen.

Toisaalta porvariperheiden jälkikasvu ei yleensä tajua, etteivät kaikki opiskelukaverit opi kotona syömään salaattia, tai etteivät kaikki tiedä jo valmiiksi mitä proseminaari tarkoittaa. Kaikkia ei kannusteta, eivätkä kaikki ponnista samoista lähtökuopista. Akateemisessa maailmassa toteutetaan keskiluokan unelmaa, jossa työläislapsi voi tuntea itsensä oudoksi linnuksi.

Jos lapsi ei halua jatkaa samanlaista elämäntapaa kuin vanhempansa, vaan hän loikkaa ikään kuin toiseen yhteiskuntaluokkaan, voi lapsuudenperhe alkaa tuntua vieraalta. Joskus vanhemmat suorastaan estävät lasta toteuttamasta itseään. Syynä voi olla tietämättömyys, pelot tai kateus, jopa herraviha.

Psykoterapeuttina toiminut Järvinen on törmännyt myös huijarisyndroomaan. Menestyvä ihminen uskoo vielä aikuisena, ettei hän oikeasti ole lahjakas, vaan on jotenkin puijannut muut uskomaan niin. Kohta hän paljastuu ihan huonoksi.

Lahjakkaan lapsen tragedia on tuntea itsensä rumaksi ankanpoikaseksi myös ns. paremmissa perheissä. Erilaisuus satuttaa, ja lahjakkuus näyttäytyy usein häiriökäyttäytymisenä.

”Varsinkin yli 60-vuotiaat ihmiset ovat kutistaneet itsensä. Kenen elämää elän? Usein perheen kunnia delegoidaan lapselle. Varsinkin mamu-perheissä voi myös olla niin, että vanhempi pyrkii tuhoamaan lapsen toteutumisen omaksi itsekseen”, Järvinen kuvailee.

Järvisen mukaan monet luopuvat omasta toiveestaan ja alkavat toteuttaa vanhempien toiveita.

”Monen strategia on yrittää pitää molemmat maailmat. Esitetään lapsuudenperheessä yhtä näytelmää ja eletään toista muualla.”

Kaksoiselämää saatetaan elää myös uskonnollisen tai seksuaalisen suuntauksen erilaisuuden takia.

Järvinen miettii miten ihminen voi tehdä irtiottoja vanhempien vallasta.

”Koko kulttuuri ja yhteiskunta laulaa kuorossa: parhaansa he vain ovat tehneet ja tarkoittaneet hyvää.”

Järvinen toivoo uusia ja monipuolisia kulttuurisia mallitarinoita, joissa olisi erilaisia variaatioita. Lapsen ja hänen vanhempiensa erilaisuudesta johtuvan ristiriidan ei tarvitsisi olla niin repivä. Uusia tulkintoja esimerkiksi neljänteen käskyyn onkin esitetty. (Käskyä ei tarkoitettu alun perin lapsille vaan beduiiniheimoille. Kun majapaikkaa vaihdetaan, ei saa hylätä vanhuksia kuolemaan.)

Tarkoittaako vanhempien kunnioitus juuri sitä, miten se niin monille sukupolville on opetettu: vanhempien ehdotonta kunnioitusta kaikissa olosuhteissa? Voiko kaikkia vanhempia edes kunnioittaa?

Moni on kääntänyt käskyn vanhempia velvoittavaksi: kunnioita lapsiasi ja anna heidän tulla omanlaisikseen.

Kaikki eivät saa rakennettua rauhaa vanhempiinsa. Jotkut hyväksyvät tämän ja hankkivat itselleen uuden perheen ystävistä.

Katriina Järvisen luento Helsingin yliopistossa 9.1.2015


Pelkäätkö olla onnellinen?  4

Juttelin yhden naisen kanssa. Hänellä on hyvä ja luotettava mies ja kivat terveet lapset. Koira, koti, auto, mökki, korkea koulutus, hyvä työpaikka, harrastuksia ja ystäviä. Elämä on hyvää ja rauhallista.

Hän on aivan varma, että kohta iskee ja lujaa. Häneltä viedään mies, lapsi, koti tai jotain muuta tärkeää ja rakasta.

Hän näyttää varsin rauhalliselta ja tasapainoiselta. Hän kertoo peloistaan tyynesti. Hän on tuntenut näin lapsesta saakka. Koskaan ei kannata luottaa siihen, että elämä voisi olla onnellista. Itse asiassa vaikuttaa siltä kuin onnellisuuden pelko olisi ainoa tae ihanan elämän jatkumisesta.

Ikään kuin jossain joku tai kohtalo antaisi naiselle armonaikaa vain niin kauan kun hän on valmistautunut kohtaamaan ankaran iskun. Heti kun nainen rentoutuu ja uskaltaa olla onnellinen, tämä joku kostaa viemällä kaiken.

En tiedä miten onnellisuuden pelko vaikuttaa läheisiin, mutta ihmisellä itsellään täytyy olla koko ajan aika ikävä olo.

Victoria Stern kirjoittaa Scientific American Mind -julkaisussa onnen pelosta. Hänen mukaansa se yhdistyy usein mielenterveyden ongelmiin. Onnellisuutta pelkäävä on ainakin muita suuremmassa masennusriskissä.

Minulle peloistaan kertonut nainen ei vaikuta minusta lainkaan masentuneelta. Hän on määrätietoinen, tunnollinen, tyytyväinen ja rauhallinen. En tiedä mitä hänen sisällään tapahtuu. Mies ja lapset vaikuttavat onnellisilta.

Naisen lapsuudenkodissa oli alkoholismia ja riitaisuutta. Monen onnellisuutta pelkäävän taustalta löytyy järkevä selitys luottamuksen puutteeseen.

Jos ei lapsena voinut luottaa omiin vanhempiinsa ja tulevaisuuteen, on vaikea uskoa aikuisenakaan, että kaikki menee hyvin. Jos on lapsena vedetty päivittäin matto alta, ei helpolla myöhemminkään usko siihen, että lattiat ja matot pysyvät usein paikoillaan.

Alkoholistiperheiden lapsista ei tule aina räyhääviä juoppoja ja sossupummeja. Usein heistä tulee elämäänsä pienistä paloista tunnollisesti rakentavia yhteiskunnan tukipilareita. He varmistelevat elämää vähän kaikessa. He suojelevat lapsiaan kaikelta pahalta, ja varovat ottamasta turhia riskejä, kuten luottavaisille sinisilmille sopivia tunteita.

Elämässä ei koskaan ole kenellekään takeita siitä, että kaikki menee hyvin. Kuka tahansa, koska tahansa voi silmänräpäyksessä menettää itselleen tärkeimmän asian. Meidän ei kuitenkaan kannata pelätä sitä kaiken aikaa. Sen voi joskus ottaa huomioon, muille sen kohdanneille on annettava tukea ja armoa, mutta tieto elämän arvaamattomuudesta ei saa lannistaa. Muuten ei voi koskaan elää kunnolla.

Nekään jotka ovat uskaltaneet rakastaa täysillä, ja ovat menettäneet onnensa, eivät yleensä kadu rakastaneensa. Jos he jäävät henkiin, he muistavat haikeudella ja lämmöllä, miten saivat kokea jotain tavallista suurempaa, jotain minkä takia kannatti elää.

Are You Afraid of Happiness? -testi kertoo kuinka paljon uskallat tuntea onnea.

http://www.scientificamerican.com/article/are-you-afraid-of-happiness-quiz/